Sain keskenmenon tässä hetki sitten, viikolla 6 3. Ei siitä mitään hyötyä varmaankaan ole että sen tänne kirjoittaa, koska kai niitä voi tulla kenelle vaan. Tuntuu kuitenkin siltä, että pakko se on johonkin kirjoittaa ja mainita. Olo on niiiiiin synkkä. :(
Ja minä en oikein usko sitä, kun lääkäri sanoi että yksi keskenmeno ei vielä välttämättä merkitse yhtään mitään. Luulen, että se voi olla huolestuttava merkki siitä, että emme voi saada lasta, mutta lääkäri vaan sanoo noin. :(
Kuinka pian te keskenmenon kokeneet olette uskaltaneet koittaa uudelleen?
Ja minä en oikein usko sitä, kun lääkäri sanoi että yksi keskenmeno ei vielä välttämättä merkitse yhtään mitään. Luulen, että se voi olla huolestuttava merkki siitä, että emme voi saada lasta, mutta lääkäri vaan sanoo noin. :(
Kuinka pian te keskenmenon kokeneet olette uskaltaneet koittaa uudelleen?
Vastaukset 9
Vanhimmat
asiaa niin että vauvassa jotain todella pahasti vialla kun sait keskenmenon. Itselläni myös aikoinaan keskenmeno alkuvaiheessa ja melko pian alettiin uutta raskautta toivomaan. Tulinkin raskaaksi melko pian ja oli normaali raskaus ja synnytys. Eli ei muuta kuin uudestaan yritystä kehiin. Tsemppiä!!
rv 20 4. Se oli rankka paikka minulle. Ultrassa vain todettiin, että lapsivettä ei ollut ja rakas kauan kaivattu esikoisemme ei tulisi koskaan sulostuttamaan elämäämme. Synnytin siis hänet pari päivää myöhemmin kuolleena ja mieli oli apea. Itkeskelin kaikki yöt, kun tuntui, ettei kukaan oikein ymmärtänyt miten pahalta minusta tuntui. Edes omalle miehelleni en purkanut sydäntä vaan patosin kaiken sisälleni ja avauduin vain päiväkirjalleni jota kirjoittelin, kun uni ei ottanut tullakseen. Kaikenlisäksi näin painajaisia, kun sain nähdä sellaisen pienen ihmisen alun joka ei enää hengittänyt. Itsekin pelkäsin, etten koskaan saisi kokea äitiyden onnea, mutta nyt minulla on kaksi suloista tyttöä (2-vuotias ja 4kk vanhat). Tämä pari vuotinen sai alkunsa kolme kuukautta ensimmäisen lapsen synnytyksen jälkeen, koska lääkärit sanoivat että saman tien voi koettaa uutta. Se raskaus olikin aivan kauhea, koko ajan pelotti, että tämäkin lapsi vietäisiin minulta ja lisäksi minulla oli raskausajan diabetes ja pientä veren vuotoa silloin tällöin ja lopulta vielä jouduin sairaalaan raskausmyrkytyksestä. Mielialat vaihteli laidasta laitaan. Vasta kun sain niin täydellisen ja pikkuruisen vauvan kainaloon niin olo helpotti. Siitä alkoikin uusi painajainen, kun kaikki lapsen pienimmätkin yskähdykset ja aivastukset saivat lähestulkoon minut hyppimään seinille huolesta.Tämän toisen raskaus menikin sitten jo helpommin ja uskalsin jopa nauttia kasvavasta vatsasta ilman kauhukuvitelmia. Ei sitä osaa kukaan muu kuin joskus saman kokenut tietää miltä lapsen menetys äidistä tuntuu. Se on jotain niin kamalaa, ettei sitä soisi kenellekään. Vieläkin vaikka on aikaa kulunut niin päivittäin muistan ensimmästä vauvaani ja yhä sytytän marraskuussa aina kynttilän hänen muistolleen. Elämän on vain jatkuttava. Uskallustahan se vaatii, mutta yhdeksän kuukauden päässä odottaa loistava palkinto. Jaksamisia. Kyllä se aurinko vielä paistaa pilvienkin läpi ja varmasti saat kokea oman lapsen tuoksun ja pienet pulleat käsivarret kaulalla.
Minä olen myös synnyttänyt kuolleen vauvan vkolla 20. Vauvasta todettiin myöhemmin kromosomihäiriö, ja hän ei olisi koskaan pystynyt syntymään elävänä. Tämän raskauden teki myös raskaaksi se, että samasta raskaudessa minulla oli kohdun ulkopuolinen raskaus, joka leikattiin 6 raskausviikolla. Eli odotin tuplia, joista kumpaakaan en saanut. Nyt tapahtuneesta on kulunut muutama kuukausi ja elämä alkaa pikkuhiljaa palautua ennalleen. Mutta suru ja tyhjyys ja ääretön ikävä pikkuisia kohtaan on edelleen valtava. Joskus mietin, että miten tällaista voi tapahtua. Mutta on lohduttavaa kuulla toisen samantapaisesta kohtalosta, ja siitä, että lopulta asiat järjestyy. Itse yritän uskoa vielä tulevaisuuteen. Ehkä vielä jonakin päivänä saan sen pikkuisen syliini. Ja sitten hänellä on suojelinaan kaksi enkeliä...
Itsellä sama tilanne. Sain keskenmenon vkolla 12 pari viikkoa sitten. Aluksi oli sellanen olo, että miten asiasta voi ikinä päästä yli. Vaikka nyt tuosta kulunut vasta 2 viikkoa, on olo jo huomattavasti parempi ja positiivisempi. Aluksi ajattelin lisäksi, että ikinä en enää halua tulla raskaaksi. Jo parissa viikossa tuohonkin on tullut muutos. Syytin keskenmenosta itseäni monta päivää, kunnes päätin, että turha syytellä. En olisi voinut tehdä mitään asiaa toisin. Kuulostaa niin kliseeltä, mutta aika auttaa kaikkein parhaiten.
yksi positiivinen asia keskenmenossa on. Se tarkoittaa sitä että voit tulla raskaaksi, siis vähentää todennäköisyyttäsi jäädä lapsettomaksi.
Osanottoni, ja parempi onni ensi kerralla, toivon. Keskenmenot ovat hirveän yleisiä mutta en usko että se kenellekään helppo asia on, etenkin silloin kun raskaus on tervetullut, odotettu ja toivottu.
***
tottakai se tuntuu pahalta mutta asialle et sinä eikä lääkäri mahda mitään. itse itkusi ja jatka matkaa!!!!olen itse saanut 3 keskenmenoa ja kyllä pahalta tuntui, nyt maailmassa kuitenkin 2 poikaa ja 3 suunnitelmissa, jos sen saisi..ikinä ei tiedä!
itellä piti olla 10vko menossa, kunnes alkoi verenvuoto.. ensiapuun, mistä passitus kotiin ultran jälkeen. 2 päivää myöhemmin takas kun kohtu alkanu tyhjentymään.
Uneton yö sairaalassa ( pyynnöistä huolimatta Mitätön kivunlievitys vaikka oli fyysisesti Tuskallista!) ja pari päivää mieli maassa eikä mikään tuntunu auttavan.
puoli v. myöhemmin toinen keskenmeno, tällä kertaa pian raskauden huomaamisen jälkeen, mutta tämä ei tuntunut enää yhtä pahalta kun se ensimmäinen.
Silti vieläkin ajattelen että nuo pikkuiset ovat taivaassa, ja että saan vielä joku päivä lapsia kun sen aika tulee.
Mutta ihmisten "kyllä teidän pitäisi jo hankkia lapsia"-kommentit tekisi mieli tunkea niiden korvista takas pään sisään joka kerta..
Se on ihan totta mitä lääkäri sulle sanoi, yksi keskenmeno ei vielä meinaa mitään eikä välttämättä vielä edes kaksi keskenmenoa... Taitaa olla niin että kolmannen jälkeen aletaan tutkia tjtn.
Meillä esikoistytär täytti juuri 5v ja saatiin ihana terve poikavauva 2.elokuuta, kolmen kuukauden yrittämisen tuloksena.
Sain siinä välissä keskenmenon samoilla viikoilla kuin sinä, tosin raskaus itsessään oli vahinko, ja ei alettu heti yrittäämään, vasta vuoden päästä..
Mutta eikös heti saa alkaa yrittämään kun menkat alkanu keskenmenon jälkeen? Vai olenko ihan hakoteillä.. En oo asiassa mkn expertti.
Mutta pointti tässä mun kirjotuksessa oli, että usko sun lääkäriä ja älä vielä huolestu, varmana teillekkin vielä se pieni siunaantuu.
Paljon voimia sulle, koita jaksaa, toivottavasti sulla on tukea ympärillä.
Nyt elämä alkaa jo voittaa, kun viikko on kulunut keskenmenosta. Heti keskenmenon jälkeen olin ihan rikki ja surin. Sureminen kyllä kannattaa, koska sitten ei suremattomat asiat jää mielen sopukoihin ja pongahda esiin jonkun uuden surun kohdatessa. Jos ei käsittele surua, niin edestä päin ne löytää vielä suurempina suruina. Onnex olen sellanen ihminen, että puhun avoimesti suruistani ja itken niin kauan, kunnes menetys ei tunnu enää missään. Keskenmeno kyllä kasvattaa ihmistä ja pienet surut ei tunnu enää missään. Lasta osaa varmasti myös arvostaa keskenmenojen jälkeen eri tavalla ja tietää, ettei lapsi ole itsestään slvyys:)