Nyt on menossa rv 32. Ajattelin joskus aikaisemmin että sitten kun joskus raskaana olen se on varmaan elämäni onnellisinta aikaa. Toisin vaan kävi..itken nykyään koko ajan. En tiedä johtuuko hormooneista vai mistä vai onko minun ja mieheni suhde tosiaankin niin huono?
Lasta suunnitellessamme mieheni oli se joka sitä enmmän halusi. Hän puhui että tehdään jne. Lopuksi rupesin haluamaan itsekkin ja tulinkin raskaaksi sitten heti kun aloimme yrittämään. Ensin kaikki oli hyvin..mies kyseli varmaan päivittäin miten raskaus edistyy,taputteli mahaa ja muutenkin teki kaikkea semmoista mistä tuli kiva olo.
Sitten joskus viikon 13-15 paikkeilla kaikki jotenkin vaan muuttui. Mies rupesi juomaan enemmän ja kulkemaan kavereiden kanssa. Monet yöt itkin yksin kotona miettien missä mies on. Ensimmäiset liikeetkin tunsin yksin kotona mieheni ollessa putkassa sillä hetkellä.
Sama meno jatkuu edelleen. Nytkin mies on jossain juhlissa. sanoi tulevansa aikaisin kotia mutta eipä ole näkynyt. Kesällä veti pari kertaa melkein viikon putken viinaa. Mieheni on jo 29 vuotias joten mistään teinitouhusta ei ole kyse. Kotona ollessaan hän on maailman kultaisin mies. Välillä menee pitkiäkin aikoja juomatta ja kaikki on hyvin. Silloin kun näitä juomaputkia tulee meillä yleensä on isot riidat. Mies haukkuu minua että olen valittava akka joka haluaisi pitää hänet vaan kotona jne. Olen itsekkin miettinyt että olenko tosiaankin sellainen? Mielestäni tommoinen käytös ei kuitenkaan ole normaalia tämmöisessä elämäntilanteessa. Itseäni ei kiinnosta missään ryyppyporukoissa pyöriä.
usein tuntuu että miestä ei kiinnosta koko lapsen tulo. Itken paljon miettiessäni lapsen tulevaisuutta. Joutuuko se katselemaan tämmöistä ryyppäämistä ja riitelyä? Nyt joku viisas sanoo että ota ero mutta ei se ole helppoa. Rakastan miestäni ja enemmän meillä hyviä kuin huonoja hetkiä on. haluan myös että lapseni saa kasvaa kokonaisessa perheessä missä on molemmat vanhemmat.
En vaan enää tiedä mitä tehdä vai voinko tehdä mitään? pelottaa miten selviän "yksin" vauvan kanssa jos mies jatkaa touhujaan.
Onko muilla ollut samanlaista ja miten te olette asian ratkaisseet?
Ja vielä miten tämän masentuneen ja itkuisen olon saisi taas paremmaksi? Pitäisikö ammattiapua hakea?
Tämä kirjoittaminenkin auttoi vähän..oli vaan pakko avautua,tuntuu ettei jaksa enää.
Lasta suunnitellessamme mieheni oli se joka sitä enmmän halusi. Hän puhui että tehdään jne. Lopuksi rupesin haluamaan itsekkin ja tulinkin raskaaksi sitten heti kun aloimme yrittämään. Ensin kaikki oli hyvin..mies kyseli varmaan päivittäin miten raskaus edistyy,taputteli mahaa ja muutenkin teki kaikkea semmoista mistä tuli kiva olo.
Sitten joskus viikon 13-15 paikkeilla kaikki jotenkin vaan muuttui. Mies rupesi juomaan enemmän ja kulkemaan kavereiden kanssa. Monet yöt itkin yksin kotona miettien missä mies on. Ensimmäiset liikeetkin tunsin yksin kotona mieheni ollessa putkassa sillä hetkellä.
Sama meno jatkuu edelleen. Nytkin mies on jossain juhlissa. sanoi tulevansa aikaisin kotia mutta eipä ole näkynyt. Kesällä veti pari kertaa melkein viikon putken viinaa. Mieheni on jo 29 vuotias joten mistään teinitouhusta ei ole kyse. Kotona ollessaan hän on maailman kultaisin mies. Välillä menee pitkiäkin aikoja juomatta ja kaikki on hyvin. Silloin kun näitä juomaputkia tulee meillä yleensä on isot riidat. Mies haukkuu minua että olen valittava akka joka haluaisi pitää hänet vaan kotona jne. Olen itsekkin miettinyt että olenko tosiaankin sellainen? Mielestäni tommoinen käytös ei kuitenkaan ole normaalia tämmöisessä elämäntilanteessa. Itseäni ei kiinnosta missään ryyppyporukoissa pyöriä.
usein tuntuu että miestä ei kiinnosta koko lapsen tulo. Itken paljon miettiessäni lapsen tulevaisuutta. Joutuuko se katselemaan tämmöistä ryyppäämistä ja riitelyä? Nyt joku viisas sanoo että ota ero mutta ei se ole helppoa. Rakastan miestäni ja enemmän meillä hyviä kuin huonoja hetkiä on. haluan myös että lapseni saa kasvaa kokonaisessa perheessä missä on molemmat vanhemmat.
En vaan enää tiedä mitä tehdä vai voinko tehdä mitään? pelottaa miten selviän "yksin" vauvan kanssa jos mies jatkaa touhujaan.
Onko muilla ollut samanlaista ja miten te olette asian ratkaisseet?
Ja vielä miten tämän masentuneen ja itkuisen olon saisi taas paremmaksi? Pitäisikö ammattiapua hakea?
Tämä kirjoittaminenkin auttoi vähän..oli vaan pakko avautua,tuntuu ettei jaksa enää.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mitähän täällä tapahtuisi jos käyttäytyisin kuin sinun dorka miehesi.Kun nyt parin tunnin nettipokeri ja silloin tällöin tyttöjen katselu netistä HUOM: ei pornosivuilta nostaa helvetinmoisen haloon.Vaimo tutkii puhelimet ja sivuhistoriat tietokoneelta....kyllä sen ymmärtäisi jos olisi syytä epäillä pettämistä.... siihenkään ei pitäisi olla syytä...tosin siitäkin joskus syytetty(en ole ikinä pettänyt) t.Vaimoa ja kahta lasta rakastava isä
onko miehellä jokin tarve kattella alastomia tyttöjä netistä??mikä niille antaa oikeuden siihen?mun mielipide (SIIS MUN) on se et kun aletaan elämään ihan perheelämää ym niin kyllä se oma kulta on se paras ja kaunein mitä kattellaan. se on teini touhua et kyttäillää vierasta pillua vaikkei siihe koskiskaan.mietis jos sun muijas haaveilis muista mulkuista ja kattelis kuvia??minen ainaka sietäs .en helvetissä.tein sen alussa jo selväks ja hyvin toimii.kysyin suoraan et jos tahtoo katella muita alastomia,niin jatkaa niin.ja ei halunnu. ei tulis tosiaankaan mieleenkään kattella ukkoja netist.huh.siis evvk!! kaikista paras istuu keittiös just. nettipokeria kyllä hakkaa aamusta iltaan,ja sen pidän harrastuksena..kunhan hoietaan kaik koti hommatkin.. en epäile yhtää miks muijas tutkii sivuhistoriat ym. mieti muitakin kun omia halujas ..etenkin jos raskaana on toinen..sillon etenkin tuntee itsensä joskus läskiks ja etovaksi.minä ainakin.vaikkei oo ees painoa ees toivottua määrää viel.. ja aloittajalle, AINA EI RAKKAUS RIITÄ. älä tosiaankaan mieti sitä miten paljon SINÄ rakastat, mieti miten paljon hän rakastaa sinua,ja tekee sinun vuoksesi asioita. sitten punnitse mikä on paras ratkaisu..onnea sinulle..pärjäät varmasti kuitenkin.päätit mitä tahansa..
Kun meille suunniteltiin perheen lisäystä olin sitä vastaan,mutta nyt ( 10v. myöhemmin) kaikki tekoni mietin miten ne vaikuttaa lapsiini...rakastan heitä kovasti.Mieti rakastaako mies tosiaan sinua ja lastasi ,jos ei jätä hänet!
Minusta tuntuu kyllä vahvasti että mies tosissaan rakastaa minua ja näin hänen kaverinsakin ovat sanoneet..mutta mistä sen voi tietää? ja sitä olen miettinyt että miksi hän taivuttelisi minut lapsen tekoon jos sitä ei haluaisi?
En tiedä,vaikeita asioita :(
että mieheesi on iskenyt ramppikuume? Nyt kun lapsi onkin tulossa, häntä jännittää tuleva isän rooli. Jos on tottunut kulkemaan noilla reissuillaan, niin ehkä hän myös pelkää vapautensa menettämistä. Keskustelkaa asioista. Kun miehesi on rentoutuneena selvinpäin, niin kysy mitä mieltä hän on tulevasta isyydestä? Koita saada häntä mukaan neuvolaan ja ota mahdolisimman paljon mukaan vauvan odotukseen. Miehen voi ola vaikea etsiä isän rooliaan, seuraten sivusta sinun ja vauvan salaista maailmaa. Toivottavasti saatte asianne kuntoon ja perheestänne tulee ehjä. Muista kuitenkin että lapselle on parempi yksi rauhallinen ja rakastava vanhempi, kuin kaksi keskenään riitelevää, vielä jos toinen arvaamattomana heiluu humalassa. Olet suostunut tekemään lapsen, joten vastuu on nyt sinun,vaikka miehesi sitä alunperin olisikin halunnut.
Itse odotan "jo" kolmatta lastamme ja mies ei ole varmaan kuin pari kertaa kysäissyt, että miten menee. Ei edes muista neuvolakäyntejäni eikä jaksa lähteä ultriin.
Muistan kun esikoinen syntyi, mies alkoi n. kuukauden kuluttua juosta kuin riivattu kapakoissa juomassa. Tätä jatkui ehkä kolmisen kuukautta sitten laantui. Itse tietty itkin pienen vauvan kanssa kotona. Jälkikäteen ajattelin, että se oli vain jotain hätäännystä tyyliin "nyt on vapaus mennyttä kokonaan". Jospa miehesi pelkää, että liikut on kokonaan kiinni kun vauva syntyy?
Hei vain ja tosi ikävä lukea tilanteestasi. Kyllä minäkin masentuisin, jos mieheni kohtelisi minua noin.
Toki on ihan normaalia ja sallittua käydä joskus ystävien kanssa juhlimassa (ja kohtuudella eli ilman mitään putkareissuja). Mutta ensinnäkään mielestäni ei ole ihan normaalia vetää viinaa viikkoa putkeen, saati useammin. Toisekseen jatkuvasti ryyppyremmeissä kulkeminen ja kotoa poissa oleminen ei sekään kuulosta ihan normaalilta perheellisen miehen touhulta.
Kuinka railakasta elämää elitte ennekuin sinä tulit raskaaksi? Sitä vaan, että onko miehesi aina juonut yhtä paljon, nyt vain sillä erotuksella että sinä et enää ole raskauden takia mukana bilettämässä...
Ihmetyttää kyllä suuresti hänen käytös, kun miehesi sitä vauvaa on itse niin kovasti toivonut. Kyllä hänen paikkansa olisi sinun rinnallasi. Oletko puhunut miehesi peloistasi ja alakulostasi? Entä oletko koettanut kysyä, miksi miehesi ryyppää niin paljon ja mitä hän hakee niistä ryyppyjuhlista/ryyppyreissuilta? Käyttekö te yhdessä lainkaan ulkona, esim. elokuvissa ja syömässä (tämä varmaan piristäisi sinunkin mieltäsi)?
No, täytyy sanoa, että sekään ole lapsen etu, jos vanhemmat jatkuvasti riitelevät ja isä katoaa sitten päiviksi omille ryyppyreissuille. Koeta ihmeessä saada miehesi puhumaan kanssasi. Tuntuisi, että hän on löytänyt jo sen kaikkein tärkeimmän eli sinut. Ja nyt on vielä vauva tulossa, joten olisi korkea aika miehistyä ja rauhoittua.
Et kuitenkaan ole ainoa tuon tilanteen elänyt. Ystävälleni kävi juuri noin. Mies halusi lasta ja oli valmis ottamaan vastuun perheestään. No, ystäväni sitten suostui, vaikka itse ei lapsia olisi välttämättä vielä halunnut. No, raskausaikana ja vauvan synnyttyä mies lupauksista huolimatta jatkoikin "poikamiestyylistä" elämää ja ei koskaan edes ole lastaan suostunut yksin hoitamaan. Käytännössä ystäväni on yksinhuoltaja.
Kaikesta huolimatta oikein hyvää syksyä sinulle ja koeta jaksaa.
Kiitos teille jotka jo olette vastanneet! Sulle joka kysyit meidän aiemmasta elämästä niin se on ollut vähän kausiluonteista. Välillä on tullut juotua enemmän ja välillä on pitkiä aikoja ollut niin ettei olla juotu mitään.
Itse en ole koskaan ollut mikään kova juomaan tai juhlimaan. Ja nyt raskauden myötä juhlimishalut ovat vähenneet entisestään.
Baareissa mies ei käy kuitenkaan kovinkaan usein. Ja muutenkin aika paljon juo kotona tai naapurissa. Välillä tietenkin menoja on mutta enimmäkseen hän on tässä lähistöllä.
Nyt kun ite tekstiä luen niin tuntuu että valitan turhasta koska mies on kuitenkin aika harvoin baarissa yms..Mutta en vaan ymmärrä miks pitää juoda niin paljon!? Tai se juominenkin on kausiluonteista..välillä menee useampi päivä putkeen sitten taas monta viikkoa ilman kännejä.
Olemme jutelleet jonkin verran asiasta mutta emme ole päässeet oikein mihinkään lopputulokseen. Mies ei ymmärrä miksi ei voi juoda silloin kun haluaa ja minä en ymmärrä miksi mies juo vaikka siitä ei muuta seuraa kun riitoja.
Teille jotka kirjoititte miehen "paniikista ettei mihinkään enää pääse" niin olen itsekkin sitä miettinyt. Ehkä hän pelkää että joutuu hoitamaan vauvaa vaan kotona. Rahoista hän on ainakin ollut huolissaan että riittääkö ne. Hänellä on sellainen käsitys että on miehen tehtävä elättää perhe ja jos rahat ei riitä on mies kai jotenkin huono yms. Kova stressi siis hänellä siitäkin.
ja sinulle joka kysyit teemmekö yhdessä mitään tai käymmekö yhdessä missään. Aiemmin kävimme joskus yhdessä baarissa,nyt raskauden aikana en ole ollut baarissa kertaakaan. Syömässä käymme tasaisin väliajoin ja leffassakin joskus.
Aika vähän kuitenkin missään käydään. yhteistä aikaa vietetään enimmäkseen kotona yhdessä pelaillessa tai jutelessa yms. Mieskin viihtyy selvänä olessaan kotona enimmäkseen.
Itse tekstini luettuani tunnen itseni turhaksi valittajaksi. kai meidän asiat enimmäkseen ihan hyvin ovat. Ainakin silloin kun mies ei juo. Kukaan ei ole täydellinen. Ehkä vaadin liikaa tai sitten mies on vaan niin hyvä puhumaan välillä etten näe tosiasioita..en tiedä..
Heippa!
Itse olen hyvin nuori, joten ajatusmaailmani saattaa kuulostaa hyvin mustavalkoiselta ja lapselliseltakin.
Mutta. Tilanteesi kuulostaa aivan samalta kun oman äitini odotusaika - isäni juoksenteli ties missä ryyppäyskemuissa ja äitini oli kahdestaan kanssani kotona. Siitä se isän alkoholismi sitten lähti ja perhe-elämämme oli ja on edelleen hyvin vaikeaa. Uskallan väittää että itselleni ja äidilleni olisi ollut parempi että äitini olisi ottanut itseään niskasta kiinni ja puhunut isäni kanssa silloin tai katsottuaa tapahtumia vuoden pari ottanut sen avioeron. Siinä oltaisiin säästytty paljolta.
Mutta sinä tietysti teet niinkuin parhaaksi näet. Sanon vain että juttele miehesi kanssa kun hän on ollut pidemmän aikaa selvin päin, ja jos hän ei suostu sinua kuuntelemaan/väittää että liiottelet asiaa, kannattaa todella miettiä mitä teet. Älä ainakaan suostu alistettavaksi (kuten omassa perheessäni äidille kävi) - sinulla on oikeus tunteisiisi, sinulla on oikeus olla onnellinen, saada tukea varsinkin raskauden aikana ja pienen lapsen kanssa. Jos tukea ei löydy siltä ihmiseltä, jonka osuus on puolet koko tapahtumaketjusta, ei hän ole tarpeeksi vastuullinen koko puuhaan.
moikka
mulla vähän sama tilanne, paitsi että ei johdu miehen juomisesta. mutta siis parisuhde ongelma on.
ootko mistä suunnalta suomea?
Kannattaa pakottaa se mies puhumaan siitä asiasta ja jos ei niitä muutoksia synny niin ajatella sitä syntyvää lastakin ja sen tulevaa elämää. Että vaikka kuinka rakastaisit sitä miestä niin olisko parempi olla erillään ihan sen lapsenkin takia, joka siitä joutuu sitten kaikista eniten kärsimään.
Itse alkoholisti-isäpuolen kanssa kasvaneena suurinpiirtein pakotin rakkaudesta sokean äitini ottamaan eron miehestä pikkusiskoni takia, joka silloin oli vasta vuoden vanha.
Nyt kun itse odotan lasta niin en ikinä kattelis tollasta juoksemista, koska se alkoholismi on kuitenkin sairaus, josta aika harva parantuu.
miehelle viina maistuu,kolmenakin kertaa/ viikko. Hänkin juo pääasiassa kotona, onko se sitten hyvä asia, mene ja tiedä. Minä olen tietenkin "tiukkapipo", itse kun en muutenkaan juo juuri ollenkaan. En epäile yhtään, etteikö mieheni ole onnellinen tulevasta perheenlisäyksestä ja selvinpäin hänkin on todella ihana ja kultainen. Olen ajatellut asian niin, että jos tavat ei muutu synnytyksen jälkeen, jos rakkaus viinaan on sittenkin suurempi kuin rakkaus omaan lapseen, minusta tulee yh. En todellakaan ota itselleni enempää stressiä kuin on pakko!