Unessani olin jossakin kerrostalossa, yläkerrassa. Huoneessa oli sänkyjä, joissa oli mustat rautapäädyt ja pieni keittokomero nurkkaus. Kaikki oli niinkuin olisi ollut vanha aika, joku 50-luku tai semmoinen.(itse en ole kyllä silloin 50-luvulla elänyt kun olen syntynyt vasta vuonna -81) Sota oli tulossa ja puolisoni käski minun ja jonkun muun minulle tuntemattoman miehen mennä kellariin pommisuojaan. Menimme sinne ja pommisuoja oli kuin poliisin putka. Ovea ei kuitenkaan lukittu perässämme ja oltuamme vähän aikaa pommisuojassa lähdimme takaisin yläkertaan. Mieheni sanoi siellä minulle, että hän on saanut asian järjestettyä niin että minusta tulisi huoltojoukkoja, siivoja ja keittäjä ja voisin asua siellä yläkerrassa eikä minua ammuttaisi.
Sota oli tulossa
-ohhoh-
1150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
näytettiin pätkä entisestä elämästäsi.