Hei! Minun tarinani....Aloitin reilu vuosi sitten HUS avopsykiarian puolella. Luulin saavani unelmieni työpaikan. Pidin työstäni ylikaiken, mutta... Ympärillä olevat ihmissuhde kuviot olivat todella oudot. Kyseessä pieni yksikkö, jossa työntekijät vaihtuivat tai lähtivät vuorotteluvapaille kuukauden parin välein. Työssä ei mitään vikaa, mutta esimiehen ja ylihoitajan toimet varsin kyseenalaiset. Työntekijöitä savustettiin ulos, kiusattiin, mustamaalattiin jne. tehtiin pakkosiirtoja, uhkailtiin potkuilla ja asetettiin työntekijöitä toisiaan vastaan. Minä olen aina saanut vain kehuja ja kiitosta työssäni, mutta kun jouduin ennen kesälomaa sairaslomalle ylityöllistettynä ja lopen uupuneena niin silloin minä jouduin uhriksi. Minun työparini kanteli kaikki minusta esimiehelle ja valehteli ja keksi minusta juttuja ja näiden valossa minun kohdalleni tuli pakkosiirto. Yritin vastustella siirtoa, sillä tunsin olevani epäoikeudenmukaisesti kohdeltu ja vainon kohteeksi joutunut uhri. Sain pääluottamusmiehen palavereihin neuvottelemaan asiasta, mutta turhaan.Luottamusmies myönsi että olin väärinkohdeltu mutta ei voinut tehdä enempää. Minun kaikki tekemiseni oli väännetty minua vastaan. Hoitotyöntuloksista ei kukaan ollut kiinnostunut. Ketään ei kiinnostanut se kuinka hyvin hoisin työni tai kuinka potilaat pitivät minusta. EI! Vaan se syntilista joka minusta oli väkisin tehty työparini valheiden perusteella ja se että ainoa keino selvittää hankaluudet meidän työyhteisössä on savustaa aina työntekijä vuoronperään ulos. Pääluottamusmies vain totesi että taustalla on kateus. Minä en ole koskaan saanut negatiivista palautetta työpaikoilta, mutta työkaverini on joutunut lähtemään monesta paikasta pois kun ei ole tullut toimeen ihmisten kanssa ja nyt hänen valheitaan uskotaan. Kaiken huipuksi minulle iskettiin eteen kirjallinen varoitus valheiden pohjalta. En ole ikinät saanut huomautusta tai mitään neg. palautetta ja nyt edessäni oli kirjallinen varoitus. En tiedä miten jaksan. Huomenna pitäisi aloittaa paikassa jonne minut siirrettiin, mutta motivaatio on nolla. Tekisi mieli irtisanoa itseni ja lähteä muualle töihin. Miten työnantajala on varaa ajaa hyvät työntekijät pois. Eikö työntekijällä ole mitään oikeuksia, sillä varoituksiakin voi näköjään antaa valheiden perusteella? Miten työyhteisöt voivat olla näin sairaita ja miten esimieskin sortuu valehteluun. Johdon kuviot ovat sairaat!Mitä tekisitte? Nöyrtyisittekö ja menisitte kiltisti sinne mihin pakko siirretään varoituksen kera vai lähtisittekö pois kokonaan? Onko kellään kokemuksia. Olen aivan nujerrettu!Asiat vain tapahtuvat ympärilläni ja minä katson itseäni jostain kaukaa! Tekisi mieli huutaa, että en ole tehnyt mitään väärää ja olen ainoa joka edes oikeasti koko sydämestään välitti potilaista ja heidän hoidostaan ja olin valmis kehittämään ja ideoimaan uutta.Olo on todella petetty!!!
tämä on niin väärin!!!!!!
olen neuvoton
101032
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hei!
Lukiessasi tarinaasi, tunsin tutun piston sydämmessäni. Olin itse pidemmän aikaa valheiden, syrjinnän ja ymmärtämättömyyden kohde, mutta nöyrryin, sillä ajattelin vain omaa etuani työn kannalta. Se oli suurin virheeni.
Masennuin ja tunsin itseni ammattitaidottomaksi ja epäonnistuneeksi työssäni.
Eräänä päivänä päätin, että asioiden tulisi muuttua. Otin yhteyttä ammattiliittooni ja kerroin kaiken alusta loppuun. Kuukautta myöhemmin kaikki oli toisin. Kumman paljon yksi paperilappunen tekee.. nykyään tunnen itseni vahvaksi naiseksi ja työnteko ei koskaan ole ollut näin hauskaa.
Älä luovuta!
Todella törkeetä.Veisin sinuna asian eteenpäin,vaikka se onkin raskas tie.Luulenpa,että petollinen työkaveri saa kohta maistaa omaa soppaansa.
Olen nyt oppinut omasta työstäni sen, että kirjallisia varoituksia saa antaa vaikka mistä, kunhan vain tekee sen oikein. Työntekijää pitää kuulla ennen varoituksen antamista.
Kirjallisen varoituksen perusteet tulevat tutkintaan vasta mahdollisen irtisanomisen yhteydessä.. Se harmi on, että kirjalliset varoitukset näkyvät tiedoissani joitakin vuosia (minun kohdallani). No, minun tekemisistäni etsittiin virheitä parin vuoden ajalta ja se oli mukavaa muistella, varsinkin, kun itsellä oli varsin eriävät muistikuvat tilanteista. Työsuhde jatkuu vielä..
Itse olen valmistunut lähihoitajan taustalla sairaanhoitajaksi keväällä. Aloitin ensimmäisessä työpaikassani toukokuussa sairaanhoitajana ja menin alueelle, jonne en alunperin ollut suuntautunut tai ajatellut meneväni. Päätin, että aina on hyvä kokeilla uusia asioita. Työ on ollut ok, voin työskennellä sekä polilla, että osastolla mikä on mukavaa vaihtelua. Työyhteisössä on kuitenkin paljon mätää, yhteen hiileen ei puhalleta, vaan varsinkin sijaiset ovat pohjakansaa. Jos kysyt jotakin, saat saarnan siitä miten sairaanhoitajan pitäisi ajatella tai toimia, et vastausta itse asiaan mihin haet mietteitä tiimityöskentelyn pohjalta. Jos pohdit oman potilaasi kohdalla jotakin, saat osaksesi olan kohauttelua tai narinaa kiireestä. Kaikki tekevät yksin töitä suuressa yksikössä, yhteisiä linjoja ei ole ja perehdytys oli suorastaan onnetonta. Tärkeimpiä asioita raportilla ovat ne, mitä on jäänyt aamuvuorossa tekemättä ja mikä ei. Kuka on tehnyt mitäkin.
Olen harkinnut siirtymistä niihin ihan omiin hommiin, jos vain suinkin jaksan kyseisessä yhteisössä tehdä hommani loppuun.
Työyhteisöni on muuttanut minut, ajattelevaisesta ja tarkasta työntekijästä on tullut katkera ihminen, joka kokee, ettei osaa tehdä mitään oikein. Välillä saan niin nopeasti päin naamaa sellaisia kommentteja, että vaikka olen sanavalmis, yllätyn aina niin, etten osaa sanoa mitään takaisin.
Harmittaa lähteä siinä mielessä, että muutama aivan ihana työtoveri jää taakse, mutta he eivät valitettavasti korjaa huonoa henkeä mikä vallitsee. Kun muutama vahva pääsee päällepäsmäriksi ja esimiehen suosioon, muilla ei ole mitään jakoa.
Ehkä kyseinen paikka ei ollut hyvä sinulle, näe tämä mahdollisuutena. Itse en haluaisi kuvailemasi kaltaiseen työpaikkaan jäädä.
Saman kokenut Hussissa, lähdin pois, pettynyt luottamusmieheen, niin ylihoitajaan kuin osastonhoitajaan.
Kateus on siellä suuri, varsinkin jos potilaat ja omaiset kiittävät ym. yksityisasianikin aiheuttivat kateutta.
Löysin paremman paikan yksityiseltä , jossa ammattitaitoinen johto. Parempi työilmapiiri ja mahtava tiimityö.
Ihan kuin oma tarinani katsoin sen vain loppuun. Eli tajusin lähteä vasta kun en todellakaan enää jasanut.
Minut pantiin niin ahtaalle kiusaamisella etten voinut enää keskittyä työntekoon. En enää nukkunut öisin jos nukahdin niin heräsin kamaliin painajais uniin.
Tapahtumasta on jo useampi vuosia, mutta tietyissä asiayhteyksissä vieläkin ahdistun niin että alan itkemään vaika kuinka yritän hillitä itseän.
On paikkoja joihin en voi mennä. Huomasin ahdistuvani kun piti mennä uudessa työpaikassani työterveyshuoltoon. En voinut sinne lopultakaan mennä.
Olin kokenut epäoikeudenmukaisuutta työterveyshuollon puolelta. Työterveyslääkääri ei aluksi uskonut minua ja vastaanotossakin todettiin kerran happamasti että taasko olet täällä, joten sinne menokin on alkanut ahdistamaan kaiken muun ohella.
Liittoon en enää luota kun luottamusmies kielsi tuomaria perehtymästä edes asiaani, leimasi minut hankalaksi. (oli kiusaamisessa mukana ja taustatukena perehtymättä koskaan asian todelliseen laitaan)
Jokioisten kunnan henkilöstöpäällikö antoi minusta tosi tyrmäävän ja valheellisen lausunnon liittoon ottamatta asoista selvää niin että olisi myös kuunnellut minua, joten asiaani ei suostuttu hoitamaan liitossa vaikka oli luvattu hoitaa. Vein myöhemmin sen lausunnon työterveyslääkärille, hänen silmänsä taisvat avautua vasta siinä vaiheessa kun kirjelmässä väitettiin valheellisesti että työterveyshuollon kanssa oltaisiin kokoonnutttu asian tiimoilta useaan otteeseen ja minä olisin muka ollut kokouksissa mukana. Lääkäri myönsi ettei näin ole ollut ja lupasi siitä antaa kirjallisen lausunnon.. (olin väsynyt en jaksanut paneutua enää asiaan)
Kaikki tämä savustamiseni perustui valheelle jota ei haluttu selvittää. Haluaisimpa tietää ne juorut mitä minusta kerrottiin talossa, ilmeet oli uusillakin työntekijöilla joskus kiusaajani informaatiotilaisuuden jälkeen joskus sen mukaiset että jotain todella mielenkiintoista kamalaa olivat kuulleet minusta. Asiaa ei haluttu koskaan käsitellä loppuun eikä minua kuunnella, olin hankala jos yritin selvittää tilannetta. Halusin selvittää asian mutta minulle sanottiin suoraan että muilta on valtuus kiusata minua ja minulla ei ole mitään mahdollisuuksia päästä tilanteestani pois, mitään selvitys keinoa kun minulla kuulemma ei ole. Minua kehoitettiin unohtamaan koko juttu ja jatkamaan työntekoa... miten jatkat jos et jaksa kysyn vaan..
Kiusaajan tunnistaa yleensä siitä että juoksentelee osastolta toiselle juoruilemassa. työnvarjolla. Ottaa kunnian itselleen toisten tekemästä työstä kun on aikaa "retkillään"kehuskella itseään ja panetella toisia.
Pistää nokkansa joka asiaan (on aikaa) järjestelee toisten töitä. Kiusaaja on myös mukana jokaisessa "kissanristiäisessä" myös niissä joissa kuunnellaan asiakkaita ( varmistaa ettei kukaan uskalla tuoda mielipidettään esiin koska kiusaa myös asiakkaita)
Kiusaaja on vahvasti riippuvainen työtovereistaan (läheisriippuvainen) koska voi käyttää heitä heidän tietämättään kiusaamiseen, uskottelemalla kiusatulle että kaikki on hänen puolellaan ja kiusaamien on kaikkien yhteinen päätös.
Kiusaaja tahtoo valtaa ja tein havainnon että poliitiikka kiinnostaa ainakin osaa heistä. (ehkä se on syy kiusaamiseen)
Huolestuttavinta on että hoitoalalla ne jotka väittävät olevansa ammattitaitoisia eivät huomaa omia puutteitaan eivät huomaa edes sitä jos työtoveri uupuu jatketaan vaan niin kauan että saadaan työtoveri sairaslomalle.. EIKÖ SILLOIN PITÄISI HERÄTÄ JO JOHTOTASO JOTAIN ON VIALLA HENKILÖKUNNAN AMMATTITAIDOSSA..vai kuinka???
Tämä kaikki tuntuu olevan yleisempää kuin luullaankaan kun lukee näitä juttuja täällä.
NOSTETAAN KISSA PÖYDÄLLE JA PIDETÄÄN SE SIELLÄ ELI PIDETÄÄN KESKUSTELUA YLLÄ AIHEESTA NIIN EIKÖHÄN KIUSAAJATKIN HUOMAA ETTÄ HEIDÄN KEINOT ON TIEDOSSA JA OSAAMME ME KIUSATUTKIN HAKEA APUA JA SUHTAUTUA OIKEANLAISESTI KIUSAAMISEEN. EMMEKÄ SUOSTU SYYTTELE ASIASTA ITSEÄMME. JAKSAMISTA KAIKILLE.
Yleinen elämänkokemus on osoittanut, että tällaisiin toimiin ei lähdetä yhden eikä kahden henkilön mielipiteiden perusteella, olivat ne sitten tosia tai ei. Kyllä taustalla on aina jotain muuta enempää. Aina välillä tapaa ihmisiä, jotka ovat täysin sokeita omalle käytökselleen. He eivät ehkä itse huomaa sosiaalista kömpelyyttään, toisten hyväksikäyttämistään, olematonta työtehoaan, huonoa työnlaatuaan, asiatonta käytöstään jne, ja kun jossakin vaiheessa muiden mitta tulee täyteen ollaan h-moilasena vaahtoamassa työpaikkakiusaamisista ja sortamisista. Tyypillistä on myös kuvitella olevansa se ainoa työpaikan ahkeraliisa, josta kaikki potilaatkin pitävät.
Onneksi minulla oli kokemusta monesta muustakin työpaikasta ja työskentelen tällä hetkellä hyvässä työyhteisössä joten tuo oli varmaan kiusaajan puolustus kiusaamiselle.
En olisi selvinnyt kiusaamisestani jos en olisi kokenut iseäni hyväksytyksi muilla tahoilla. Joku sanoikin että ehkä syy kiusaamiseeni olikin juuri nuo sosiaaliset taidot ja avoimuuteni ja iloisuuteni joita piirteitä kadehdittiin kun kiusaajaajat eivät omanneet kyseisiä taitoja niin he eivät sietäneet nähdä niitä muillakaan. Tätä näkemystä tukee myös se että myös minun laihuudestani ja hoidetusta ulkonäöstäni jaksettiin huomautella.
Itseäni sen kummemmin kehumatta mutta kun väitettiin että kiusatussa on se salainen vika jota ei itse ymmärrä niin kerron että
Pari entistä työnantajaani on pyytänyt minua takaisin firmaansa ja jopa pari uuttakin yrittäjää on kotiovellani kolkutellut, joten se minun sosiaalista taidoistani. Mutta sehän nyt on kiusaajan taktiikka tunnetusti että asettaa mielenterveyden tai jonkun salaisen vian kiusatun syyksi jotta saa pestyä oman maineensa.
En siis niele edellistä väitettä vaikka toki myönnän että minussakin niinkuin meissä jokaisessa on omat vikamme. Omia vikojani olen pohtinut ystävieni kanssa ja yksikseni ja jopa kyselin niitä kiusaajiltani, mutta he eivät osanneet sanoa yhtään vikaa, kertoivat vain kiusaavansa eikä mitään mahdollisuutta mihinkään anteeksiantoon ollut jos olisinkin jotain tehnyt tai aiheuttanut mielipahaa jollekkin.
Myöskään Vanhustenpalvelukeskuksen johtaja ei voinut sanoa tai nimetä mitään vikaa minussa, päinvastoin sanoi että olen hoitanut tehtäväni hyvin, silti hän meni mukaan kiusaamiseen. Ainut asia joka minussa oli vikana jonka johtaja pystyi kertomaan oli minun puhetapani. Olisin ollut kiitollinen jos se olisi kerrottu aiemmin niin olisin tietysti voinut muuttaa puhetapaani.
Kyllä ihmiset sitten ovat aivan hemmetin pikkusieluisia pellejä! Joukossa kyllä ollaan korskeita ja enemmän kuin mielellään liitytään kiusaajien joukkoon ettei vaan itselle kävisi niin että aletaan kiusaamaan.Sitten kun ollaan tästä seurapiiristä erillään niin jo oma pienuus paljastuu. Onko tutkittu onko tämmöisillä ihmislampailla oikein ajatustoimintaakin? Tämähän on erityisesti naisvaltaisilla työpaikoilla tyypillistä toimintaa. Ollaan kateellisia vaikka aidan seipäälle jos se vaan on pikkuisenkaan harmaampi kuin oma..Naiset on kyllä aika säälittävää porukkaa!
Hei! Kiitos vastauksista! Se on totta, että takana on usein kateutta. Minullekin luottamusmies sanoi, että tämä johtuu kateudesta eli ulkoisestaolemuksesta, iloisuudesta (mitä ei saisi mielenterveys puolella olla niin minulle eräs työkaveri sanoi), nopeudesta tehdä asioita. Jotkut kun saavat paljon aikaan lyhyessä ajassa ja toiset tekevät kaiken hidastetusti. Lisäksi jos potilaat tykkäävät ja olet luova ja idea rikas niin se on sitten se viimeinen piste. Se on uskomatonta miten joku tai jotkut työkaverit pystyvät valheillaan ja juoruumisellaan savustamaan työntekijän ulos ja että esimies lähtee siihen mukaan, vaikka aina aikasemmin on kehunut ja kehunut ja kehunut. Itselläni menee pää aivan sekaisin kun alankin miettimään sitä soppaa ja kuviota, jonka kävin läpi. Nyt varmaan kiusaaja työkaverini myhäilee tyytyväisenä kun minä irtisanoin itseni ja lähdin muualle. Olo on todella petetty!