Kävipä hassusti.

Ihan tavallinen tarina.

Ihastuin yhteen mieheen. Alussa elämä oli ruusuilla tanssimista muutaman kuukauden ajan. Kaikki oli liian hyvää ollakseen totta. Sitten alkoi kerääntyä synkkiä pilviä. Kaveri alkoi tekemään temppuja. Hän teki monta kertaa oharit, vaikka oli sovittu jotain. Ei siis pitänyt lupauksista ja sovituista asioista kiinni. Paha oloni yltyi. Ainakin kolme kertaa tein tyypistä eroa. Alussa sanoin, että olisi parempi ettemme tapaisi, mutta en osannut olla dynaamisempi.

Nyt en ole nähnyt sitä. En ole ottanut yhteyttä, mutta hän yrittää ottaa yhteyttä. En ymmärrä, mikä sitä oikein riivaa. Olin viimeksi hieman ilkeä, jotta se tajuaisi jotain. En ymmärrä, mitä tällaisen tyypin kanssa pitäisi tehdä. Jos hän ei pysty olemaan aikuinen, keskustelemaan ja ottamaan vastuuta( että valehtelee), niin en ymmärrä sitä logiikkaa, miksi hän tekee tikusta asiaa. Tai sitten se yrittää vaan hyötyä – sekin on käynyt mielessä. Jotkuthan on juusereita, että ovat silloin yhteydessä, kun tarvitsevat jotain.

2

785

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • enään..valitat

      kun kerta poissa pysyy .ole tyytväinen..vaan onko asia kuitenkin niinpäin että odottelet että hän tulisi taas kerjäämään??
      muutamat kun oiken nauttii siitä??

      • Just..

        Kerjää sitä ja valehteli minkä kerkes joka asiasta, teki kymmeniä ohareita tekosyineen, kieroili ja kaarteli ja nyt tekee toisesta syntipukin kun en ole ottanut mitään yhteyttä, tein hänelle selväksi, etten halua nähdä enää koskaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      62
      1208
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      613
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe