Onkohan kukaan täällä yrittänyt itsemurhaa yksinäisyyden takia?
Olen itse vähän miettinyt, että kuolen tiettyyn ikään mennessä, ja siihen asti keskityn töihin.
Olen itse vähän miettinyt, että kuolen tiettyyn ikään mennessä, ja siihen asti keskityn töihin.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ennen itsemurha kävi mielessä päivittäin, nykyäänkin melko usein juuri yksinäisyyden takia. En uskalla vaan toteuttaa kun perhe jäisi kärsimään.
Mua niin pelota itsemurha, eikä oikeastaan sitten kiinnosta mitä muut ajattelee sen jälkeen. Elän jossain helvetin fantasia maailmassa, kun kuvittelen kokoajan että menen ammuskelemaan kouluun tai tapan ihmisiä huvikseen, ihan hereillä ja unessa aina samanlaisia. Ainakin olisin yhteiskunnalle hyvä kun yksi luuseri poies. 17
Kunpa vaan ymmärtäisit, ettei tässä maailmassa ole luusereita eikä huippu-tyyppejä. Ne on vaan ihmismielen luomia käsitteitä. Ihmiset vaan on kaikessa yksinkertaisuudessaan. Tietty on helppoa joutuu tuollaisten käsitteiden painon alle, mutta se on meistä itsestämme lähtevä päätös jättää se kaikki olematon pois elämästämme. Jos joku haluaa kuvitella, että tässä maailmassa on voittajia ja häviäjiä, niin siitä vaan. Mutta se ei ole totuus, ja en ole niin sekaisin että haluaisin elää sellaisten harhaluulojen alla.
Itsemurhaa ajattelevien pitäisi ajatella läheisiään. Se että jaksaa vaikeiden hetkien ylitse vaikka vaan läheistensä takia, on mielestäni jotain todella suurta. Ellei jopa sankaruutta. Itse kun ajattelen niitä läheisiäni jotka ovat ajatelleet/yrittäneet itsemurhaa, ja omaa voimattomuutta sellaisissa tilanteissa, olen vaan niin kiitollinen että he ovat jostain löytäneet aina voimaa jaksaa vielä päivällä eteenpäin. Olen ylpeä heistä ja kiitollinen siitä. Vaikken sitä taida osata heille kertoakaan, ja vaikkeivat he olisi tehneet sitä minun takiani, mutta olen onnellinen että he ovat yhä täällä. Ja kyllä minua koskettaa tuntemattomienkin itsemurha ja kuolema.
Joten älkää unohtako läheisiänne. Sellaisia on. Ei se ole kellekään helppoa joutua tekemisiin ihmisen kanssa joka on tehnyt/yrittänyt itsemurhaa. Se koskettaa, oli ihminen tuntematon tai ei.
Sitä paitsi en ymmärrä miksette ole heränneet näkemään miten äärettömän mielenkiintoinen ja kiehtova elämä onkaan. Tietysti kuolemakin kiehtoo, mutta sitä ehtii tunnustella ja tutkia kun sen aika koittaa. Sitä ennen haluan tuntea elämää, haluan nähdä mitä se tarkoittaa, mitä se tarjoaa, mistä tässä kaikessa on kyse. Koko elämä tuntuu suurelta arvoitukselta, palapeliltä jonka äärettömiä paloja yhdistän toisiinsa, ja joka hetki minusta tuntuu että tässä on nyt jotain ihmeellistä meneillään.
Olisi paljon mitä voisin kertoa, mutta teidän pitäisi herätä itse näkemään tämä unen ja todellisuuden hämmästyttävä maailma.
Kiitos jos joku jaksoi lukea tämän kaiken :D
terv. Byronic hero
Olen todella usein miettinyt itsemurhaa yksinäisyyden takia koska elämä ei ole elämisen arvoista kun mistään ei voi keskustella kenenkään kanssa, iloista ja suruista. Yksinäisyys on myös suuri häpeä ja taakka kun ei ole sosiaalisia kontakteja. Tunnen kyllä paljon tyyppejä mutta en ole ystäviksi päässyt kenenkään tuttujen kanssa.
Itsemurhaa en kuitenkaan aio enää yrittää syyt eivät olleet silloin yksinäisyys. Elämää täytyy vaan jatkaa eteenpäin vaikka yksinkin koska aina on mahdollisuus parempaan elämään. Kuolema tulee kuitenkin joku päivä 100 prosenttisella varmuudella. Omilla valinnoillaan voi vaikuttaa omaan elämänlaatuun. Elämässä kaikkein tärkein asia on rakkaus ihmisten välillä ja toisten ihmisten hyväksyminen ja välittäminen. Sitä vaan ei nyky-yhteiskunnassamme näe enää missään. Tämä maailma on vaan mennyt suorituspainotteiseksi ja massakulttuuriksi jossa kaikkien tulee olla samanlaisia ja myhäillä toisten mielipiteitä ja ulkonäköä. Ihminen ei saa elää tässä maassa sellaista elämää millaiseksi on syntynyt se on vaan niin murheellista ja se tuhoaa mielenterveyden ja pohjan terveelle elämälle.
Olemalla täällä, olemalla oma itsemme, seisomalla eri maailmojen välimailla, vaikkei mukaan pääsisikään tai haluaisi mennä. Kun on elänyt elämänsä rehellisenä ja avoimena sortumatta mukaan siihen suoriutumispakkoon, massakulttuuriin, valheisiin ja petokseen, voi hymyillä kun on elänyt hyvän elämän ja tuntee sen.
TÄrkeintä on rakkaus. Älä menetä toivoa, vielä jonaki päivänä uskon että minullakin on joku, jota rakastaa, ja joku joka rakastaa minua.
Mä ainaki haluan uskoa näin, se auttaa mua eteenpäin.
Kyllä se kuolema tulee meille kaikille, kannattaa elää vielä elää ja kokea niin kauan kuin se on mahdollista! Et koskaan voi tietää mitä sattuu kohdalle.
Mullakaan ei oo helppoa en esim. oo uskaltanu kirjoittaa nettiinkään ku vasta nyt ku oon päissäni.
Huomenna varmaan hävettää...
Mutta kannattaa ainakin toivoa parasta! Kyllä varmasti kaikki kääntyy parhain päin!
kaikkea hyvää!
noin, etten uskaltanut kirjoittaa kuin päissäni tai rauhoittavien kera, enkä edelleenkään uskalla lukea meilejä selvin päin - muuten olisikin varmaan helpompi tutustua ihmisiin.
Ongelmani ovat jotenkin muuttaneet muotoa vanhetessa, olisin halunnut kovasti jutella ihmisten kanssa, mutta nyt en enää pidä itseäni edes tutustumisen arvoisena eikä ole mitään puhuttavaa ja olen varmaan maailman rumin ihminen.
"Olen todella usein miettinyt itsemurhaa yksinäisyyden takia koska elämä ei ole elämisen arvoista kun mistään ei voi keskustella kenenkään kanssa, iloista ja suruista. Yksinäisyys on myös suuri häpeä ja taakka kun ei ole sosiaalisia kontakteja. Tunnen kyllä paljon tyyppejä mutta en ole ystäviksi päässyt kenenkään tuttujen kanssa. "
Ymmärrän hyvin mitä olet joutunut kokemaan yksinäisyyden takia, sillä itsekin olen kärsinyt aina tästä samasta ongelmasta. Yksinäisyys todellakin rajoittaa elämää, kun tuntuu ettei mihinkään oikein viitsi lähteä yksin. Muuten toki yksinkin voi lähteä, mutta eniten inhottaa sitten vastailla muiden ihmettelyihin siitä, että miksi sattuu olemaan yksin liikkeellä eikä kavereiden seurassa.
"Itsemurhaa en kuitenkaan aio enää yrittää syyt eivät olleet silloin yksinäisyys. Elämää täytyy vaan jatkaa eteenpäin vaikka yksinkin koska aina on mahdollisuus parempaan elämään. Kuolema tulee kuitenkin joku päivä 100 prosenttisella varmuudella. Omilla valinnoillaan voi vaikuttaa omaan elämänlaatuun. Elämässä kaikkein tärkein asia on rakkaus ihmisten välillä ja toisten ihmisten hyväksyminen ja välittäminen. Sitä vaan ei nyky-yhteiskunnassamme näe enää missään. Tämä maailma on vaan mennyt suorituspainotteiseksi ja massakulttuuriksi jossa kaikkien tulee olla samanlaisia ja myhäillä toisten mielipiteitä ja ulkonäköä. Ihminen ei saa elää tässä maassa sellaista elämää millaiseksi on syntynyt se on vaan niin murheellista ja se tuhoaa mielenterveyden ja pohjan terveelle elämälle."
Ei todellakaan kannata päätyä itsemurhaan, sillä aina on kuitenkin mahdollisuus onnelliseen elämään myös yksinäisenä ihmisenä ja aina on kuitenkin mahdollisuus tavata ja tutustua uusiin ihmisiin. Onneksi näin nettiaikakaudella ihmisiin tutustuminen on jopa helpomaa, kun ei tarvitse lähteä kotoa mihinkään ja uusia mielenkiintoisia ihmisiä voi tavata jopa erilaisilla nettipalstoilla keskustellessa. Tässä nyky-yhteiskunnassa onkin huonointa juuri tämä suorituspainotteisuus, menestyksen halu, massakulttuuri ja se, että ihmisten pitäisi olla käytännössä katsoen juuri samanlaisia persoonia. Varsinkin meillä suomessa kaikkea erilaisuutta on katsottu aina kovasti kieroon, sillä täällä kun ihmiset eivät saisi olla sellaisia persoonia millaiseksi he ovat syntyneet.
Kuka kieltää olemaan persoonallinen? Mitä sitte, jos jokku ihmiset kattoo kieroon, siinäs vahtaa, vahtaa takasi!
Mitä sitte vaikka joku tulee kysyyn, et miks oot yksin. Sano et oonpahan vaan ja perään kysy haluisikko pitää mulle seuraa.
Rasittaa tälläset ihmiset, jokka syyttää ongelmistaan jotai ulkopuolista esim. hallitusta jne. Kyl se on aivan täysin ittestä kiinni minkälainen ihminen susta tulee!
"Elämässä kaikkein tärkein asia on rakkaus ihmisten välillä ja toisten ihmisten hyväksyminen ja välittäminen. Sitä vaan ei nyky-yhteiskunnassamme näe enää missään. Tämä maailma on vaan mennyt suorituspainotteiseksi ja massakulttuuriksi jossa kaikkien tulee olla samanlaisia ja myhäillä toisten mielipiteitä ja ulkonäköä. Ihminen ei saa elää tässä maassa sellaista elämää millaiseksi on syntynyt se on vaan niin murheellista ja se tuhoaa mielenterveyden ja pohjan terveelle elämälle."
Tämä onkin täysin totta. Feministisen kulttuurin tuotoksia on tämä juurettomuus, pahoinvointi ja menttaaliset ongelmat kun ihmiset eivät tiedä keitä ovat ja mitä haluavat elämältä. Vanhassa kunnon patriarkaalisessa yhteiskunnassa oli sidonnaisuus ja turvallisuus arvossaan, nykyisissä yhteiskunnissa kun on karkea ja kylmän asiallinen elämäntyyli.
"Onneksi näin nettiaikakaudella ihmisiin tutustuminen on jopa helpomaa, kun ei tarvitse lähteä kotoa mihinkään ja uusia mielenkiintoisia ihmisiä voi tavata jopa erilaisilla nettipalstoilla keskustellessa."
Se onkin erittäin hieno juttu, että sinä, minä ja RauhanPuolesta olemme löytäneet toisemme sielunveljemme tältä palstalta. Tänne voi tulla aina viettämään rattoisaa aamua, iltapäivää tai iltaa hyvässä seurassa ja päästellä viikon höyryjä pihalle.
Voimakkaasti ahdistuneena olin kai kohtalaisen lähellä. Nyt niitä tunteita estetään kemiallis-biologisesti. Pelottaa kuitenkin se, löytyykö ajoissa uusi lääke (jos entinen ei enää tehoa). Kaivoin tuossa taas rauhoittavan reseptin esiin kun on purkki tyhjä. Eli huomenna on kiikutettava resepti uusittavaksi koulun lääkärille.
Minä yritin antaa elämäni pois useammankin kerran. Syrjäydyin ja oli jotain masennusta ja paniikkia ja yksinäisyyttä. Ensin yritin hirttäytyä, mutta en uskaltanut yrittää riittävän rohkeasti kun pelkäsin epäonnistumisen paljastumista. Epäonnistuin ja en paljastunut. Sen jälkeen panin pussin päähäni ja odotin. Ei vaikuttanut tehokkaalta. Epäonnistuin.
Nyt vain olen olemassa.
Pelkääm terveyden pettämistä ja kuolemaa päivittäin. En jaksaisi enää kärsiä yhtään.
En tahtoisi menettää elämääni, mutta pelottaa että elämässä ei tule olemaan mitään elävää. Siis minussa itsessäni.
En minä yksin pysty yhtään mihinkään, mutta ei ole pelkoa ihmissuhteista joissa on ainoa toivoni.
Odotan olen olemassa ja pelkään. Joka sekunti näin.
En minä kokonaan ole luopunut uskosta paremaan, mutta en juurikaan jaksa uskoa omaan elämääni.
Ympärilläni on vaikka miten paljon rakkaita ihmisiä ja muuta kaunista, mutta minä vain olen ja odotan että joku auttaisi.
mä oon ollu masennuksessa jo vuoden kun elämässäni alkoi jatkuva alamäki.
Kerran yritin pussilla, mutta se on todella huono keino. henkeä vain vähän ahisti. Seuraavan kerran yritin viinalla ja masennuslääkkeillä. Söin 4levyä lääkkeitä ja viinaa join koko päivän. Aamulla kun heräsin olin kuin aineissa, jalat tärisivät niin etten voinut kävellä kunnolla, pupillit olivat laajat ja näin hallusionaatioita.
Edelleen olen sitä mieltä että en jaksa enkä halua jatkaa tätä paskaa. Ja tiedän jo varman keinon millä päättää tämän kärsimyksen.