tero+clomi?

Voi olla, että olen väärällä palstalla, mutta toivon silti, että joku asiasta tietävä vastaisi minulle. Eli mulla käytössä terolutit kiertojen tasaamiseksi. Ovulaatiota ei testien eikä oireiden mukaan ole tapahtunut ennen teroja eikä nyt ekan terokuurin jälkeen. Sain terot yksityiseltä gyneltä. Jos haluan jossain vaiheessa clomifenit käyttöön oviksen aikaansaamiseksi, niin pitääkö mennä yksityiselle vai minne? Kuinka kauan pitää olla anovulatorisia kiertoja takana ennen kuin lääkärit määrää clomit? Kiitos kaunis kaikille vastanneille. Kertokaa myös hyviä käytännön vinkkejä, miten etenen tässä asiassa. Kaikki on niin outoa ja uutta, en missään vaiheessa uskonut, että raskautuminen voisi olla näin vaikeata ja siksi pää ihan tyhjä enkä osaa ajatella järjellä tätä asiaa...
3169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onko tosiaan niin, että kenelläkään ei ole tarjota yhtään vastausta minulle?

Äänestä
  • ja nyt menossa lapsettomuusklinikalle tutkimuksiin hoitoihin. Eli terolutien avulla saatu kierto säännölliseksi ja lekuri sanoi, että clomeja vasta sitten kun vuosi yritystä takana ja jos en ole tullut raskaaksi. Sanoi että clomeihin liittyy/voi liittyä vaarallisiakin sivuoireita/vaikutuksia. Mm. munarakkuloiden liikakasvu ym. Tämä lääkäri siis yksityinen.

    Äänestä

Olen käyttänyt sekä teroja, että clomeja. Terolutit sain yksityiseltä gyneltä kiertoja tasaamaan, kun kk kierto oli tosi epäsäännöllinen. Samalla gyne totesi, että mulla on monirakkulaiset munasarjat. Terot tasasi kierrot, mutta ovikseen se ei auta millään lailla. Kun melkein vuosi yritystä oli täynnä, menin jälleen samalle yksityiselle gynelle... Kerroin, että en saa ovulaatiotesteihin koskaan kahta viivaa ja luulen, että en ovuloi. Pääsin verikokeeseen, jossa mitattiin s-prog arvo eli katsottiin tapahtuuko ovulaatio. Selvisi, että ei tapahtunut. Gyne kehotti miestäni käymään sperma-analyysissa, koska se kuuluu lapsettomuustutkimusten kulkuun ja jos miehen siittiöissä on vikaa niin naiselle on turha määrätä clomifeneja. Miehen tulos oli hyvä, joten gyne määräsi minulle clomit pienellä annoksella. Saimme mieheni kanssa myös lähetteen julkiselle puolelle tarkempiin lapsettomuustutkimuksiin.

Lopputulos on se, että olen raskaana vkolla 20 clomien ansiosta. 4. clomifenkuuri tuotti tuloksen ja saimme plussan raskaustestiin. 1,5 vuotta siinä meni, mutta onnistuimme kuitenkin. :) Meille siis selvisi, että lapsettomuutemme syy on minun ovuloimattomuus ja ilmeisesti lievä pco.

Mutta nyt meni hiukan asian vierestäkin. Eli minä siis sain clomifen reseptin yksityiseltä gynekologilta, mutta siihen tarvittiin s-progesteroni verikoe miehelle tehtävä sperma-analyysi. Vastuuntuntoinen gyne ei määrää naiselle clomeja ennen noiden asioiden tutkimista. Clomeihin tarvitaan myös aina seurantaultra, koska jokuhan saattaa reagoida niihin hyvinkin voimakkaasti ja seurauksena saattaa olla hyperstimulaatio (munasoluja kypsyy kerralla liikaa). Itse kävin vain yhden kerran, koska jo eka clomikierrolta huomattiin, että annos on minulle sopiva.

Ex-clomisti rv 19 4

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten niiden kanssa.., kirjoitti:

Voi olla, että olen väärällä palstalla, mutta toivon silti, että joku asiasta tietävä vastaisi minulle. Eli mulla käytössä terolutit kiertojen tasaamiseksi. Ovulaatiota ei testien eikä oireiden mukaan ole tapahtunut ennen teroja eikä nyt ekan terokuurin jälkeen. Sain terot yksityiseltä gyneltä. Jos haluan jossain vaiheessa clomifenit käyttöön oviksen aikaansaamiseksi, niin pitääkö mennä yksityiselle vai minne? Kuinka kauan pitää olla anovulatorisia kiertoja takana ennen kuin lääkärit määrää clomit? Kiitos kaunis kaikille vastanneille. Kertokaa myös hyviä käytännön vinkkejä, miten etenen tässä asiassa. Kaikki on niin outoa ja uutta, en missään vaiheessa uskonut, että raskautuminen voisi olla näin vaikeata ja siksi pää ihan tyhjä enkä osaa ajatella järjellä tätä asiaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu