Olen itse 19 vuotias nuori nainen. Kahden vuoden aikana olen käynyt treffeillä useiden miesehdokkaiden kanssa, mutta jotenki kukaan ei vaan tuntunut hyvältä. Olen myös seurustellut 3 kanssa jonku aikaa, tosin en mitenkään kovin vakavasti(johtunut yleensä miehen lapsellisesta asenteesta).
Nyt kuitenki seurustelen erään -88 syntyneeseen miehen kanssa, eli hän on nyt 20 vuotias. Olen todella ihastunut häneen ja hän minuun. Yritän hillitä itseni, ja edetä suhteessa hitaasti. En halua enää kokea eroa. Haluan niin paljon että hän olisi minulle se oikea, lopun elämää. Itsestäni ja tunteistani olen ihan varma, mutta mietin mieheni tilannetta. Miehet ovat yleisesti hieman naisia jäljessä..voiko tuon ikäiset vielä asettua paikoilleen ja alkaa vakavaan suhteeseen? Sellaiseen että suhde voisi kestää koko loppu elämän. Hän on seurustellut kahdesti ennen minua,eli ainakin hänellä on kokemuksia ja sehän on hyvä ettei sitten tule tunnetta että pitää saada kokea muitakin naisia. (eikö vain?)Pahin pelkoni on, että rakastutaan, mennään naimisiin, tulee lapsia ja sitten mies pettää tai löytää uuden.
Onko kenelläkään kokemuksia tai muuten tietoa että onko 20 vuotias valmis lopulliseen ja aikuismaiseen suhteeseen?
Nyt kuitenki seurustelen erään -88 syntyneeseen miehen kanssa, eli hän on nyt 20 vuotias. Olen todella ihastunut häneen ja hän minuun. Yritän hillitä itseni, ja edetä suhteessa hitaasti. En halua enää kokea eroa. Haluan niin paljon että hän olisi minulle se oikea, lopun elämää. Itsestäni ja tunteistani olen ihan varma, mutta mietin mieheni tilannetta. Miehet ovat yleisesti hieman naisia jäljessä..voiko tuon ikäiset vielä asettua paikoilleen ja alkaa vakavaan suhteeseen? Sellaiseen että suhde voisi kestää koko loppu elämän. Hän on seurustellut kahdesti ennen minua,eli ainakin hänellä on kokemuksia ja sehän on hyvä ettei sitten tule tunnetta että pitää saada kokea muitakin naisia. (eikö vain?)Pahin pelkoni on, että rakastutaan, mennään naimisiin, tulee lapsia ja sitten mies pettää tai löytää uuden.
Onko kenelläkään kokemuksia tai muuten tietoa että onko 20 vuotias valmis lopulliseen ja aikuismaiseen suhteeseen?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen 20 vuotias, mutta en voi puhua kaikkien 2kymppisten puolesta. Sen näkee että iällä ei ole mitään tekemistä henkisen kypsyyden kanssa kun lukee vaikkapa "särkyneet sydämet"- palstaa. Ikä ei takaa kypsyyttä eikä toisen ihmisen luonnetta (pettääkö vai ei). Se on kuule vaan itse selvitettävä. Jos välität hänestä ja luulet tuntevasi hänet hyvin, sinä kyllä itse tunnet silloin onko hän valmis. Parempi olisi jos keskustelisitte asiasta ja kuulisit mitä hän ajattelee.
Toisaalta mikä kiire edetä nopeasti. Voittehan rauhallisesti edetä ja nauttia toistenne seurasta.
se pysyvä kestävä suhde tarvitsee sen että molemmat muuttuvat yhtäaikaa samaan suuntaan. Miksi pitäisi murehtia tuleva kun ei voi sitä kuitenkaan tietää. Älä elä rakkaudesta vaan rakasta elämää :)
nuoret miehet eivät ole yhtään jäljessä naisia.
"Miehet ovat yleisesti hieman naisia jäljessä..voiko tuon ikäiset vielä asettua paikoilleen ja alkaa vakavaan suhteeseen?"
Tämä ei pidä paikkaansa sukupuolen suhteen vaan ihan iän suhteen.
Nuorilla voi olla hankaluuksia asettua paikoilleen olipa sukupuoli mikä hyvänsä.
Se onko kokenut vai ennen aiemmin ei kerro vielä mitään haluaako henkilö sitoutua suhteeseen vai ei sillä ajatuksella että muut naiset/miehet jäisivät kokematta.
Osittain kysymys on "kypsyydestä" mutta toisaalta osa ei välttämättä ole valmis koskaan asettumaan paikoilleen joten kysymys on ihan ihmisen luonteesta ja sen muutoksista.
Mikään ei kuitenkaan estä etteikö 20-vuotias olisi valmis suhteeseen mutta ei loppuelämää kannata suunnitella vielä valmiiksi kun asioilla on tapana varsinkin tuossa iässä muuttua.
Mikäänhän ei estä teitä kokeilemasta jos yhteistä löytyy ja tahtoa on mutta en kuitenkaan alkaisi haaveilemaan ikuisuuden kestävästä rakkaudesta koska rakkaus lopulta on sitä jokapäiväistä olemassaoloa joka ei välttämättä ole myöskään omasta mielestäsi enää sitten niin loistokasta.
Todellinen veri punnitaan vasta sitten alkuhuuman jälkeen. Mutta kokeilkaa ihmeessä yhdessäoloa eihän sitä tiedä miten siinä käy.
voi olla valmis vakavaan suhteeseen ja vakiintumaankin. Ihmisestähän se on kiinni.
Itse aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa, kun olimme molemmat 19-vuotiaita. Tänä vuonna tuli 25 vuotta yhteistä taivalta täyteen. Pitempiaikaisia seurustelukumppaneita ennen häntä minulla ei juurikaan ollut ja nyt - ikävä kyllä - olen alkanut miettimään, että ei olisi pitänyt aloittaa niin vakavaa suhdetta niin nuorena. En nyt tässä ala sen enempää selittelemään tilannettamme tänä päivänä.
Esikoiselleni, joka täyttää ensi vuonna 18, olen sanonut, että eläisi nuoruuttaan ihan rauhassa. Hän on vielä niin lapsellinen ja epäkypsä koheltaja, etten missään nimessä soisi hänen alkavan seurustelemaan vielä vakavasti. Mutta toki hän tekee omaa elämäänsä koskevat päätökset itse.
Turha alkaa murehtimaan, mitä tulevaisuus saattaa tuoda tullessaan. Huomisesta kun ei voi kukaan tietää. Elä tätä päivää, rakasta tänään, nauttikaa toisistanne ja katsokaa, mihin se johtaa.
noita kielioppivirheitä? Korvaa hiertävät nuo:
"aloin seurustelemaan"
"alkanut miettimään"
"En nyt tässä ala sen enempää selittelemään"
"alkavan seurustelemaan"
"alkaa murehtimaan"
Miksi suomen kieltä jatkuvasti raiskataan?
suomen kieltä, samoin kuin murteet ja slangit jne. Kirjakieli on vain yksi osa sitä, sekin muuttuu koko ajan. Kieli ei ole muuttumaton eikä kaavoihin kangistunut, jos luet 1700-luvun tekstiä suomeksi ymmärrät siitä vain osan, jos tartut 1900-luvun alussa painettuun sanomalehteen saa kieli sinut hymyilemään. Kieli on osa elämää, piditpä sinä tai muutkaan pilkunnussijat siitä tai ette. Se muuttuu ja kehittyy omaan suuntaansa teistä huolimatta. Ehkä kannattaisi löysätä sitä pipoa?
mutta itse kyllä luen silmilläni enkä korvillani. En tiennytkään, että täällä pitää kirjoittaa kieliopillisesti oikein. Kielioppi on kyllä hanskassa, don't worry. Mitenkähän sinä juuri tähän vastaukseen tartuit? Ei ehkä kannattaisi lukea näitä palstoja, jos noin paljon hiertää.
Parikymppinen pikkuveljeni koki juuri eron ensimmäisestä pitkäaikaisesta tyttöystävästään, ja kyllähän se nuorta miestä kirpaisi. Mutta onneksi elämä ei lopu siihen ensimmäiseen eroon, eikä toiseen, eikä mihinkään niistä muistakaan.
En väitä, etteikö parikymppisenäkin voisi löytää sitä "lopullista" kumppania. Omassa kaverpiirissäni on muutamia tuoreita aviopareja, jotka ovat seurustelleet jo lukioikäisinä. Ja sitten on niitä, joiden pitkät seurustelusuhteet kariutuivat juuri siinä opiskelujen alkuvaiheessa. Eikä iällä tai sukupuolella ole ollut mitään merkitystä.
Itse parhaiten tiedät, varsinkin jos maltat edetä viisasta vauhtia, onko poika sinulle se oikea vai ei - mutta sitä ei kannata murehtia ennalta. Elä mieluummin tätä päivää? Ei se vuosisadan rakkaustarina ainakaan pakottamalla tule.