Miksi mikään ei

Aloitan heti kysymyksellä. Onko kenelläkään muulla ollut tunnetta että oikein mikään ei tunnu riittävän tai anna tyydytystä? ihan millä tahansa elämän alueella.

Omalla kohdalla tuntuu, että otteeni lipsuu järjellisestä tavoitteellisuudesta. Itselläni luulisi olevan vähiten kaikista valittamista. Ei rahahuolia eikä niitä luultavasti edes tule, asun mukavasti yksikseni, on paljon ystäviä ja aktiviteettejä mutta mutta. Kotona vaivun synkkyyteen ja tuntuu kuin olisin eri ihminen. Ainoa helpotus tilanteeseen on, että pyristelen seuraavana päivänä vielä enemmän ja tahkoan rahaa yrityksessäni. jos joisin viinaa tai käyttäisin muita mömmöjä, ratkaisu olisi helppo kun lopettasi sen ja raitistuisi.

Sama ongelma ihmissuhteissa. 2-4 vkoa kestäviä ja loppuu aina minun aloitteesta. Tuntuu kuin kyllästyisin toiseen ihmiseen ja ruoho olisi todella paljon vihreämpää aidan toisella puolella.

Tämä kaksois-elämä alkaa kyllästyttää ja en tiedä kuinka pitkään sitä jaksaa olla pirteä ja sosiaalinen toisaalla ja omissa oloissaan melkein tyhjä ihmisraunio. Vaikealta tuntuu tilanne..
3362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tee töitä vähän vähemmän, organisoi enemmän. Lepoa, kivoja harrasteita, kävelylenkkejä ym.

Ihmissuhdeasiaan osaisi paremmin sanoa kun ikääsi vähän tietäisi.

Äänestä

Raha ei todellakaan tuo onnea jos ei elämässä ole löytänyt elämänsä tarkoitusta .

Hetken kestää onnellisuus kun saa sitä sun tätä mutta kuinka äkkiä esim mielihyvä uudesta vaatteesta häviää ,kohta haluaa taas jotain uutta .

Väitän näin jos ei hengelliset asiat ole kunnossa ikinään ei oikeaa onnea löydy tämän mailman iloista .

Millon kävit kirkossa?

Äänestä

samoja tunteita. Kyse on 2-suuntaisesta mielialahäiriöstä. Sanotaan, että tyydytetyt tarpeet eivät motivoi. Olen itse elänyt pitkään ylivirittyneessä (hypomaaninen) tila ja sen jälkeen kaikki normaali tuntuu masentavalta, vaikka se normaalille ihmiselle onkin normaalia. Hypomaaninen ja maaninen tila on verrattavissa stimuloivien huumeiden (esim. amfetamiini/kokaiini) aiheuttamaan hurmokseen. Ja voit kuvitella jos usein ja pitkään olet ylivirttinyt, niin seurauksena on burn-out ja masennus, joka on siis samantyyppinen kuin huumevieroituksessa olevilla. Totuttelu arkeen voi olla vaikeaa ja nimenomaan siihen tasapainoisuuteen, jossa tila ei ole ylivirittynyt. Usein tämä hypomania korvautuukin ainakin alkuun toisella ylivirittyneisyydellä eli ahdistuksella. Ja lopulta kun ei enää edes jaksa ahdistua, eikä innostua, seuraa masennus tai pikemminkin väsymys, apatia jopa katatonia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


riitä kirjoitti:

Aloitan heti kysymyksellä. Onko kenelläkään muulla ollut tunnetta että oikein mikään ei tunnu riittävän tai anna tyydytystä? ihan millä tahansa elämän alueella.

Omalla kohdalla tuntuu, että otteeni lipsuu järjellisestä tavoitteellisuudesta. Itselläni luulisi olevan vähiten kaikista valittamista. Ei rahahuolia eikä niitä luultavasti edes tule, asun mukavasti yksikseni, on paljon ystäviä ja aktiviteettejä mutta mutta. Kotona vaivun synkkyyteen ja tuntuu kuin olisin eri ihminen. Ainoa helpotus tilanteeseen on, että pyristelen seuraavana päivänä vielä enemmän ja tahkoan rahaa yrityksessäni. jos joisin viinaa tai käyttäisin muita mömmöjä, ratkaisu olisi helppo kun lopettasi sen ja raitistuisi.

Sama ongelma ihmissuhteissa. 2-4 vkoa kestäviä ja loppuu aina minun aloitteesta. Tuntuu kuin kyllästyisin toiseen ihmiseen ja ruoho olisi todella paljon vihreämpää aidan toisella puolella.

Tämä kaksois-elämä alkaa kyllästyttää ja en tiedä kuinka pitkään sitä jaksaa olla pirteä ja sosiaalinen toisaalla ja omissa oloissaan melkein tyhjä ihmisraunio. Vaikealta tuntuu tilanne..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu