Punaisista kääntyminen

Menossa

Eikös Floridassa ollut niin, että autolla saa kääntyä valoissa oikealle punaisellakin valolla?

9

1680

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikealle

      kun ensin varmistaa ettei aja kenenkaan paalle. Ja muista myos etta USAssa jalkakaytavalle astuva menee ensin ja auto odottaa ja lahtee menemaan vasta kun jalankulkija on turvallisesti toisella puolella.
      Sivutielta tulija yleensa viitataan menemaan liikenteen sekaan ja siita saa kiitokseksi kaden heilautuksen.
      4way stopista mennaan kiltisti siina jarjestyksessa kuin siihen on tultu, samoin vilkkuvissa punaisissa. Taalla ollaan kohteliaita liikenteessa.

      • ensin

        Saa kääntyä, kuten sanoit, mutta ei riitä varmistaa, ettei aja kenenkään päälle. Pitää ehdottomasti pysähtyä ensin.

        Kannatta olla myös tarkkana, sillä joissain risteyksissä meillä päin, harvoissa tosin, on punaisella kääntyminen kielletty. Asia ilmaistu kyltillä: 'no turn on red'.

        Samat säännöt käännyttäessä vasemmalle yksisuuntaiselle.

      • 10 kertaa
        ensin kirjoitti:

        risteyksissä Stop merkkiä vaan ne on lähinnä taajamissa ja lähiöissä.

      • tietenkaan ole
        10 kertaa kirjoitti:

        risteyksissä Stop merkkiä vaan ne on lähinnä taajamissa ja lähiöissä.

        Eihan liikenne sujuisi ollenkaan jos joka risteyksessa olisi Stop-merkki.

      • tuttua on
        tietenkaan ole kirjoitti:

        Eihan liikenne sujuisi ollenkaan jos joka risteyksessa olisi Stop-merkki.

        lähes jokaisessa risteyksessa stop jenkeissä ja varsinkin asuinalueilla. Siis esim. 4 tien risteyksessä on kaikilla Stop ja ajojärjestys on että se menee joka pysähtyi ensin jne. Tuntui aluksi hölmötä että esim. 6 risteystä peräkkäin ja kaikissa pitää pysähtyä ja kenelläkään ei ole etuajo-oikeutta kuten Suomessa on yleensä päätiellä.

      • porskuttaa
        tuttua on kirjoitti:

        Etuajo-oikeudellaan ja muille ei tilaa anneta, perkele.
        Ajoin juuri asuinalueen lapi ja laskin 11 risteytysta ennenkuin tuli seuraava STOP vastaan.

      • ensin
        10 kertaa kirjoitti:

        risteyksissä Stop merkkiä vaan ne on lähinnä taajamissa ja lähiöissä.

        Oli kysymys punaisella valolla kääntymisestä oikealle (jos luet ketjun alusta). Eli siis 'avoimesta' risteyksestä, jossa ei ole stop merkkiä eikä liikennevaloa.

      • ilman liikennevaloja?
        ensin kirjoitti:

        Oli kysymys punaisella valolla kääntymisestä oikealle (jos luet ketjun alusta). Eli siis 'avoimesta' risteyksestä, jossa ei ole stop merkkiä eikä liikennevaloa.

        miten kaannytaan punaisella valolla oikealle jos ei ole liikennevaloja?

        Vai ollaanko sita punaisella valolla liikenteessa jolla myos kaannytaan sitten oikealle?

      • Miten...
        ilman liikennevaloja? kirjoitti:

        miten kaannytaan punaisella valolla oikealle jos ei ole liikennevaloja?

        Vai ollaanko sita punaisella valolla liikenteessa jolla myos kaannytaan sitten oikealle?

        Toi voi olla niin vaikeeta ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      61
      11635
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      96
      8831
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      12
      4407
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      21
      3954
    5. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      5
      3861
    6. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      7
      3646
    7. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      89
      3610
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      14
      3446
    9. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      34
      3222
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      45
      2425
    Aihe