Olen ruvennut pelkäämään jatkuvasti, että sairastun vakavasti. Kuulostelen koko ajan kehoani ja pienikin kipu saa minut ajattelemaan, että entä jos jotain on pahasti vialla. Pelkään myös kuolemaa tai että läheiseni kuolevat. Pelkään koko ajan autossa ollessani, että milloin joku jää alle tai milloin esim. hirvi juoksee eteen ja kuolen. On pelottavaa ja stressaavaa...
Onko kukaan muu tuntenut näin... miten olet selvinnyt kaikesta... mitä minun pitäisi tehdä???
Onko kukaan muu tuntenut näin... miten olet selvinnyt kaikesta... mitä minun pitäisi tehdä???
Vastaukset 8
Vanhimmat
Koko ajan pelkään myös, et joku läheisistäni kuolee, tai sit et mulle käy jotain...en tiiä vaan, et onko siihen muuta apua kuin, et ajattelee toisin tai siis yrittää..tai sit ammattiauttajaa kehiin?
Pärjäile.
Kyllähän nuo vähän sellaisia juttuja ovat että niihin ei oikein mitään yksiselitteistä vastausta ole, totuus kuitenkin on vain se halusi tai ei että elämä päättyy jollakin tavalla jokaisella ja sen varrelle voi mahtua vaikka mitä josta ei etukäteen voi sanoa mitään.
Se sitten miten elämänsä elää, on jokaisen itsensä päätettävissä kummiskin kokolailla pitkälle eli noutaja ja ennalta-arvaamattomat jutut tulee joka tapauksessa, olet sitten elänyt elämän peläten ja istuen kotona tai sitten ylimääräsiä murehtimatta kerännyt jotain muisteltavaakin. Se on tietty että jos pelko ottaa liikaa vallan niin se ei aina sitten ole niin helppoa...
Se on aikamoinen noidankehä kyllä, nyt ei innosta tehdä mitään kun tulevaisuus pelottaa ja kun ei tiedä mitä se tuo tullessaan ja sitten kun jotain tuleekin joskus eikä enää pysty tekemään sitä mitä vielä nyt niin alkaa murehtimaan elämätöntä elämää. Monet vanhuksethan just sanoo joskus kun ikää on 80-90 että koko iän aina pelkäs tulevaisuutta ja nyt tuntuu ikävältä että niin paljon olis voinu tehdä.
Tiedän kyllä itekin miltä tuollainen tuntuu, jotenkin sellainen huoli terveydestä on saanut alkunsa paristakin asiasta, ensinnäkin useamman vuoden oli sellaisia outoja oireita mitkä lääkäritkin selvästi havaitsivat ihan fyysisiksi ja aivokasvaimesta sun muusta lähiten kaikkea epäiltiin mutta mitään ei löytynyt selvää syytä kuten joskus käy. Mutta viat kuitenkin olivat täysin fyysisellä puolella.
Eli kukaan ei osaa siitäkään sanoa voivatko ne uusiutua ja vielä kun vähän pitkin ikää ollut sellainen heikohko ja rytmihäiriöaltis sydänkin niin aikalailla epävarmuutta on mieleen luonut. Varsinaisia äkkijuttuja, mitään onnettomuuksia ja sen sellaisia en ole koskaan huolehtinut mutta kieltämättä aikanaan jonkinlainen äkillisten kohtausten pelko on tullut.
Toinen mikä sitten myös on itsellä vaikuttanut on kun ympäriltä hieman enemmän kuin nyt sentään tähän ikään (reilu 20) yleensä ihmisillä on ollut, on äkillisten sairastumisten takia kaatunut matkalle nuoriakin sukulaisia ja tuttuja.
Kyllä se nyt aina jos samanikäinen hyväkuntoinen tuttu saa äkillisen aivoverenvuodon yms. saa hieman kun itse vielä huonokuntoisempi on niin vähän mietteliääksi omasta kuolevaisuudesta. Ja vielä kun koko suku tuntuu kupsahtelevan aika nuorena niin vähän sellainen epävarma tilanne on kyllä...varsinkin kun tapauksia on ollut useampia.
Se on vähän vaikeaa tietty aina koota ittensä, mutta sen on huomannut että elämä jatkuu aina vaikka pelkojakin olisi.
Ne on vain pakko työntää taka-alalle vaikka joskus melkoisena mörkönä hyppäävätkin alitajunnasta ylös. Itse nimittäin nyt vaikka myös on aika huolehtivainen kaikkien eri tuntemusten suhteen niin yritän niin pitkälle kuin mahdollista elää tuon mukaan että elämä loppuu kuitenkin ja kun ei kerran tulevasta tiedä niin pakko yrittää jotain järkevää nyt.
Olihan esim. hyvänä esimerkkinä Sibeliuskin varma parikymppisenä että henki on lähdössä ja kaikkea vaivaa olikin mutta niin vain sekin mies eli tuonne 80 päälle:) Pahahan se on tietenkään kellekään mitään sanoa että "älä huolehdi", tiedän kyllä itsekin että hankalaa se on kun oikein alkaa miettiä jokaista päännipsahdusta että nyt on varmasti menossa verisuoni...
Minulla nämä tosin alkoivat yhtä aikaa kuin paniikkihäiriö ja saan siihen mielialalääkkeitä ja ne auttavat myös näihin pelkoihin. Vaikka vieläkin tarkkailen itteäni jatkuvasti..
ja just kun olin flunssassa ajattelin taas et nyt on vähintään syöpä tai joku, eihän mulla tavallinen flunssa voi olla. Että lääkäriin vaan rohkeesti juttelemaan, et todellakaan o yksin ongelmasi kans. Tsemppiä..
Juu no itsellä ei paniikkihäiriötä tai varsinaisia mitään mielenterveyspuoleen liittyviä mitään kummoisia juttuja ole ikinä ollut eli siitä en tiedä miten niiden osuus on. Tai onhan siis jo tavallaan eräänlaista sairasteluun liittyvää paniikkihäiriötä jo sekin että jotain "outoa" kehossa tuntiessaan alkaa saada liiallista hermostumista ym. Ei tietenkään ole se perinteinen paniikkihäiriön kohtaustyylinen muoto.
Mutta kyllä sen juu itekin noiden pahojen flunssien ym. yhteydessä on huomannut että ei ajattelu aina kaikista järkevintä ole jos itsekin jälkikäteen ajattelee, en nyt sentään joka ongelmassa lääkäriin saakka mene mutta aina kun vielä kroonisiakin noita ongelmia on ollut aina jokainen rintapistos kovassa lentsussa välillä saa ihmeajatuksia mieleen että nyt siellä vähintään keuhkoveritulppa tai sydänvika kettuilee...
Ne on pahoja varsinkin jos on paniikkihäiriötä tai sitten jotain todellistakin fyysistä vaivaa, tai vielä molempia yhdessä kun ei sitten koskaan itse tiedä että milloin on todellista ja milloin kuvittelee kaiken itse. Jälkimmäinen kun nyt kuitenkin on sitten se lähes päälle 95% jutuista aina se syy niin sitten ei aina huomaa edes jos on jotain aidosti vialla. Ihmiskroppa on aika jännä kyllä sen puoleen.
Sama vika, aina pelkään sairauksia! Syön kyllä mielialalääkettä "tähän vaivaan" mutta enpä tiedä auttaako se.. Mulla on se vika että tarkkailen KOKO AJAN itseäni ja etsin netissä kaikista pahimmat diagnoosit. On mulla kaikenmaailman oireilua, ainakin omasta mielestäni.
Suosittelen,että käyt juttelemassa terv.keskuslääkärin kanssa tilanteesta,ennen kuin se menee pahemmeksi,lääkäreillä on mahdollisuuksia auttaa.itselläni kuolemanpelko tuli paniikkihäiriön kanssa samaan aikaan ja kesti vuoden ennen kuin tajuttiin mistä on kyse,minut ohjattiin kriisikeskusteluun ja olen syönyt mielialalääkettä toista vuotta ja pelot ovat lieventyneet tosi pieniksi.silloin käyvät enää mielessä kun, olen kovassa flunssassa.älä jää yksin!
Olen käynyt monia monia kertoja lääkärillä joten ovat kyllä hyvin tietoisia peloistani:)
Mä myös käyn terapeutilla että olen kyllä "hyvässä hoidossa" mutta ei se pelko niin vaan tunnu häviävän. Lääkkeet kyllä auttaneet sen verran ettei pelot enään niin ahdistavan kauheita ole!Kaikkeen kai tottuu..
Tsemppiä!
PELKO , SAIRASTUMINEN , KUOLEMA . KOHDALLANI SE ON LUONNOLLINEN REAKTIO JA KUN LUIN TEKSTISI . JÄIN MIETTIMÄN OLETKO SAIRASTUNUT TAI SATTUNUT JOTAIN SELLAISTA JOKA LISÄÄ PELKOASI !?
ITSE OLEN SAIRASTUNUT 10 VUOTTA SITTEN ... AIKAA 4 VUOTTA JÄLJELLÄ , MITÄÄN EI TEHTÄVISSÄ . TIEDÄN LUULTAVASTI TUNTEESI . ITSELLÄNI SE ON JO OSA LUONNOLLISTA ELÄMÄÄ . ELINAIKA HUPENEE , KUOLEMA . EI ENÄÄ MITENKÄÄN VIERAS , MUTTA SE ON VIENYT OMAN AJAN ET HYVÄKSYY SEN .
OLEN TEHNYT HOITOTESTAMENTISTA LÄHTIEN VIIMEISEN VUODEN , PUHUN AVOIMESTI . OMAISET OTTAA SEN JO OSANA LUONNOLLISESTI VASTAAN . SE ON LÄSNÄ AINA , EN PÄÄSE IRTI , TIEDÄN SEN .
OLEN HALUNNUT KERTOA OMAT TOIVEENI JOS TULEE TILANNE ET EN KYKENE ITSE KOMMUNIKOIMAAN . LETKUIHIN OLEN KIELTÄNYT KYTKEMÄSTÄ , KUN SE AIKA ON , AINOA ON ET EN TARVISI KÄRSIÄ KIPUJA TUSKIA . OLEN NUORI SUHT KOHT VIEL . MUTTA TÄÄ ON TIE , MUN TIE JOTA KULJEN .