Kuutamo on aika kauniiden unelmien. Kuu valaise pimeyden läpi polkunsa yhdessä kaukaisten tähtinä näkyvien aurinkojen, suurten galaksien, paljastaen: on muutakin kuin pieni ihminen.
Ihminen, niin tärkeä, lähimmäinen toiselle ihmiselle. Ihminen sankari keskellä hyvän ja pahan köydenvedon. Ihminen, niin avuton, silti mahtipontinen. Ihminen ristiriitaisuuksien ruumiillistuma.
Minä ihminen. Sinä ihminen. Me kaikki ihmisiä. Kuutamoyössä. Hyljätyinä Telluksella äiti Gaian helmoissa. Turmeltuneet sielut matkalla kohti vapautta.
Mitä on ihminen? Mikä on ihmisen osa? Haihtuva tietoisuus? Ikuinen kiertokulku? Pähkäilijä niin kauan kuin aivojen väliset yhteydet pelittävät?
Ihminen, niin tärkeä, lähimmäinen toiselle ihmiselle. Ihminen sankari keskellä hyvän ja pahan köydenvedon. Ihminen, niin avuton, silti mahtipontinen. Ihminen ristiriitaisuuksien ruumiillistuma.
Minä ihminen. Sinä ihminen. Me kaikki ihmisiä. Kuutamoyössä. Hyljätyinä Telluksella äiti Gaian helmoissa. Turmeltuneet sielut matkalla kohti vapautta.
Mitä on ihminen? Mikä on ihmisen osa? Haihtuva tietoisuus? Ikuinen kiertokulku? Pähkäilijä niin kauan kuin aivojen väliset yhteydet pelittävät?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Syvällistä?
eikä enää ole minä
tajuaa itsensä peilistä.
Ja minä olen minä, vaikka aivokäyrät piirtäisivät suoraa viivaa. Te ette minua määrittele.
Tähtien tuhkaa; )
Kuu valaise pimeyden läpi polkunsa kohti kaukaisia tähtinä näkyviä aurinkoja, paljastaen, meille, että maailmankaikkeus on arvoitus. Ihminen on pienen pieni hiukkanen tähtitomua
Kuu valaisee pimeyden läpi polun kohti kaukaisina tähtinä näkyviä aukinkoja.
Galaksien äärettömyys ja pieni ihminen.
Ihminen on tärkeä vain toiselle ihmiselle,
hyvän ja pahan köydenvedon toinen pää.
Ihminen on avuton luonnonvoimien heittelemä pölypallo, silti mahtipontinen maailman valloittaja ristiriitaisuuksien ruumiillistuma.
Mikä on ihminen rooli Telluksen äidin Caian helmoissa?
Tähtien hylättyä tomua matkalla kohti ikuista energian kiertokulkua.
Haikaileva tietäjä, ikuinen pähkäilijä niin kauan kuin molempien aivolohkojen väliset yhteydet toimivat.
Vaatimattomana henkilönä tunnustan olevani se jonka ympärillä kaikki muu pyörii. :)
On tyytyminen osaansa, koska minun on elettävä elämäni itse ja kaiken näkemäni suodatan oman ymmärrykseni avulla.
Mutta joskus iskee epäilys: Olenko sittenkin vain atomi jonkun isomman ajatuksen umpisuolessa.
Olemassa jostakin syystä, näennäisesti tarpeeton.
laajemmin ajatellen itikan liru meressä.
En jää aikakirjoihin, muutenkuin ehkä nimenä sukutaulussa.
Muuten tärkeä..:)
geenisiirtoloita (ne joilla on lapsia) ihmissuvun jatkumossa.
Muuten suuremmassa mittakaavassa tarpeettomia.
Yksilötasolla voimme mainiosti keskittyä olemaan tärkeitä, kuka miten, miksi, kenelle ja kuinka kauan.
Tämän aloitus on ns. roosarunoa, joten runoilu palstalla on sallittua kun muistaa, että ei käytä riimitystä ; )
Nautin kun kirjoitin aamulla tuon muunnellun jäljitelmäni aloittajan runosta.
Muokkasin oman näkemykseni runostasi kuitenkaan rikkomatta linjaasi.
No, kuinka olet vastaukset kokenut ja onko asia edennyt kuten olit ajatellut? ; )
Rakastan runoja.
Kuin vuoriltalaskeutuva föhn-tuuli tai lämpimän auringonpaisteen herättämä lumivyöry, mutta en ole. Voisin olla myös aroilla kirmaava villiaasi, tai Srengetintasangolla akaassian varjossa loikova leijona, mutta en ole.
Tähtitaivaan alla olen senkaltainen kuin pölyhiukkanen jota kaikki ohikiitävä lennättää milloin minnekin, tai ehkä sen tapainen kuin kuin espanjalainen tanssi joka hetken esityksen jälkeen on katselijoiden mielessä mutta unohtuu kohta ja häviää jälkeä jättämättä.
tuota mitä kuvailet.
Muuten et tietäisi niistä mitään.
Mitä kauempaa haemme osat palapeliin, sitä ihanampia meistä tulee.
et ole yksin sinäkään alla kelmeän pyöreän kuun.
Täällä me vaellamme ja kaikkeuteen tähyämme,
kenties salaa vaan yhä rohkeammin;
muutkaan ei tiedä, hekin ovat eksyneitä.
Ihminen, eksynyt itseensä, ihminen eksynyt
maailmansa kulisseihin, eksynyt ideologioihin.
Ihminen; minä, sinä ja nuo muut keskellä
kiireen, keskellä tyhjyyden, keskellä täyteyden.
Ihminen haavoissaan yksin, velloen surkeuttaan.
Jokainen meistä erikseen.
Oma haava hyvä haava, muiden haava; peloittava.
Kuu tuo mollukka, haavojen kaivaja,
auki repijä, raakimus, tajunnan porttien avaaja, ystävä.
Montakohan unetonta ensiyönä tähyää tähtiin, kuutamoon ja väittää:
tämän täytyy olla kuuhulluutta, tosin en minä siihen usko, vaan saahan sitä ihan varuilta.
Ps. Mukavia pohdintoja ja mukaan mahtuu lisää, lisää. Olemmehan sentään 50 .
Tuo repii jotain sellaista, mitä en tunnusta ollenkaan.
Harmonia on olemassa ja yhteisörakenne. Kaikki on hyvin, ole rauhassa.
Tuotahan elämä usein on, taiteilua pettymysten keskellä ja ainaista kaipuuta ilonkyyneleistä. Mutta elämän kirkkaat raidat eivät niin kirkkaita olisi ilman tummia!