rupesi

Minulla on kosketusarka kuhmu noussut päähän. Mietin vaan että olenkohan joku yö voinut saada kohtauksen nukkuessa ja lyönyt pääni kaiteeseen..? reidetkin oli ihmeen kipeet pari päivää, kuin maratoonin jäljiltä, vaikka mitään erikoista en ole tehnyt. Mutta kieli on ihan ehjä. Outoa.
3480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

jotka tulivat helkkarinmoisten kouristusten kanssa, joita on siis edelleen ja olen eläkkeellä, siis tulivat pahan tulehduksen vuoksi.Pää oli niin arka, ettei voinut harjata, tai kammata hiuksia.
On muuten ihmeellistä, että niin paljon kuin Suomessa on neurologeja, ei ole tutkittu, että miten paljon epilepsian oireita on tullut tulehduksen aiheuttamana. Siis minut hoidettiin kahdeksi vuodeksi kortisonilla vahvoilla kuureilla jotka siis aiheuttavat osteoporoosia. Uskon niin, että näitä potilaita on paljon. Meillä, kun ei mielellään pidetä hattua edes kovalla pakkasella ja aamulla suihkussa käynti aiheuttaa ulos mennessä, tuhoaan. Raikkaana kun sitä haluaa ihmisten ilmoilla olla .Ne patit ovat verisuonen pullistumia. Minullekin pahimpana aikana annettiin sairaalassa verenohennusainetta-marevania ja toinen lääkäri oli toiselle vihainen, että olisi saattanut aiheuttaa minulle vaaratilanteen. Eipä lääkärit näistä pateista puhu. Ne kai heidän mielestään ovat niin vähäpätöisiä oireita!Siis, jos et ole hakannut päätäsi sängyn reunaan, tämä on mahdollista.Olen siis eläkkellä. Nyt on sitten ollut aikaa kauheassa lääkepöhnässä ajatella elämää kautta linjan ja nyt ovat kääntäneet asian siten, että lapsuus ja nuoruus ovat pattieni syytä ja kouristusten. Kun ei heti hoidettu oikein, niin psykiatri sitten kuuntelee ja so vat ja huopaat. Pitäkää päänne lämpimänä ja vaatikaa oikeaa hoitoa. ELÄKELÄINEN

Äänestä

Hei ystävä,
kirjoitit alkusananalla RUPESI mietityttämään...
Vaikken ole lääkäri, sanoisin että hyvin todennäkoistä on, että olet saanut yöllisen kohtauksen. Onko Sinulla mahdollisuutta ottaa yhteyttä neurologian sair.hoitajaan.sinne missä olet itse hoidossa. näin itse hoidan asioita sh:n välityksellä. Mutta aina on hyvä kyseenalaistaa saadut neuvot ja näin kysyä. Toivottavasti löydät apua. Iloa elämääsi t, Taivaanpii

Äänestä

olet tod.näk saanut kohtauksen

itse ainakin olen ollut niiden jäljilta kuin selkääni saanut - kipeä sielusta ja ruumiista

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mietityttään kirjoitti:

Minulla on kosketusarka kuhmu noussut päähän. Mietin vaan että olenkohan joku yö voinut saada kohtauksen nukkuessa ja lyönyt pääni kaiteeseen..? reidetkin oli ihmeen kipeet pari päivää, kuin maratoonin jäljiltä, vaikka mitään erikoista en ole tehnyt. Mutta kieli on ihan ehjä. Outoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu