En ole vakuuttunut Jari Sillanpäästä laulajana. Ai miksi? 13- vuotta vanhalla epävirallisella tangokuninkuudellaan (epävirallinen siksi koska tuollaisen bileen arvosteluraatina toimii ainoastaan media ja sen vääristävä voima) ratsastava nykyinen keskitason laulaja Jari Sillanpää on onnistunut kääntämään rahaksi mainoksensa tavalla joka häkellyttää niin vanhoja kuin nuoria. Viime viikolla perhelehdeksi itseään kutsuva seura reposteli raflaavaan tyyliin tämän työkseen laulavan tangomiehen seksielämää. (lehteä ette voi enää ostaa kioskeilta onneksi) Kysymys kuuluukin missä on ne suomalaiset lapsiperheet jotka antavat vielä pienten lastensa käsiinsäkin tälläiset seksuaaliskieroon vedetyt jutut. Mennään Jari Sillanpäähän. Tai tarkemmin Ei mitään on oikea sana. Markkinoinnin mies kylläkin hallitsee kun saa keskinkertaisia laulujaan levyksi asti ja kaupan. Onkohan Jari Sillanpää valinnut aivan väärän ammatin sillä Maailma menettää hänessä hyvän myyntimiehen?
Aikakauslehtien tilausmyyntiin verrattavissa oleva roskalehden myynti näkövammaiselle lukijalle on jokapäiväistä elämää, mutta myypä sitten paperista väännetyn keskitason tangolaulajan keskin ja niin yksinkertaisia laulahduksia kuulovammaiselle mummolle, se on jo taidetta se :!Taidetta ja taitoahan lisäksi vaatii jos pystyy ratsastamaan vielä kolmentoista vuoden jälkeen arvottomalla tangokuninkuudellaan.
Mauton jäbä joka saisi lurkkia homojuttujensa kanssa suohon ja lopettaa viattomien lapsiperheitten pelottelun.
Aikakauslehtien tilausmyyntiin verrattavissa oleva roskalehden myynti näkövammaiselle lukijalle on jokapäiväistä elämää, mutta myypä sitten paperista väännetyn keskitason tangolaulajan keskin ja niin yksinkertaisia laulahduksia kuulovammaiselle mummolle, se on jo taidetta se :!Taidetta ja taitoahan lisäksi vaatii jos pystyy ratsastamaan vielä kolmentoista vuoden jälkeen arvottomalla tangokuninkuudellaan.
Mauton jäbä joka saisi lurkkia homojuttujensa kanssa suohon ja lopettaa viattomien lapsiperheitten pelottelun.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Onko sulla hamsteri kuollut, mutta pyörä pyörii. Alkaa juttujes taso ainakin olla sillä tasolla.
maailmasi on kaatunut,kun yhdestä Seurassa olleesta lehtijutusta,josta jaksat alkaa ketjua toisensa perään.Peru se lehtesi ja tilaa aika psykiatrilta,että saat apua tuohon pakkomielteeseesi vihdoinkin!
Ties kuinka mones juttu Seurassa kun se raflaa
jonkun ex tangokuninkaan homoudella. Kaikki olisi mallillaan siihen asti eikä porusta huolto jos Seura pysyisi totuudessa eikä markkinoisi itseään "perhelehtenä". Tuollaiset jututhan kuuluisi johonkin seiskaan tai pöhöttyneeseen ohoon.Ei se ole perhelehti eikä lapsiperheitten lehti josta joutuu lukemaan jonkun entisen kuninkaan
perverssioista. Ja iltalehtikin vielä jumankauta.
Ja mikä helvetin tankokuningas. Tuollaiset kuninkuusravithan ovat epävirallinen tilaisuus eikä sellainen palvele kuin kusipäätoimittajia ja vielä homompia televisiotoimittajia. Jostainhan pitää juttua raapia ja tässä sellainen.
Seurassa on kuulemma päätoimittajat vaihtuneet vuoden sisällä viuhasti, tarvitseeko syitä etsiä kuin omasta nupistaan. Seuran ja iltalehden ongelma on näes puuttuvat ihmissuhdetaidot ja kyky tehdä asiajournalismia. Näiden kykyjen puuttuessa tehdäänkin teennäistä prujua ja unohdetaan tosiasiat. Aivan kuin autokorjaamo vaihtaa asiakkaan autoon piraattiosa ja laskuttaa tätä alkuperäisosasta. Eikä Hesarikaan tee poikkeusta. Juorut kertoo että Hesarin ja iltasanomien toimitus on yhtä hullujenhuonetta. Jätetään Hesarin moittiminen sillä lehtitaloa vaivaa taas lukuisat oikeusjutut "viikonlopputoimittajien" vastoin parempaa tietoa julkaistuista valheista. Jätetään virkavallan ja oikeuskoneiston tuomittavaksi koko sanomala eikä ruodita täällä.
Itseskö juttelet ku ei muuta elämää oo...no ky kai se noinkin...hehe
aloittaa ja vastailla itselleen, tapa se on sekin näin netin aikakaudella.
Minä olen siis tuo ketjun aloittaja eli Seuran tilauksen peruuttaja.
Satuin äsken pitkästä aikaa kuulemaan Jari Sillanpään musiikkia ja eihän se tarkemmin ajateltuna kuulostakaan yhtään hassummalta!
Ja Jari näyttääkin ihan mukavalta, mielenkiintoiselta – jotenkin kiehtovalta.. Taidanpa sittenkin tilata Seuran uudestaan!
Kuuntelin. Persoonatonta ja mautonta musiikkia mitä Sillanpää esittää. Ihmettelen mikä on se temppu tai markkinarako millä tuollaistakin saa kaupaksi? tai miten yleensä jotain roskalehtiä saadaan kaupaksi, käyttämällä ihmisten hyväuskoisuutta hyödyksi. Uskotteleeko Jari Sillanpää olevansa vielä "kuningas" vaikka voitti tangokuninkuusravit vuosikymmenet takaperin. Ei vakuuta, ei mitään mieltä. Huono laulaja mutta hyvä myyntimies joka olisi omassa elementissään kirjasarjojen ovelta ovelle myyjänä. Laulajana hän huijaa enemmän itseään kuin rahastettaviaan.
Internet on sähköä. Sitä samaa sähköä kuin radio tai telkku. Siksi internet on mediaa. Internet mahdollistaa arvostelut moitteet sekä realistiset näkökulmat tehokkaammin kuin muut kanavat. Internet on nykyaikaa ja tulevaisuutta. Sähkö on nopeudessaan ja tehokkuudessaan tulevaisuus.
kyllä minustakin on kamalaa, että meidän lapsukaiset lukee kanssa seuraa, ja sitten siellä puhutaan homoudesta ja lapsirakkaudesta tms. Musta on inhottavaa selitellä lapsille, mikä ja mitä se homo tekee. Kun 12 v lukee ai Jari Sillanpää on homo ja 5-vuotias tulee ja kysyy äiti mikä on homo? Niin että silleen...
Jos itselleen duunin paperilla rakentanut keskitason tangolaulaja elvistelee olevansa hinttari niin tuollaisesta huolen täytyisi kantaa muut kuin Juha Mieto. Jari Sillanpää on varoittava esimerkki median väärästä voimasta. Tyyppi on kyllä pystynyt tekemään itselleen ammatin laulamisella mutta tuo julkisuus, se on hänen kohdallaan niin kyseenalaista. Mitään uutta meriittiähän kaveri ei ole enää kymmeneen vuoteen pystynyt antamaan näytin että olisi iskussa, pelkkää paperia. paperilla kaikki on kuitenkin niin epätodellista ja epäuskottavaa
Oletpa outo ellet pysty keskustelemaan lapsiesi kanssa ihan tavallisesti ihmisten eroavaisuuksista.
Olen kertonut sitämukaa kun on kysymys esitetty.
Huomioiden lapsen iän, ja en ole pettynyt tyttäreni käsityskykyyn.