"D-vitamiini saattaa vaikuttaa myös keuhkojen kuntoon
FINFOOD UUTISET-IA, 13.12.2005
--------------------------------------------------------------------------------
D-vitamiinin merkitys luuston hyvinvoinnille on kiistaton tosiasia, mutta alati karttuva tutkimustieto antaa viitteitä myös vitamiinin muista mahdollisista terveyshyödyistä. Tuore tutkimus Uudesta-Seelannista kertoo, että D-vitamiini saattaa vaikuttaa myös keuhkojen terveyteen.
Aucklandin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että elimistön hyvä D-vitamiinitilanne oli yhteydessä keuhkojen parempaan toimintaan.
Keuhkojen hengitystilavuus oli suurempi niillä henkilöillä, joiden elimistön D-vitamiinitilanne oli hyvä. Tutkimuksessa oli käytettävissä 14 091:n henkilön terveystiedot.
Tutkijat eivät vielä osaa selittää, millä mekanismilla D-vitamiini voisi vaikuttaa keuhkojen toimintaan.
D-vitamiinia syntyy iholla auringon ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta. Ravinnossa sen parhaita lähteitä ovat maito ja maitovalmisteet, vitaminoidut ravintorasvat ja kala. D-vitamiinin riittämätön saanti on yleistä pohjoisilla leveysasteilla pimeiden talvikuukausien aikana.
D-vitamiinitutkimuksesta kertoi uutistoimisto Reuters."

Vastaukset 4
Vanhimmat
tieteellinen lääketiede ja sana saattaa on kyllä yliveto yhdistelmä, saattaahan se mennä niin tai näin ja aina meni ihan oikein
ja tärkeintä olisi saada paljon rahaa, joko lääkefirmalle, lääkäreille mutta tärkeintä on että joku rikastuu sillä, että tietotaso on saattaa tai ei saata.
suomalaisilla on liian vähäistä. Aurinko ei näytä kovin paistelevan ja ruuasta ei monikaan saa sitä tarpeeksi. Sitä tarvitaan kalsiumin imeytymisessä ja myös mm. elimistön tulehdusprosessien hillitsemisessä, joten vaikutukset ovat laaja-alaiset. Virallinen D-vitamiininsaantisuositus lienee 10 µg/vrk, mutta monen asiantuntijan mukaan se on liian pieni. Jopa 50 µg/vrk on lähempänä oikeaa tarvetta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/D-vitamiini
mutta onko tietoa mitä haittavaikutuksia liiallisesta D-vitamiinista aiheutuu?
yli 50 mikrogrammaa/vrk on liikaa ja aiheuttaa kalsiumin kertymistä pehmytkudoksiin ja munuaisten toiminnan häiriintymistä.
Kävin vasta Antti Heikkilän luennolla. Hän suosittelee 2000 IU eli 50 mikrogrammaa/vrk, ja sain sen käsityksen, että hänen mielestään yliannostuksesta ei ole vaaraa.
Ei kai kukaan kuitenkaan kourakaupalla ota niitä jatkuvasti.
Itse otan vaihtelevasti 20-50 mikrogrammaa/vrk, joskus jää päiviä väliinkin.
http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=4397/news_db=web_lehti2006/type=1