Minulla on ystävänä minua 3 vuotta vanhempi sairauden takia vammautunut mies, joka joutui pyörätuoliin 8 vuoden vanhana. Nimitetään häntä vaikka Esaksi.
Tutustuin Esaan toisen ystäväni kautta, joka oli tutustunut häneen netissä. Asumme samalla paikkakunnalla, hän asuu vain yhden korttelin päässä omasta asunnostani, palvelutalossa.
Esa säälii itseään hyvin paljon. Hän oli alussa "vähemmän säälivämpi" mutta kun aloin lohduttaa häntä, hän valitti itsestään kaksi kertaa enemmän. No, minä olin tukena, vaikka toinen ystäväni ei halunnut olla Esan kanssa missään tekemisissä. Ihmettelin yleensä hyvin ystävällistä ja avuliasta ystävääni Esan hylkäämisestä, mutta päätin olla sotkeutumatta asiaan.
Esa sääli ja sääli itseään, milloin sanoi ettei kelpaa kellekkään, ja että kaikki hylkäävät hänet. Minä sanoin, etten hylkää, en koskaan, ja että nainen ei tuo onnea, vaan ystävät.
Pian tapasin miesystäväni. Hän hyväksyi sen, että olin Esan kanssa ystävänä. Yllättäen, mieheni tapaamisen jälkeen, Esa alkoi saada raivokohtauksia, ja meinasi käydä minuunkin kiinni. En uskaltanut pariin päivään Esan raivokohtauksen jälkeen käydä tämän luona. Mieheni yritti puhua Esalle, mutta tämä melkein vihasi miestäni, vaikka hän ei halunnut tehdä mitään pahaa.
Pian Esan kanssa sovimme asiat, ja Esa sanoi rauhoittuvansa.
Yhtenä päivänä menin Esan luo. Tämä kertoi tarvitsevansa naisen. Hän halusi minut yökerhoon mukaansa, että voisin etsiä naisen hänelle sieltä. Kieltäydyin, en ole yökerhotyyppinen ihminen. Yllättäen Esa sanoi, että hän rakastaa minua. Minä olin hämmentynyt, ja sanoin Esalle että minulla on jo mies, ja että olemme hänen kanssaan vain ystäviä. Esa sanoi, että haluaa sänkyyn kanssani. Se tuli niin suoraan, että hämmästyin. Tämän jälkeen alkoi raivostuttaa, sanoin että kerron miehelleni kaiken, ja sanoin että ahdistelun on loputtava, tai minä lähden.
Pari päivää tapahtuneen jälkeen Esa pyysi anteeksi. Hän sanoi, ettei tiedä mikä häneen meni. Mutta minä en enää tiennyt minkälaisena Esan näkisin. Olin masentunut, ja pelkäsin Esaa, ajattelin että hän alkaa kohta taas vannomaan rakkauttaan, ja ehdotella.
Mieheni sai tietää asiasta, ja raivostui. Hän kielsi minua pitämästä yhteyttä Esaan. Silti haluaisin vielä auttaa ystävääni, ja toivoisin, että hänellä menisi elämässä paremmin...
Onko kellään muulla ollut samankaltaista tapahtumaa?
Tutustuin Esaan toisen ystäväni kautta, joka oli tutustunut häneen netissä. Asumme samalla paikkakunnalla, hän asuu vain yhden korttelin päässä omasta asunnostani, palvelutalossa.
Esa säälii itseään hyvin paljon. Hän oli alussa "vähemmän säälivämpi" mutta kun aloin lohduttaa häntä, hän valitti itsestään kaksi kertaa enemmän. No, minä olin tukena, vaikka toinen ystäväni ei halunnut olla Esan kanssa missään tekemisissä. Ihmettelin yleensä hyvin ystävällistä ja avuliasta ystävääni Esan hylkäämisestä, mutta päätin olla sotkeutumatta asiaan.
Esa sääli ja sääli itseään, milloin sanoi ettei kelpaa kellekkään, ja että kaikki hylkäävät hänet. Minä sanoin, etten hylkää, en koskaan, ja että nainen ei tuo onnea, vaan ystävät.
Pian tapasin miesystäväni. Hän hyväksyi sen, että olin Esan kanssa ystävänä. Yllättäen, mieheni tapaamisen jälkeen, Esa alkoi saada raivokohtauksia, ja meinasi käydä minuunkin kiinni. En uskaltanut pariin päivään Esan raivokohtauksen jälkeen käydä tämän luona. Mieheni yritti puhua Esalle, mutta tämä melkein vihasi miestäni, vaikka hän ei halunnut tehdä mitään pahaa.
Pian Esan kanssa sovimme asiat, ja Esa sanoi rauhoittuvansa.
Yhtenä päivänä menin Esan luo. Tämä kertoi tarvitsevansa naisen. Hän halusi minut yökerhoon mukaansa, että voisin etsiä naisen hänelle sieltä. Kieltäydyin, en ole yökerhotyyppinen ihminen. Yllättäen Esa sanoi, että hän rakastaa minua. Minä olin hämmentynyt, ja sanoin Esalle että minulla on jo mies, ja että olemme hänen kanssaan vain ystäviä. Esa sanoi, että haluaa sänkyyn kanssani. Se tuli niin suoraan, että hämmästyin. Tämän jälkeen alkoi raivostuttaa, sanoin että kerron miehelleni kaiken, ja sanoin että ahdistelun on loputtava, tai minä lähden.
Pari päivää tapahtuneen jälkeen Esa pyysi anteeksi. Hän sanoi, ettei tiedä mikä häneen meni. Mutta minä en enää tiennyt minkälaisena Esan näkisin. Olin masentunut, ja pelkäsin Esaa, ajattelin että hän alkaa kohta taas vannomaan rakkauttaan, ja ehdotella.
Mieheni sai tietää asiasta, ja raivostui. Hän kielsi minua pitämästä yhteyttä Esaan. Silti haluaisin vielä auttaa ystävääni, ja toivoisin, että hänellä menisi elämässä paremmin...
Onko kellään muulla ollut samankaltaista tapahtumaa?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei saa yrittää auttaa, sitähän täällä on tolkutettu. Olisit antanut Esan olla omillaan. Mitä muuten kuvittelit, mies joka ei oo enne naista nähnyt, sitten sellainen alkaa käydä joka päivä kattomassa... Eihän tossa voinut mitenkään muutenkaa käydä
Tiiätkös oli ihminen vaikka kuinka vammautunut se ei oikeuta tuommoiseen käytökseen ja sitä ei tarvi sietää keneltäkään.. Tuo "Esan" käytös on niin itsekästä ja sä oot sietäny PALJON... Siinä sä teit alunperinkin virheen, että aloit lohduttamaan, ikään kuin se sääli auttaisi asiaa, ihminen saa ikään kuin oikeutuksen ruikutukseen ja itsesääliin ja sitähän ei pitemmän päälle kuuntele pirukaan... Ja kuin lapsellista ajattelua, ikään kuin joku toinen voisi mennä pokaan toiselle naisen... Sun pitää varmaan oikein kerralla suuttua kunnolla ja latoa kaikki pöytään ja antaa miettiä käytöstään... Mutta jos vaan suinkin jaksat niin älä jätä... mutta jos toi jatkuu ni kenenkään ei tarvi sietää tuollaista...
Olet joutunut kestämään paljon tunneristiriitoja, Wilma.
Tällä palstalla on paljon käsitelty auttamista, mutta haluaisin silti korostaa erästä näkökulmaa: Muiden auttaminen on jokaisen velvollisuus, mutta ketään ei voi auttaa pakolla. Ja mikäli auttaminen perustuu pelkkään auttajan velvollisuudentuntoon, eikä auttamissuhde ole ammatillinen tai yleishyödyllinen, on toiminta moraalisesti arvelluttavaa. Kuinka moni haluaisi ystävän, joka kaveeraa "pakosta" ja joka vielä maksaa ystävyydestään kalliin hinnan?
Wilma, voisit yrittää keskustella asioista Esan kanssa - aivan kuten Pyörätuolissa oleva nainen -nimimerkki jo ehdotti. Parasta olisi, kun saisit sanottua Esalle tunteesi, ajatuksesi ja kokemuksesi - niin Esasta itsestään kuin hänen tilanteestaankin. Totuuden katsominen silmiin on pelottavaa ja monet yrittävät pakoilla sitä kaikin keinoin (ummoksuisin, että niin myös Esa), mutta se lienee ainoa keino nousta omille jaloilleen (tai omille renkailleen).
Itsesääli on varsin ymmärrettävää - varsinkin jos Esa kokee vammansa eristäneen hänet romanttisista ihmissuhteista. Toisaalta se on osoitus yksilön kyvyttömyydestä suhtautua objektiivisesti itseensä ja koko yhteiskuntaan. Kroonista itsesääliä ei voi kukaan muu parantaa kuin yksilö itse.
Esa vaikuttaa hyvin yksinäiseltä, eikä hän koe olevansa ystävyyden arvoinen. Tämän takia olisi hienoa, jos jaksaisit pysyä hänen rinnallaan - ymmärtäen ja hyväksyen persoonan persoonana. Mutta Wilma, muista, että kukaan ei jaksa auttaa loputtomiin. Eikä kenelläkään ole velvollisuutta tuhota omaa elämäänsä vain yrittäessään auttaa "ystäväänsä".
Mies ja nainen ei voi olla vain ystäviä.
....ei vai??Mulla on kyllä hyviä poikakavereita ystävinä....
Mihin perustat sen, etteivät mies ja nainen kykenisi platoniseen ystävyyteen? Ja mistä se johtuu? Entä miten näet avioliiton tm. sitoutumisen vaikuttavan miesten ja naisten väliseen kaveruuteen: voivatko naimisissa olevat olla pelkkiä ystäviä?
Koen ymmärtäväni jollain tasolla pääpointtisi, mutta en tajua, miten se voidaan yleistää eri seksuaaliorientaatioihin. Voiko homomies olla ystävä heteronaisen kanssa - tai päinvastoin? Ja jos ei, niin miksi?
Laita mulle viestiä niin kirjotan sulle sitten.
Mullakin on sulle yks tarina kerrottavana.
[email protected]
Kiitos kaikille, jotka autoitte minua, ja jaksoitte lukea kirjoitukseni :)
Moi Vilma
Olis kiva kuulla miten juttu etenee. Se on ollut sille Esalle kova paikka, kun sä solmit parisuhteen. Se ehkä odotti sulta jotain vaikka ei rohjennut sitä sanoiksi pukea.
Mutta tsemppiä. Kuuluu meidän inhimillisyyteemme tehdä asioita ehkä väärässä järjestyksessä tai jotain sinnepäin. Niiden korjaaminen oikeaan suuntaan onkin sitten vähän kinkkisempi homma, mutta tehtävähän se on, vai pitäisikö antaa vain kaiken mennä omalla painollaan, mitäs luulet?
Hyvää syksynjatkoa t. pike
Toivotan sulle voimia!!Ei oo herkkua tuo sun tilantees.Mulle ei oo ikinä käyny tuollaista,mutta
toivotan sulle todellakin voimia.Eihän tuo kyllä
ole mitään kivaa,kun sulla on oma rakas miehesi ja sit ystäväsi käyttäytyy tuolla lailla.En tiedä mitä tekisin jos olisin sinun tilallasi,mutta toivottavasti asiat selviää ja voit olla onnellinen!!
Mee sen Esan luo ja hakkaa se nyrkeilläs kuoliaaks, sitte joudut oikeudenkäyntiin ja sanot että sä pimahdit, saat pari vuotta vankeutta ja sen jälkeen voit olla ihan rauhassa rakkaas kanssa. Et sä välttämättä saa mitään ku vaikeavammaisen tappo ei oo kovin paha asia.
-> " vaikeavammaisen tappo ei oo kovin paha asia " ->eikä myöskään liioin typerän.
Vaikeavammaisen ja itsekeskeisen idiootin välillä on suuri ero: jälkimmäistä pitää sääliä hänen epätoivoisen pätemisvimmansa takia, joka kuitenkin kääntyy häntä itseään vastaan. Molempien taposta saa kuitenkin vain huonon omantunnon ja pitkän tuomion, joten en suosittele.
;)
Typäriää olette ei saa tappaa vaikeavaammmasta ihmisttä.... Tajuatteko mitä kirjoitette??
Ei Jumala suo...