Kuuluuko manecraft -tyyppisen tiivisteen tiputella ajossa? Jos pintojen välissä on voiteluaineena vettä niin silloinhan luulisi vettä päätyvän tiivisteen ulkopuolellekin akselin pyöriessä. Paikallaan ollessa ei tiputtele kun on asianmukaisesti kiristetty mutta ajossa pilssiin kertyy vettä.
Akseli ja tiputtelu
tippuu
211983
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Tämän kauden aikana koneajotunteja on kertynyt tähän mennessä hiukan yli 600 h. Pilssi on täysin kuiva, Manecraft ei todellakaan tiputtele. Oletkohan asentanut manecraftisi oikein, jos se sinun veneessäsi tiputtelee vettä? Asennusohjeet löytyy netistä. Tsekkaa vielä kertaalleen, että asennus on tehty ohjeiden mukaisesti. Voisin epäillä, että puristus laikkaa vasten voisi olla liian pieni (tiivisteen mukanahan tuli mittatikku asennusta varten) tai kumimuhvit on kiinnitetty vinoon.
Uutena Manecraftini tiputteli muutaman pisaran ensimmäisten käyttötuntien aikana ilmeisesti siihen saakka, kunnes pinnat olivat ehtineet hioutua sileiksi. Onko sinun Manecraftisi aivan uusi ja onko käyttötunteja minimaalisesti?
Omasta mielestäni Manecraft on yksi parhaista tiivistelaakereista - kokemusta on kertynyt monista malleista yli 40 v ajalta.
oikein, pitääkö siitä päästää ilmat pois keväällä, jotenkin raottamalla kumimuhveja
On jo useamman vuoden ikäinen ja purjeveneessä. Mielestäni ei juuri tiputellut aiemmin mutta silloin oli kyllä toinen tiputtelukohde, eli laponestoventtiili, jonka sitten korjasin joten en ole aivan varma.
Manecraft löystyi ja alkoi tiputella akseli pysähdyksissäkin joten kiristin sitten ohjeen mukaan 10 mm sisäänpäin siitä kohdasta kun vettä alkaa tulla. Klemmarit täytyy olla todella tiukassa koska muuten löystyy pian uudestaan.
Tuntuisi mahdottomalta että jos pyörivien pintojen välissä on vesi ettei siitä pisaroita pääsisi veneeseen.
Kyllä juu olen päästänyt ilmat pois raottamalla sitä niin että tulee vettä vesillelaskun jälkeen ennen käyttämistä.
Eipä tarvitse huolehtia ilman poistosta, jos on tehty valmistajan suosittelemat vesiliitokset. Vedentulon voi yhdistää moottorin jäähdytysvesikiertoon niinkuin Manecraftin asennusohjekin suosittelee. Omassa veneessäni tein ohjeen mukaan, jolloin ilmastusta ei tarvitse tehdä.
Usko vain! Laakeripintojen välistä tihkuu niin vähän kosteutta, että pilssiin ei todellakaan tule vettä! En myöskään ole havainnut kertomaasi ongelmaa klemmarien löystymisestä ainakaan toistaiseksi, kuuden käyttövuoden aikana, n. 2300 h. Olisikohan niin, että veneessäsi on väärän kokoinen Manecraft, isompaan akseliin tarkoitettu? Kannattaa valita sellainen koko, joka on akseliin ja vannasputkeen tiukka. En ole joutunut säätämään/kiristämään kumiosia kertaakaan. Toiminut koko ajan alkuperäisillä asetuksilla. Jos puristus laakeripinnoissa on liian kova, kuvittelisin laakerin kuumentuvan. Jos on liian löysä puristus, vettä voi vuotaa. Tsekkaa kireys ja tarkista myös akselin kunto ja rihtaus.
Vene on hitaasti liikkuva ja vannasputkesta tulvii vettä niin se ilmanpoisto keväisin on pieni muutaman sekunnin toimenpide.
Tunnetun venefirman moottoriasentaja oli sitä mieltä, että veneen nopeudesta riippumatta kannattaisi asentaa se valmistajan suosittelema vesiletku. Vedenkierto ylläpitää tiivistyslaakerin jäähdytystä. Kuumenemiseen vaikuttaa akselin kierrosluku.
Voithan tietysti pitkän koneajon jälkeen kokeilla onko laakeri lämmennyt.
Jos pelkästään ajossa tiputtelee, niin vika voi olla liian löysissä moottorin kumityynyissä ; joko liian pehmeät alunperin tai sitten vanhat ja väsyneet. Potkurin työntövoima saa silloin koneen siirtymään eteen ja näin samalla löystää manecraftin puristusvoimaa.
ManeCraft ei tosiaan tiputtele ellei ole löysällä tai kulunut.
Ihme juttu sinänsä, miten osaakin olla tiivis.
Kyllähän se moottori heiluu mutta mistäpä tietää heiluuko liikaa. Onko akseli irrotettava rihtauksen tarkistamiseksi?
Eräs manecraft-kauppias kertoi että ei ole vielä tavannut pinnoiltaan loppuunkulunutta sellaista.
Ei kai potkurin työntö moottoriin kohdistu vaan painelaakeriin.
Eikös akselitiiviste painuisi silloin vaan entistä tiiviimmäksi?
Miten se tarkistetaan, potkuria työntämällä ja vetämälläkö?
Kun kone potkurin työntövoimasta liikkuu kumityynyjensä varassa eteenpäin, Manecraftin tiiviste löystyy. Sehän on kiinni akselissa ja pyörii akselin mukana. Vastakappale on kiinni vannasputkessa.
Korjailepa koneesi ja tiivisteesi asennuksia, kyllä tiputtelu loppuu. Oikein asennettu manecraft ei tiputtele vettä pilssiin.
Eli potkuri työntää akselia , akseli painelaakeria joka YLEENSÄ on koneen vaihdelaatikossa, ja se painelaakeri taas koko konetta eteenpäin, sen minkä moottorin kumipukit antavat perää.
Jos taas käytetään välissä nivelakselia, joka vaatii erillisen painelaakerin, työntää potkuri taasen akselin avustuksella tätä painelaakeria, joka taasen usein asennettu kumien avulla veneen runkoon. tällöin työntö ei välity moottorille asti. Mutta summa summarum, MOLEMMISSA tapauksissa akseli TYÖNTYY eteenpäin potkurin työntovoiman ansiosta sen minkä asennuksen joustot sallivat.
Ja ManeCraft on taas rakenteeltaan sellainen tiiviste joka tiivistyy akselin painuessa taaksepäin ja löystyy akselin puskiessa eteenpäin. Omassa veneessäni akselin liike on n. 5mm - tämä näkyy siitä kiillottumasta minkä kuminen perälaakeri akselille tekee.
Tuota työntymää kompensoidaan ManeCraft tiivisteen esikiristyksellä; etumaista pyörivää tiivisteen osaa painetaan vannasputken puoleista kiinteää osaa vastaan 10mm kasaan, jolloin omassakin tapauksessani eteenajaessa on vielä puristavaa matkaa n. 5 mm.
Toki edellä kuvattu pätee vain tavanomaisella työntävällä potkurilla - jos potkuri akseleineen olisikin asennettu keulaan vetäväksi potkuriksi niin tilanne olisi toki nurinkurin.
Varmaan oli selvää pässinlihaa jokaiselle, paitsi yksi epäjohdonmukaisuus kommentissasi. Jos sinulla oikeasti on Manecraft, et mitään akselin kiillottumaa vai nähdä. Manecraftissa kumimuhvi kiristetään akseliin kiinni. Se ei liiku akseliin nähden ollenkaan. Vastakappale taas on kiinni vannasputkessa. Akseli ei hankaa eikä siten kiillotu (ja kulu) niinkuin tapahtuu esim. Volvon kumitutissa. Koneen liikkumisesta johtuvan kiillottuman näkee, jos tiivistyslaakeri on sellainen, jossa tiiviys perustuu akselin pinnan sileyteen.
Manecraftin voi oman kokemukseni mukaan asentaa huomattavasti kireämmälle kuin se esittämäsi 10 mm. Näin varmaan kannattaakin tehdä, jos kone liikkuu pehmeiden kumitassujensa päällä ja tiivistyslaakeri tiputtelee vettä sen takia. Asia on varsin helppo kokeilla!
Kiitos näkemyksistä. En ollut tullut ajatelleeksi että niiden moottorin tyynyjen varassahan se liikkuu. On tiputellut myös tyhjäkäynnillä akselin ollessa pysähdyksissä joten ehkä tyynyt ovat väsyneet. Onko niitä tyynyjä tuhottomasti eri kokoja, eli onko vaikea löytää tarkalleen sopivan korkuiset uudet?
Luehan uudelleen...
Kirjoittaja esitti asian juuri niin kuin se on
Perälaakerista oli puhe ja siinä akselin liikkuman voi hyvin nähdä kiillottumana
Ei pitäisi kommentoida jos ei vielä osaa lukeakkaan...
Näin siis kirjoitettiin:
"Ja ManeCraft on taas rakenteeltaan sellainen tiiviste joka tiivistyy akselin painuessa taaksepäin ja löystyy akselin puskiessa eteenpäin. Omassa veneessäni akselin liike on n. 5mm - tämä näkyy siitä kiillottumasta minkä kuminen perälaakeri akselille tekee.
Tuota työntymää kompensoidaan ManeCraft tiivisteen esikiristyksellä; etumaista pyörivää tiivisteen osaa painetaan vannasputken puoleista kiinteää osaa vastaan 10mm kasaan, jolloin omassakin tapauksessani eteenajaessa on vielä puristavaa matkaa n. 5 mm."
Mikä oli lukihäiriötä? Eikö keskustelu sitten olekaan Manecraftin vuotamisesta?
Harjoittele sinä puolestasi oikeinkirjoitusta ("lukeakkaan"), minä yritän opetetella lukemaan ajatuksia rivien välistä.
Kirjoitin tuon lainaamasi pätkän: "Ja ManeCraft on taas rakenteeltaan sellainen tiiviste joka tiivistyy akselin painuessa taaksepäin ja löystyy akselin puskiessa eteenpäin. Omassa veneessäni akselin liike on n. 5mm - tämä näkyy siitä kiillottumasta minkä kuminen PERÄlaakeri akselille tekee." jne. Lukihäiriöön viittaus ei ollut minun kirjoittamani, joten jatketaan asiapohjalta.
Sinulle ei ilmeisesti veneen osien nimistö/termistö ole kovin tuttua? Perälaakeri nimittäin on ERI osa kuin tuo tiiviste.
Olet oikeassa, ManeCraft ei hankaa akselia eikä siis myöskään saa aikaan siihen kiillottumaa. Mutta perälaakeri kyllä hankaa ja aiheuttaa kiillottuman.
Tämän toki näkee ilman sukeltelua vain veneen ollessa kuivalla maalla. Katsopa sitä kohtaa akselin pinnassa potkurin ja perälaakerin välissä, aivan laakerin vieressä,siis potkurin puolella laakeria. Ellei kiillottumaa näy, on perälaakerisi melkoisen kulunut, ja akselisi mahdollisesti kiero.
Siis: vaikka perälaakerilla ja akselin tiivisteellä ei olekaan MITÄÄN tekemistä keskenään, niin katsoin asialliseksi kertoa mistä tuon akselin pitkittäisliikkeen voi suhteellisen helposti todentaa akselia irroittamatta.
Itse en kovin paljoa uskaltaisi sitä ManeCraftia puristaa kokoon enempää kuin ohjeet opastavat. Tässä nimittäin piilee kumin väsymisen ja ympäristövaikutteisen jännityssäröilyn aiheuttama halkeiluvaara.
taitaa olla käytössä. Itse olen nimittänyt tukilaakeriksi sitä kumilaakeria, joka tukee akselia rungon ulkopuolella. Kuvittelin, että tarkoitit perälaakerilla nimenomaan tiivistyslaakeria. Sorry. Ei todellakaan ollut tarkoitus loukata ketään, halusin vaan kertoa omista Manecraft-kokemuksistani.
Manecraftin kumiin ei ole tullut mitään näkyviä muutoksia, vaikka se on ollut omassa veneessäni noin 10 vuotta (yli 2000 h koneajoa) ja on koko ajan ollut enemmän puristettuna kuin asennusohje suositteli. Laakeri ei kuumene eikä vuoda. Kannattaa huomata sekin, että puristus laakeripintaan vähenee koneajon aikana tuon sinunkin mainitsemasi koneen siirtymän vaikutuksesta! Toinen valmistajan ohje koskee kumiosien vaihtoa (olikohan 5 vai 7 vuoden välein?). Miten usein itse olet vaihtanut tiivistyslaakerin?
Joo meneehän nää helposti sekaisin. Perälaakerilla tosiaankin tarkoitin sitä vannasputken peränpuolen laakeria ( varsinainen perälaakeri) , tai kannatinlaakeria - taaimmaiseen laakeriin kait se "perä"-laakeri nimitys parhaiten sopisi, vaikka sillä nimellä tarkoitetaan useimmiten vannasputken peräpään laakeria - joka usein on samalla se kaikkein taaimmainen laakerikin. Tukilaakerikin voi olla erillisessä "väli"-tuessa, varsinaisen peräpään kannatinlaakerin lisäksi, silloin kun akseli on kovin pitkä. Tiedä sitten onko meillä olemassakaan näille vahvistettua virallista nimikkeistöä.
Itselläni on liukuva moottorivene jossa akseliveto, ja takana kannatinlaakeripukki. Käytän myös kumilaakeria vannasputken peräpäässä "väli" tukilaakerina.
Englannin kielisessä maailmassa välilaakerista kait käytetään nimeä "whip strut" ja takakannatinlaakerista pelkkää "strut" sanaa.
ManeCraftin osalta pitää huomata, että se ei toimi laakerina ollenkaan, mikä tulee huomata akselin tuennassa, mikäli akselisto on alunperin suunniteltu poikittaislaakerinakin toimivalle taliboksille tai ns. stefaboksille.
Itselläkään ei vielä ole ollut tarvetta vaihtaa ManeCraftia - tosin ollut käytössäkin vasta muutaman vuoden kyllästyttyäni taliboksin kanssa tappeluun.