Kummitädin välinpitämättömyys

kuinka paljon siis itse pidät häneen yhteyttä? voisiko olla että hän tuntee niin ettei häntä haluta teidän/lapsen elämään? jos hän haluaisi olla muutakin kuin lahjan ostaja, läsnä lapsen elämässä?
onkohan voinut käydä niin että vuosia sitten esim. hän on kysynyt kerran tai kaiksi voisiko tulla kylään mutta teillä on ollut muuta menoa? itse et pitänyt sitä minään, jos teillä oikeasti oli silloin jotain muuta, mutta voisiko hän ajatella että häntä ei haluta kyläilemään?
oletko kutsunut häntä teille? voi olla että hän on ihminen joka pitää "tuppautumisena" sitä että pyytää saako tulla kyllän..
tai sitten, oletko se aina sinä joka pyytää teille, oletteko te tai oletko vienyt poikaasi koskaan hänen luokseen? jos hänestä tuntuu että aina hänen pitää tulla, mennä, ostaa ja soittaa. miten te muistatte häntä?
ymmärrän hyvin ettei hän osta lahjoja jos ei muutenkaan olla tekemisissä, en minäkään ostaisi omalle kummitytölleni mitään jos en saisi koskaan omasta mielestäni ns. vastakaikua: kiitosta, suukkoja, soittoja, tapaamisia jne. ei kummi ole pelkkä lahja kone, minä ainakin kummina haluan olla osa lapsen elämää, iso osa, lahjat siinä sivussa sitten.

..tossa nyt oli jotain, ihmiset on erilaisia, joskus jopa vähän ahdasmielisiä ja hölmöjä ja joku pikkuasia voi olla toiselle maailman isoin :D

kummia. Oletko lapsen nimissä lähettänyt lahjaa, korttia tai muuten muistanut? Tiedäthän että me kummit usein tunnetaan itsemme vain lahja-automaateiksi joilta on tarkoitus lypsää irti se minkä saa.

Miten sinä ystävänä olet pitänyt yhteyttä tähän entiseen, kai hyväänkin ystävääsi? Oletko aikoinasi niin uponnut perhe-elämään ettet ole juuri muuta nähnyt/kuullut? Mikä on aiheuttanut tuon välirikon? Ei ainakaan etäisyys sillä kaksi minun parasta ystävää asuu yli 700km päässä.

Minun mielestäni tämä asia menee osastoon "elämä vaan ei ole täydellistä". Asiat harvemmin menee viimeisen päälle optimaalisesti. Joudumme kohtaamaan ja sietämään monenmoista rosoa ja puutteellisuutta - sekä toisissa että itsessämme.

Ymmärrän lapsen mielipahan ja ymmärrän sinun ihmettelysi. Syynä kummitädin etäisyyteen voi olla vaikka mikä. Es. käsityksenne ja odotuksenne kummiuden suhteen ovat täysin erilaiset tai hänestä lapsettomana on kiusallista tai tuskallista katsella lapsellisen ystävättären elämää.

Jos kysyisit häneltä asiasta, hän saattaisi osata vastata hyvinkin selkeästi. Tai sitten hän ei lainkaan ymmärtäisi, että mistä sinä puhut, että mikä tässä on ongelma.

Tarkoitan lähinnä sitä, että elämä on valtavan monimutkainen juttu ja ihmisen mieli hauras ja vahva ja ristiriitainenkin. Harvemmin asiat ovat mustavalkoisia ja selkeitä.

Hän on tällainenm ihminen ja hän ottaa kummiutensa näin. Sinä et voi muuta kuin hyväksyä tilanteen ja hänet. Älä ainakaan lietso lapselle pahaa mieltä. Ehkä tilanteessa avautuu sinulle tuhannen taalan paikka valaista lapselle elämää ja ihmisen keskeneräisyyttä.

Kuten muutkin tuossa jo kirjoittivat, mietin minäkin sitä, miten itse olet pitänyt yhteyttä kummiin? Kirjoitit "Hän on yksinäinen ja lapseton ihminen, itsenäinen ja itsekeskeinen ja olen ymmärtänyt, että hän vähät välittää lasten kuvista tai kuulumisista." Missä vaiheessa olet näin alkanut ajatella? Oletko varma, ettei hän välitä kummilapsensa kuulumisista vai perustatko ajatuksesi vain niihin asioihin ettei hänellä ole omaa lasta eikä hän ole pitänyt kummilapseensa yhteyttä? Jos ette ole olleet yhteydessä, mistä tiedät, millainen elämäntilanne hänellä on? On voinut tulla vaikka mitä: vaikea sairaus itselle tai läheiselle, masennusta, työttömyyttä jne. Ei ole ihme, jos kummilapsi saattaa tällöin unohtua.

Mieti myös sitä, miten teidän perhe on käyttäytynyt kummia kohtaan. Itse olen kummina eräälle reippaalle pikkumiehelle (1,5v.), jolle mielelläni lähettelen kortteja ja ostan pieniä lahjoja ja käyn tapaamassa (välimatka n. 100km). Vanhemmat eivät ole ikinä kiittäneet minua yhdestäkään kortista, lahjoista kommentoineet tyyliin "ei olisi tarvinnut" ja käyneet minun luonani lapsen kanssa yhden kerran. Itse olen lapseton ja olen yrittänyt ymmärtää, että heillä on kiirettä pienen lapsen kanssa. Mutta kyllä se minua surettaa, kun tuntuu että minua ei kummina muisteta mitenkään. Olen miettinyt, onko esim. lähettämilläni portikorteilla ollut edes mitään väliä. Se harmittaa, kun olen nähnyt paljon vaivaa valitessani sellaisia kortteja, joissa olisi selkeä värikäs kuva jota pienikin lapsi voisi katsella, enkä tiedä onko niitä ikinä edes lapselle näytettykään. Olisin tosi iloinen, jos edes lähetettäisiin tekstiviestillä kiitos tai jos joskus saisin vaikka postissa kuvia pojasta, mutta mitään ei ole kuulunut. Kyllä se panee miettimään, että pitävätkö he minua jotenkin huonona kummina vai mikä siinä on. Kerroin tämän nyt vain yhtenä esimerkkinä, enkä sano että teillä olisi käyttäydytty näin. Halusin vain tuoda tämänkin puolen ilmi, jos ette ole ajatelleet asiaa.

Ihmisiä on moneen menoon. Voihan olla, että poikasi kummitäti vain on sellaista välinpitämätöntä tyyppiä eikä edes ajattele asiaa sen kummemmin. Ymmärrän surusi, mutta näin vain joskus käy. Toivottavasti ainakin muut kummit (sain sen käsityksen että muitakin on) ovat sinun ja poikasi tukena ja välittävät!

Itse lopetin kummitätipelleilyn, kun kummilapseni äiti ei koskaan kiittänyt paketeista, joita lähettelin, eikä ikinä ehtinyt juttelemaan puhelimessa, kun soitin hänelle. Ikinä hän ei soittanut takaisinpäin sitten kun olis ollu hänellä hetki aikaa kertoilla vaikka lapsen kuulumisista.
Omien lapsieni kummeille lähettelemme valokuvia, kutsumme kylään, viemme lapset sinne mukanamme, ja joidenkin kummiensa kanssa pitävät itse yhteyttä: s-postia, kortteja, kirjeitä puolin toisin. Olen sanonut lapsille, että lahjoja ei tarvi/saa pyydellä mutta kutsukaa kummeja itsekin meille kylään, niin jospa tulisivat vielä useammin. Meidän lapsilla on mukavat kummit, jotka arvostavat kummilapsiaan.

Minä olen ollut myös kummina nyt jo rippikouluiän ylittäneelle pojalle. Koitin pitää yhteyttä mutta en sitten yksipuolisesti enää jaksanut. Yhteydenpito kummilapsen äidin puolelta aktivoitui ainoastaan joulun ja syntymäpäivän lähestyessä, kun esitettiin lahjatoiveita, joilla ei kyllä välillä ollut mitään korrelaatiota yksineläjän tilipussin kanssa. Hammasta purren ostin toivotut lahjat (no, omaa hölmöyttä tietysti) mutta eipä kummipoika edelleenkään pidä mitään yhteyttä. Välit kummilapsen vanhempiinkin ovat viilentyneet kun tosiaankin vain lahja-automaatiksi tunsin itseni.


Toisen kummipojan sain lapsesta joka vasta rippikouluiässä liittyi kirkkoon. On aina pitänyt minuun itse suoraankin enemmän yhteyttä kuin tuo eka kummilapsi, samoin hän on aina Suomessa lomaillessaan halunnut tavata vaikka hänen vierailupaikkakuntansa on ollut välillä useiden satojen kilometrien päässä minun kotoani. Lahjoja olen vissiin pari satunnaista kertaa hänelle vuosien varrella ostanut, jos on sattunut jotain nasevaa kohdalle, ja joka kerta hän on niistä osannut ihan itse kiittää, melko pienestä asti jo! Ja kun hän teki rippikouluun menosta päätöksen, kysyi heti että alanko hänelle vielä kummiksi. Eipä ollut vaikeaa luvata! Pitää edelleenkin yhteyttä ja käy kylässä.

Kysyn samaa siis kuin moni muukin, miten sinä, alkuperäinen kysyjä, olet hoitanut yhteyksiä kummiin päin? Kirjoituksestasi saa sen kuvan, että sinäkin vain olet lahjoja odotellut. Ei ihme jos yhteydet katkeavat!

kirkosta jo aikoja sitten, niin etten ole joutunut kenenkään kummiksi. Eikä lapsillanikaan ole kummeja, joten en ole joutunut kummien takia kaunaa kantamaan eikä lasten ole tarvinnut heidän takiaan surra.
Et sitten yhtään murehdi sitä, ettei kummitäti huolehdi poikasi kristillisestä kasvatuksesta? Sehän se kummin pääasiallinen tehtävä on.

Minullakin on lapsi johon yksi kummeista ei pidä yhteyttä.Olen selittänyt lapselleni että kaikki kummit hoitavat tehtäväänsä omalla tavallaan,me emme ole kummeja velvoittaneet mihinkään erikoiseen,saavat olla halunsa mukaan vaikka vain nimenä paperissa, tai sitten enemmänkin,ihan kuinka haluavat kummiutta hoitaa!

pojan kummitäti ekää täysin omaa elämäänsä, joskus muistaa lahjalla, joskus ei. poika myös 11 ja lopettanut jo aikaa kyselyn miksi. tämä vielä pojan ainoa kummi. minä lopettanut myös aikaa sitten selittelyn, totean vain, että kai unohtanut.

hulluinta, että täti on mieheni sisko, mieheni on hänen poikansa kummi (minua ei kelpuutettu). minä (ei siis mies) muistin hänen poikaansa aina tuonne parikymppiseksi enkä koskaan saanut kiitosta kuin kysymällä tuliko lahja perille.

tämä sisko muutenkin osoittanut itsekkyytensä vuosien varrella, joten olen jättänyt hänet omaan rauhaansa, ehkä joskus tajuaa, että enemmän hän menetti.

jätä sinäkin - et saa kummia välittämään pakolla, et varsinkaan jos odotat hänen olevan lahja-automaatti.

Monet valittavat kummin välinpitämättömyyttä. Tulee vain mieleen, että onkohan se kummikirja luettu? Se, minkä kasteessa kummi saa. Lukekaapa. Siinä puhutaan lapsen kristillisen kasvatuksen tukemisesta ja lapsen puolesta rukoilemisesta. Mistään lahjoista ei ole mitään puhetta. Olette itse keksineet nämä vaatimukset ja petytte, jos toinen ihminen ei näe asiaa kuten te.

Minä en koskaan saanut kummeiltani mitään, jos nyt ei kummilusikkaa lasketa. Anopillani on 7 kummilasta: kummius on ollut sitä, että lasta pidetään kasteen ajan sylissä.

Nykyisin vanhemmilla on kovat odotukset. Kummeja valitaan viisikin - älytöntä - halutaan "varmistaa" lahjojen tulo. Eikö teitä hävetä?

Itse olen kummitäti vanhemman siskoni tyttärelle. AINA olen laittanut jouluksi ja syntymäpäiväksi paketin, eikä niistä ole KOSKAAN kiitetty. Ei yhden yhtä kertaa. Ei kortilla, ei tekstiviestillä, ei kirjeellä, ei soitolla tai sähköpostilla. Itse olen saanut kysellä perään, että tuliko paketti edes perille. Sitten vastataan, "joo tulihan se".

Kyllä kieltämättä on ollut vähän ikävä olo. Ei puhettakaan, että saisimme lapsen koulukuvia tms.. ei mitään. Muistaminen on täysin yksipuolista. Siskoni perheineen ei koskaan muista esim. minun syntymäpäivääni onnittelukortilla.

Kyllä odottaisin, että vanhemmat kasvattaisivat lasta siihen, että lapsen kasvaessa (kummityttö on nyt 15 v.) myös muistaminen muuttuu vastavuoroiseksi. Ja onko muka liikaa vaatia, että edes tekstaisi kiitoksen lahjasta, jonka on saanut?

Nyt sitten siskokulta on kauhean pettynyt! Hänen nuoremman lapsensa kummit ovat ihan epäkelpoja: lahjoja ei tule. Pyysi meitä pojankin kummeiksi, siis että meidät lisättäisiin kummeiksi jälkikäteen (poika on 11 v.). Itse vieron tätä jälkeen päin lisäämisen tapaa aivan todella paljon, ellei sitten kummi ole kuollut. No, tein kyllä hienovaraisesti selväksi, että en ole asiasta innostunut.

Olen päättänyt "lahjoa" kummilapseni 18-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen muistan hänen merkkipäivänsä kortilla. Tiedän, että koskaan hän tai hänen perheensä ei tule minua muistamaan, mutta hampaat irvessä yritän itse pitää kiinni hyvän käytöksen rajoista. Ei tosiaankaan huvita alkaa tuota nuorempaa lasta enää lahjoa, sen verran huonot kokemukset tästä koko jutusta on jäänyt.

Huomaan myös sen, että minun ja siskoni arvomaailmat ovat todella etäällä toisistaan. Hän kasvattaa kotonaan kahta pientä materialistia, jotka kyllä osaavat olla käsi ojossa ja vaatia.

Niin että on tämä kummisuhdekin vähän kaksipiippuinen juttu.

Minusta voisimme hyvin ottaa "takapakkia" ja siirtyä takaisin esim. 30 vuoden takaisiin tunnelmiin, jolloin kummius oli useimmille vain tosiaan sitä, että lapsi kannettiin kasteelle. En itse ainakaan jaksa tätä "kummien velvollisuuksista" jankuttamista, mitä monet vanhemmat harrastavat. Teidän maailmanne mullistuu kun lapsi syntyy, mutta muu maailma kyllä jatkaa elämäänsä ihan kuten ennenkin. Älkää syyttäkö sitä, jos ihan 100% emme ole mukana huumassanne.