Monille työ on tärkeää sen takia, että kun osaa jonkun asian ja voi osoittaa pätevyyttään päivittäin, voi tuntea itsensä tarpeelliseksi.
Toisille lastenlapset ovat tärkeitä, koska voi tuntea toisten kaipausta sen takia kun he odotttavat mummia tai ukkia koska heillä on lapsille aina jotain kivaa huomionosoitusta.
Monille kotieläin on tärkeä koska niin uskollista, ehdotonta, aina häntä odottavaa ja häneen luottavaa ystävää ei ihmisistä koskaan tule.
Kaipaammeko pätemistä tai jonkun toisen eleillään todistamaa tarpeelisuuden tunnetta?
Toisille lastenlapset ovat tärkeitä, koska voi tuntea toisten kaipausta sen takia kun he odotttavat mummia tai ukkia koska heillä on lapsille aina jotain kivaa huomionosoitusta.
Monille kotieläin on tärkeä koska niin uskollista, ehdotonta, aina häntä odottavaa ja häneen luottavaa ystävää ei ihmisistä koskaan tule.
Kaipaammeko pätemistä tai jonkun toisen eleillään todistamaa tarpeelisuuden tunnetta?
Vastaukset 26
Vanhimmat
Kaipaan kyllä tunnustusta, mutta en ole kilpailijaluonne yhtä tippaa. Eli 'voittoja' kotiin tulee harvoin ja kiitokset on siis harvassa nekin.
Entäs itse? Tunnen ihmisen, joka ei voi sietää kehumisia - eikä halejakaan, ei sen puoleen. Se on tuo ukonkampura tuossa.
;D
Itsestäni tuossa kerroin ja kaipaan tosiaan kaikenlaista tunnustusta. Pätevä haluan olla jossakin, mutta en minäkään mitään kilpailua tarvitse.
Kotieläimistä pidän varmaan juuri samasta syystä.
Etkö saa tarpeeksi tunnustusta?
*Olen hämmästynyt*
uskon sen olevan luotu ihmiselle ihan hänen omaksi hyödykseen.
Siihen tähdätessään oppii, opettelee, imee tietoa ja taitoa itseensä, jakaa toivottavasti tarpeellisella kohtuudella.
Se sitten, kuinka suuri pätemisentarve on, on minusta taas luonnekysymys, suoraan verrannollinen hallitseeko ihminen napaa, vaiko napa ihmistä.
Joskus pätemistä, varsinkin työelämässä haetaan nekaation kautta "molaamalla" toisia päteviä.
mollaaminen ja nokittelu missään ole mukavaa.
Muutenkin, minusta, ei aina kannata avata suutaan, vaikka kuinka kaiken olisi tietävinään.
Besserwisserin viitta ei liene niin kovin kevyt kantaa, tuskin on edes pukeva.
Eikä muakaan. Kaiken tietävä Besservissereitä on jokaisessa töyhteisössä, mutta on kiva että niitä ei ole kuitenkaan meissä!
Kaikissa meissä asuu pieni työnjohtaja.....
mulla sopivan kokoinen, ei tarviis kasvaa yhtään, siis tarkoitan tätä työnjohtajaa.
mutta, lastenlapset pitävät meitä tärkeänä.
Soittavat kysyäkseen ollaanko kotona, tulevat jos olemme kotosalla.
Nyt iltasella soi jälleen puhelin, soittaja tyttärenpoika 18v, hänellä oma perhe, tyttö tulee 1v nyt kuunlopussa,( ihana lyllerö näin iso,isoäidin silmin, siis en ole vanha, olen 53v). Olivat iloisia jälleen kun saivat vaihtaa ajatuksia laidasta laitaan heidän elämästään, en koskaan kysele heidän tyyliä elää, mutta kertovat kaiken avoimesti rehellisesti. Kunnioitan heidän avoimuutta, olemme aina valmiit kuuntelemaan niin hyvät kuin huonotkin asiat, onneksi asiat on olleet vielä hyviä.
Siis en päde, mutta minuun luotetaan. :)
Menikö nyt asian vierestä vai haaroista, en tiedä.
viisas mummo. :)
Tuollainen haluan olla itsekin jahka saan lapsenlapsia. :)
yleensä teen itteni niin tärkiäksi jotta koko maailima pysähtyys jon mua ei enää olis ;-)).
No upeeta, varmaan sun maailma on jonkun kerran pysähtynyt ja jatkanut taas pyörimistään, välillä vinhasti jotta kahvoista on joutunut pitämään kiinni tosissaan, välillä onnahdellen ja hoiperrellen.
muttei saa lannistua.
Napana on hyvä olla.
Minulle tuottaa iloa ja nautintoa tuntea itseni tarpeelliseksi toisille ihmisille ja eläimille. Jossain tietysti tulee raja vastaan ja pitää muistaa huolehtia itsestään ja toivoa itseäänkin kohtaan arvostusta omana itsenään. Uskon, että maailma pyörisi ilman minua. En ole myöskään korvaamaton.
Mitä enemmän opin jostain asiasta, sitä vähemmän huomaan tietäväni. Päde nyt sitten siinä. Mahdotonta.
Tietääkseni siinäkin käy köpelösti, jos kaikki ilon aiheet elämästä katoavat, olivat ne mitä tahansa.
Se on aivan hyvä. Noin minäkin yleensä ajattelen, vaikka muilta tulleet vaikutteet tempaavat joskus mukaansa.
Ei se aina jalat maassa olokaan niin kivaa ole. Joskus on mukavaa olla molemmat jalat ilmassa :) Vertauskuvallisesti. Päteminen ja pätemisen tarve tuovat mieleeni jotain epämiellyttävää... En osaa sanoa. Joskus tulee mieleen jostain, että antaa sen nyt huseerata, vaikka tuo onkin aika rasittavaa. Suuna päänä touhuten ja paremmin kaiken tietäen?
ole niin itseriittoinen, että tulee ihan omillaan toimeen, - kyllä miusta ainakin on kiva saada olla tarpeellinenkin, toivottu, tms.
Sitäpaitsi, - toivon että lapsenlapseni tykkäävät minusta ihan minuna, ei vain karkkien toivossa ja - vuoksi..toivon todella että se kiljaisu MUMMIIII! tulee aitona kiintymyksen osoituksena ja ilman taka-ajatuksia....
..Vierastan jotenkin sitä sanaa. Oman ammatin
osaaminen ja hallinta on tärkeitä asioita ja
meikäläisenkin työssä ihan välttämätöntäkin,
tosin joka päivä jotakin uutta, työ ei ole siinä
mielessä yksitoikkoistakaan.
Lapsen lapset ovatkin hyvin rakkaat ja läheiset
ja heidän kanssaan on ilo viettää laatuaikaa.
Osaan minä hyvin työni, mutta en tunne erityistä viehtymystä erityisesti päteä tai korostaa osasamistani. Teen työni hyvin ja sillä hyvä.
Se on se kaikista tärkein moottori elämässäni.
Sekä hyvässä että pahassa.
Lapset, työ ja se muu...tässä järjestyksessä.
Ainakin tähän mennessä. Saa nähdä jos ja kun pääsen mummoksi. Luultavasti saan hepulin ja perun kaikki entiset periaatteeni. :)
Mutta hyväksyn senkin ettei minusta ikinä tule mummia. Itsepähän olen kersani kasvattanut ajattelemaan järkevästi. :)
Enää ei taida olla.
turhamainen, mutta lasken sen viakseni enkä pyri sitä suojelemaan. Noista kaikista, asiantuntijatyöstä, perheestä, lemmikkieläimistä, olen luopunut.
minulle se on luontaista.
astuu *narsismi kuvioihin.
Kun päteminen ja ne palvovat ihmiset ympärillä ovatkin tarkoitus eikä luonnollinen seuraus.
Totta yksityis- kuin työelämässä, mutta miten sen tunnistaa?
muttei saa päteä, mitäs siihen sanot? ;))