Ihme juttu

Kaikki keskustelut käydään Suomeksi. Minä kun kävin Ahvenanmaalla, niin Suomea osasi harva paikallinen. Voisiko siis olla ettei Ahvananmaa palstalla keskustele Ahvenanmaalaiset lainkaan, vaan umpisuomalaiset tällä palstalla meuskaavat?
15986
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

umpisuomalaiset. Ja SuoLikaasu käryää!

Äänestä

Eihän täälllä ahvenanmaalaisia liiku, minua lukuunottamatta, ja minäkin olen mantereelta tänne tullut. Kieli tietysti on esteenä, eivät täkäläiset pysty suomenkielisiä palstoja seuraamaan. Itse yritän kertoa millaista täällä on asua ja elää, mutta eivät tänne kirjoittavat mitään usko, vaan jahnaavat omia juttujaan yhä uudestaan.

Äänestä
  • Aikoinaan jouduin soittamaan ahvenanmaalle laiva yhtiöön. Niin ensimäisenä kysyin- puhuuko suomea- puhui

    Äänestä

  • UPDATE_8394870 kirjoitti:

    Aikoinaan jouduin soittamaan ahvenanmaalle laiva yhtiöön. Niin ensimäisenä kysyin- puhuuko suomea- puhui

    Kesällä kävin Maarianhaminassa. Nuukana asuin matkakodissa (gästhem). Kolme vuorokautta. Sattui olemaan Ruotsinreissun jäljiltä kruunaja. Kysyin millä maksan. Vastaus oli, että Suomessa ollaan ja euroilla maksetaan, kiitos.

    Äänestä

  • UPDATE_8394870 kirjoitti:

    Aikoinaan jouduin soittamaan ahvenanmaalle laiva yhtiöön. Niin ensimäisenä kysyin- puhuuko suomea- puhui

    Oliko se ahvenanmaalainen varustamo?

    Äänestä

  • aikkakunta, tai sit niin ylimielisiä että ei edes alistuta juntin kaa pamlaamaan ko ollaan niin ruot. niin että sääliks käy.

    Äänestä

  • kokko p- kirjoitti:

    aikkakunta, tai sit niin ylimielisiä että ei edes alistuta juntin kaa pamlaamaan ko ollaan niin ruot. niin että sääliks käy.

    Niinpä, sen juntin pitäisi osata edes suomea eikä tuollaista tekokieltä mitä tämä "kokko p-"

    Äänestä

  • olen melko varma siitä että suurin osa näistä "jahnaajista"ei ole koskaan Ahvenanmaalla käynytkään...

    Äänestä

  • osaaikaahvenanmaalainen kirjoitti:

    olen melko varma siitä että suurin osa näistä "jahnaajista"ei ole koskaan Ahvenanmaalla käynytkään...

    Olemme melko varmoja kirjoittajan kanssa, että häirintä palstalla on johdettua toimintaa ja peräisin asiaa koskevaan maakuntaan.

    Äänestä

Monilla muillakin palstoilla suomalaiset keskustelevat suomeksi mm. pohjoismaista, Turkista, Espanjasta, Afrikasta,

Äänestä

Miten selität tämän: Suomalaiset keskustelevat USA:sta, Virosta, Saksasta, Venäjästä, jopa Kiinasta suomeksi!

Kreikasta puhumattakaan vaikka Kreikassa puhutaan kreikkaa.

Raamatustakaan suomalaiset eivät suostu keskustelemaan Raamatun alkukielellä, muinaiskreikalla, vaan suomeksi.

Herranjestas. Tehkää joitain asialle.

Äänestä
  • Ahvenanmaa on itsehallintoa pätevä maakunta maassamme eli valtiossa Suomi.
    Suomeen se kuuluu vastentahtoisesti ja on kiukkuinen sen takia kaikille suomenkielisille ja suomalaisuudelle saarellaan "åland".

    Äänestä

  • Seurannut kirjoitti:

    Ahvenanmaa on itsehallintoa pätevä maakunta maassamme eli valtiossa Suomi.
    Suomeen se kuuluu vastentahtoisesti ja on kiukkuinen sen takia kaikille suomenkielisille ja suomalaisuudelle saarellaan "åland".

    Ahvenanmaasta saisi edes keskustelupalstoilla puhua suomeksi.

    Äänestä

  • Ja eihän kirjoitti:

    Ahvenanmaasta saisi edes keskustelupalstoilla puhua suomeksi.

    Tietysti tällä palstalla saa keskustella suomeksi, mutta silloin ei voi odottaa että ahvenanmaalaiset (meitä muutamaa tänne muuttanutta suomenkielistä lukuunottamatta) osallistuisivat keskusteluun.

    Äänestä

  • ahvennainen kirjoitti:

    Tietysti tällä palstalla saa keskustella suomeksi, mutta silloin ei voi odottaa että ahvenanmaalaiset (meitä muutamaa tänne muuttanutta suomenkielistä lukuunottamatta) osallistuisivat keskusteluun.

    Suomessa ihmisillä on ollut melkoinen sananvapaus ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihinsa.
    Nykyisin suomessa asustavat ruotsinkieliset pyrkivät tätä vapauttamme rajoittamaan.
    Tämä palsta on lähinnä häiriköiden vallassa eikä asiallista keskustelua pysty kukaan kehittämään.
    Taitaa olla myös rivoin palsta ainakin siltä osin, mitä nimimerkkejen nimittelyihin ja solvauksiin tulee. Jos ruotsalainen moraali on niin sivistymätöntä, että he eivät pysty muunlaiseen sanankäyttöön tai keskusteluun pitäisi käyttäjätuen poistaa heität ennen julkaisemista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tällä palstalla kirjoitti:

Kaikki keskustelut käydään Suomeksi. Minä kun kävin Ahvenanmaalla, niin Suomea osasi harva paikallinen. Voisiko siis olla ettei Ahvananmaa palstalla keskustele Ahvenanmaalaiset lainkaan, vaan umpisuomalaiset tällä palstalla meuskaavat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu