Kertokaa minulle ihmiset

onko täällä useammallakin vaikeuksia ymmärtää se asia, että muka-syyt eli tekosyyt eivät ole oikeita/hyväksyttäviä/päteviä syitä!? Minusta on käsittämätöntä, että joillekin aikuisille ihmisille pitää selittää ja todistella kyseistä asiaa.

Käytetäänpä taas esimerkkiä ja väännetään rautalangasta..:

Sinua ei huvita mennä töihin. Tunnet hyvin pientä päänsärkyä- niin pientä, ettet tunne sen haittaavan toimintaasi. Soitat pomollesi ja sanot, että et voi tulla töihin, koska päätäsi särkee. Olet esittänyt pomollesi muka-syyn eli tekosyyn. Oletko toiminut oikein ja sääntöjen mukaisesti? Et. Oletko kiertänyt velvollisuutesi? Olet.

Olet suunnittelematta raskaana. Et halua lasta. Elämäsi on kunnossa, eikä siinä ole omastakaan mielestäsi mitään lapsenpidon vaikeaksi tekeviä asioita. Et vain halua lasta-> haluat tehdä jotakin muita asioita vapaasti. Et ole naimisissa, mutta et pidä sitä mitenkään merkittävänä asiana lapsenpitomahdollisuuksiesi suhteen. Ilmoitat lääkärille abortin hakemisen syyksi naimattomuuden. Olet esittänyt muka-syyn eli tekosyyn. Oletko toiminut oikein ja lain mukaisesti (esittänyt syyn, jonka vuoksi lapsen synnyttäminen ja hoitaminen olisivat sinulle huomattava rasitus)? Et! Oletko kiertänyt lakia? Olet!
48856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Sinun moraalisi on sinun, eikä mikään ainut oikea. Avaa jo ne laput silmiltäsi ja huomaa mitä ympärilläsi tapahtuu.

Äänestä
  • että joillekin ei ole selvää, etteivät muka-syyt eli tekosyyt ole oikeita/hyväksyttäviä/päteviä syitä! Minun moraalillani ei ole tässä asiassa mitään merkitystä, vaan kyse on ihan yleisesti tiedettävästä asiasta. :D

    Ihanko tosissasi olet?

    Äänestä

täysin laillisesti siinä tapauksessa.
Jos en halua lasta, se on silloin kohtuuton rasitus tehdä sitä lasta.

Oletetaan, että sinulla on hyvä työ ja kohtuullisesti rahaa, ihan ok parisuhde ja kiva tilava talo, miksi siis et ottaisi muutamaa vaikeasti sijoitettavaa sijaislasta ja tarjoaisi heille hyvän elämän?

Sen sijaan, että haluamalla haluat lisää ei-toivottuja ja usein siten myös ei-hoidettuja lapsia tähän muutenkin jo kehitysmaan tasolla olevaan maahan?

Millaista kuvittelet olevan lapsen elämän, jota ei todellakaan ole haluttu vaan väkisin väännetty naama rusinalla vain "velvollisuudesta"?
Materiaa voi olla, mutta se henkinen puoli voi jäädä vähän heikoille.

Äänestä
  • silloin, kun nainen _oikeasti_ tuntee elämässään olevien tekijöiden aiheuttavan lapsenpitoon vaikeuksia (huomattavan rasituksen), mutta silloin, kun abortin syyksi ilmoitetaan tekijöitä, jotka eivät naisesta itsestäänkään aiheuta mitään vaikeuksia lapsenpitoa ajatellen, käytetään muka-syitä eli tekosyitä, jotka eivät ole koskaan oikeita/hyväksyttäviä/päteviä syitä!

    Äänestä

  • sydänakka kirjoitti:

    silloin, kun nainen _oikeasti_ tuntee elämässään olevien tekijöiden aiheuttavan lapsenpitoon vaikeuksia (huomattavan rasituksen), mutta silloin, kun abortin syyksi ilmoitetaan tekijöitä, jotka eivät naisesta itsestäänkään aiheuta mitään vaikeuksia lapsenpitoa ajatellen, käytetään muka-syitä eli tekosyitä, jotka eivät ole koskaan oikeita/hyväksyttäviä/päteviä syitä!

    Vastausta jäin kaipaamaan sinulle esitettyyn kysymykseen.

    Sinä voit lain mukaan halutessasi ottaa huostaanotetun lapsen tai pari sijoitukseen.

    Sinulla on vakaa elämäntilanne: talo jne. Miksi et ota?

    Vastaus on luonnollisestikin, koska et halua... Mitä vitun mukasyitä sinä esität!?! Sinulla on talo, sinulla on mies: SINUN TÄYTYY HALUTA!

    Vai kerrotko jonkun muun syyn miksi et halua? Ole varovainen sen kanssa, on nimittäin valehtelua, että miehettömyys olisi este sijoituslasten otolle (se on "mukasyy"), on virhe luulla, että rahattomuus olisi este (kyllä kympillä kuussa lapsen elättää kun haluaa, jos ei halua puhutaankin jo "mukasyistä")...

    Vai montako sijoituslasta sinulla jo onkin?

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    aletaan jauhaa jostain sijaislapsista ja halutaan ilmeisesti eksytellä ja kääntää huomio aiheesta sivuraiteille?

    Sijaislapsetkin on yleensä ollu ihan toivottuja ja kyse on vanhempien kyvyttömyydestä vanhemmuuteen. Enimmästä osaa abortoineistakin ois tullu ihan kelvollisia vanhempia, eivätkä ole mitään juopporemmiä tms. heikommin pärjäävää marginaaliporukkaa.

    En ole vastuussa sijaislasten olemassaolosta (toisin kuin jokainen omasta kohtukasvatistaan) eikä minulla ole siksi velvollisuutta ottaa heistä yhtäkään itselleni. Lisäksi epäilen kykenisinkä moiseen vaativaan tehtävään sijaislasten aiemmat vaikeat elämänkokemukset huomioiden. Myös myöhempi luopuminen voisi olla paitsi itselle, ehkä myös lapselle turhan rankkaa.

    Äänestä

  • äeti77 kirjoitti:

    et halua lapsia, koska et koe olevasi vastuussa niistä.

    Abortintekijäkään ei halua synnyttää lastaan, koska ei koe vielä alkiovaiheessa olevansa vastuussa siitä, eikä koe että hänellä on velvollisuutta ottaa sitä alkiota vastuulleen. Aivan kuten lain mukaan hänellä ei todellakaan mitään velvollisuutta siihen ole.

    ole ilmiselvää, että nämä "jotkut sijaislapset" ovat joskus olleet alkioita? Samoin ne "jotkut lastenkotilapset", samoin ne "jotkut liimaa imppaavat katulapset". Eli se niistä sivuraiteista.

    Jos nainen selkeästi ilmoittaa, ettei pysty lapsesta huolehtimaan, miksi pakotat hänet synnyttämään? Ja jos niin kovasti olet huolissasi alkion oikeudesta elämään, mikset pidä huolta siitä, että alkio todellakin saa arvokkaan elämän?

    Sinulle riittää, että alkio syntyy lapseksi. That's it. Tervemenoa katuojaan. Voit sitten "kohtukasvattisi" ja "masuasukkisi" kanssa kauhistella ja sanoa, että nyt pitäisi kyllä jonkun tehdä jotakin.

    Sinähän olet jo osuutesi tehnyt.

    kysymystä, hän antoi siihen mukavastauksen.

    Äänestä

  • sydänakka kirjoitti:

    silloin, kun nainen _oikeasti_ tuntee elämässään olevien tekijöiden aiheuttavan lapsenpitoon vaikeuksia (huomattavan rasituksen), mutta silloin, kun abortin syyksi ilmoitetaan tekijöitä, jotka eivät naisesta itsestäänkään aiheuta mitään vaikeuksia lapsenpitoa ajatellen, käytetään muka-syitä eli tekosyitä, jotka eivät ole koskaan oikeita/hyväksyttäviä/päteviä syitä!

    Luuletko sinä, ihan aikuisten oikeasti, että joku lähtee aborttiin kevein perustein? Ja, jos joku sellaista tekee, niin on varmasti lapsenkin etu, että jää syntymättä. Se, mikä sinun mielestäsi on muka-syy, ei sitä syyn esittäjälle ole.

    Äänestä

  • Kasva-jo- kirjoitti:

    itse keksimillään muka-syillä ja itse keksimällään muka-syyllisyydellä ja sillä miten hän ei ole mukasyitä käyttänyt ja kuinka syytön hän onkaan.

    Oma blogi voisi olla tarpeen.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    et halua lapsia, koska et koe olevasi vastuussa niistä.

    Abortintekijäkään ei halua synnyttää lastaan, koska ei koe vielä alkiovaiheessa olevansa vastuussa siitä, eikä koe että hänellä on velvollisuutta ottaa sitä alkiota vastuulleen. Aivan kuten lain mukaan hänellä ei todellakaan mitään velvollisuutta siihen ole.

    mitä joku abortoija kokee, vastuussahan se kuitenkin on, eihän lasta ilman sen tekoja ois olemassakaan!! Ja tosiaan moraalinen velvollisuus on, vaikka siitä lailla vois luistaakin.

    Äänestä

  • sinullekin kirjoitti:

    ole ilmiselvää, että nämä "jotkut sijaislapset" ovat joskus olleet alkioita? Samoin ne "jotkut lastenkotilapset", samoin ne "jotkut liimaa imppaavat katulapset". Eli se niistä sivuraiteista.

    Jos nainen selkeästi ilmoittaa, ettei pysty lapsesta huolehtimaan, miksi pakotat hänet synnyttämään? Ja jos niin kovasti olet huolissasi alkion oikeudesta elämään, mikset pidä huolta siitä, että alkio todellakin saa arvokkaan elämän?

    Sinulle riittää, että alkio syntyy lapseksi. That's it. Tervemenoa katuojaan. Voit sitten "kohtukasvattisi" ja "masuasukkisi" kanssa kauhistella ja sanoa, että nyt pitäisi kyllä jonkun tehdä jotakin.

    Sinähän olet jo osuutesi tehnyt.

    yksinkertasesti oikeus elää, ja nainen on velvollinen antamaan lapsen muualle jollei itse kykene/halua riittäviä oloja antaa.

    Äänestä

  • on... kirjoitti:

    yksinkertasesti oikeus elää, ja nainen on velvollinen antamaan lapsen muualle jollei itse kykene/halua riittäviä oloja antaa.

    Älä usko ääniä päässäsi, jotka valehtelevat sinulle, että kaikille lapsille löytyy koti. Ne valehtelevat.

    Vain todella yksinkertainen nainen antaa lapsensa katuojaan.

    Äänestä

  • naiselle susi. kirjoitti:

    Älä usko ääniä päässäsi, jotka valehtelevat sinulle, että kaikille lapsille löytyy koti. Ne valehtelevat.

    Vain todella yksinkertainen nainen antaa lapsensa katuojaan.

    ja kuka niin tekis kun sen voi antaa niille jotka haluaa..

    Lopetan uskomisen sitten kun niitä lapsia alkaa löytyä katuojista, eikä ottajia ole :DDD

    Äänestä

  • joo, kirjoitti:

    ja kuka niin tekis kun sen voi antaa niille jotka haluaa..

    Lopetan uskomisen sitten kun niitä lapsia alkaa löytyä katuojista, eikä ottajia ole :DDD

    Miksi Suomessa on sitten lastenkoteja ja niissä lukuisia lapsia???

    Äänestä

  • no joo joo ja jaa kirjoitti:

    Miksi Suomessa on sitten lastenkoteja ja niissä lukuisia lapsia???

    osa kaikista lapsista ja kaikista vaan ei ole vanhemmiksi vaikka niin luulivat.

    Äänestä

  • marginaalinen kirjoitti:

    osa kaikista lapsista ja kaikista vaan ei ole vanhemmiksi vaikka niin luulivat.

    Juuri siksi ihmiset tekevät abortteja, kun heistä ei ole vanhemmiksi.

    Äänestä

  • ei tarvitsisi olla. kirjoitti:

    Juuri siksi ihmiset tekevät abortteja, kun heistä ei ole vanhemmiksi.

    niistä huostaanotetuista oli ihan tarkotuksella "tehtyjä" ja toivottuja.. ja pienestä osaa ei vaan oo vanhemmiksi. Ja se porukka ois niistä abortoineistakin hyvin marginaalinen osa..enin osa pystyis ja varmaan antaisikin lapselle ihan kunnolliset/normaalit olot. Vai siis oliko abortintekijät keskimäärästä useemmin sitä lapsia kaltoinkohtelevaa rupusakkia..?

    Äänestä

  • äeti77 kirjoitti:

    aletaan jauhaa jostain sijaislapsista ja halutaan ilmeisesti eksytellä ja kääntää huomio aiheesta sivuraiteille?

    Sijaislapsetkin on yleensä ollu ihan toivottuja ja kyse on vanhempien kyvyttömyydestä vanhemmuuteen. Enimmästä osaa abortoineistakin ois tullu ihan kelvollisia vanhempia, eivätkä ole mitään juopporemmiä tms. heikommin pärjäävää marginaaliporukkaa.

    En ole vastuussa sijaislasten olemassaolosta (toisin kuin jokainen omasta kohtukasvatistaan) eikä minulla ole siksi velvollisuutta ottaa heistä yhtäkään itselleni. Lisäksi epäilen kykenisinkä moiseen vaativaan tehtävään sijaislasten aiemmat vaikeat elämänkokemukset huomioiden. Myös myöhempi luopuminen voisi olla paitsi itselle, ehkä myös lapselle turhan rankkaa.

    Annoit pirun hyvän vastauksen!

    Vaikka olin raskaana, minulla ei ole velvollisuutta tehdä lasta, koska meillä saa abortin. Vaikka kohdussani kasvaisi vuosittain lapsi, minulla ei ole velvollisuutta ottaa yhtäkään heistä itselleni.

    Koska minä en halua.

    Sinulla ei ole velvollisuutta ottaa yhtään sijoituslasta, sillä sinä saat sellaisen vain jos sinä haluat.

    Minun ei ole velvollisuus tehdä aborttia, minä saan sellaisen vain jos minä sellaisen haluan.

    Samoin oman biologisen lapsen teko, se on halusta kiinni meillä, kuten on sijoituslasten teko, ei velvollisuus...

    Hitsin hyvä loppu. Voisin kirjoittaa saman, mutta keskittyen vain sen oman biologisen lapsen vanhemmuuteen, eli en usko kykeneväni vanhemmaksi ja myös myöhempi lapsesta irtautuminen olisi varmasti ylivoimaisen vaikeaa minulle... Mutta se on vain MUKAstelua, sillä sinullahan oli talo ja mies (?), eli kaikki muu oli seliselittelyä...

    kantaa toimintasi seurauksista- lapsesta- vastuu, mikäli sinulla ei ole Suomen laissa määriteltyjä edellytyksiä abortille. Aborttilain 1§:n 2. kohdan mukaan saat abortin, jos lapsen synnyttäminen ja hoitaminen olisivat sinun/perheesi elämänolojen/muiden olosuhteiden vuoksi huomattava rasitus! Sillä, että et halua lasta/haluat jotakin muuta, et laillista aborttia saa!

    valinta pysyä lapsettomana yhdistettynä ei-toivottuun raskauteen on huomattava rasitus ja sillä saa abortin. Kuten moni meistä on jo täällä palstalla kertonut.

    Kun pariskunta on valinnut lapsettomuuden, lääkäri näkee tällaisen pariskunnan kokevan huomattavaa rasitusta jos raskautta pakolla jatkettaisiin ja laillisen abortin saa tällä perusteella.

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Annoit pirun hyvän vastauksen!

    Vaikka olin raskaana, minulla ei ole velvollisuutta tehdä lasta, koska meillä saa abortin. Vaikka kohdussani kasvaisi vuosittain lapsi, minulla ei ole velvollisuutta ottaa yhtäkään heistä itselleni.

    Koska minä en halua.

    Sinulla ei ole velvollisuutta ottaa yhtään sijoituslasta, sillä sinä saat sellaisen vain jos sinä haluat.

    Minun ei ole velvollisuus tehdä aborttia, minä saan sellaisen vain jos minä sellaisen haluan.

    Samoin oman biologisen lapsen teko, se on halusta kiinni meillä, kuten on sijoituslasten teko, ei velvollisuus...

    Hitsin hyvä loppu. Voisin kirjoittaa saman, mutta keskittyen vain sen oman biologisen lapsen vanhemmuuteen, eli en usko kykeneväni vanhemmaksi ja myös myöhempi lapsesta irtautuminen olisi varmasti ylivoimaisen vaikeaa minulle... Mutta se on vain MUKAstelua, sillä sinullahan oli talo ja mies (?), eli kaikki muu oli seliselittelyä...

    että juuri siinä lauseessa perusteltiin se miksi kohtukasvatista ON se moraalinen velvollisuus. Se ei häviä mihinkään sillä jos laki jotain SALLII..

    Irtautuminen ja sen välttäminen on sun tapausessa pelkkää itsekkyyttä jos et lapselle pystys yhtä hyviä oloja antaan kun se sais jossain muualla. (Vauva ei tajua irtautumisesta mitään vaan kiintyy uusiin pysyviin vanhempiinsa.)
    Minä aattelen myös sijaislapsen parasta.

    Mitäs talo ja mies nyt tähän (velvollisuuteen) liitty?

    Äänestä

  • sydänakka kirjoitti:

    kantaa toimintasi seurauksista- lapsesta- vastuu, mikäli sinulla ei ole Suomen laissa määriteltyjä edellytyksiä abortille. Aborttilain 1§:n 2. kohdan mukaan saat abortin, jos lapsen synnyttäminen ja hoitaminen olisivat sinun/perheesi elämänolojen/muiden olosuhteiden vuoksi huomattava rasitus! Sillä, että et halua lasta/haluat jotakin muuta, et laillista aborttia saa!

    Aborttia ei meillä saa jos ei ole laissa hyväksyttyä perustelua abortille.

    Eli sanot,että minun ei tarvitse nyt kantaa vastuuta abortistani, koska minulla oli perusteet teettää abortti ja sen sain.

    Noh, minä neuvoisin kuitenkin kaikkia aborttiin hakeutuvia uskomaan toisin. Omista valinnoistaan joutuu kantamaan aina itse vastuunsa. Eli jos sattuu huonosti ja päädyt niihin epäonnekkaaseen viidennekseen joka katuu aborttiaan, niin ei siitä oikein voi muita syyttää. Itse sinun on itsesi pyrittävä suosta senkin jälkeen nostamaan tai ainakin hakea itse apua noustaksesi.

    Äänestä

  • myös 77 kirjoitti:

    että juuri siinä lauseessa perusteltiin se miksi kohtukasvatista ON se moraalinen velvollisuus. Se ei häviä mihinkään sillä jos laki jotain SALLII..

    Irtautuminen ja sen välttäminen on sun tapausessa pelkkää itsekkyyttä jos et lapselle pystys yhtä hyviä oloja antaan kun se sais jossain muualla. (Vauva ei tajua irtautumisesta mitään vaan kiintyy uusiin pysyviin vanhempiinsa.)
    Minä aattelen myös sijaislapsen parasta.

    Mitäs talo ja mies nyt tähän (velvollisuuteen) liitty?

    huomasin, mutta koska sinä et voi moraalisesti perustella mitään muuta kuin omalle kohdallesi, niin sen huomioiminen oli turhaa, sillä kyse oli minun abortistani. Sinä voit kertoa, että jokin on sinulle moraalisesti väärin, mutta kyse oli silti edelleen minun abortistani. Eli minulla ei ollut mitään moraalista velvoitetta minun alkiotani kohtaan.

    Ja siitä samasta itsekkyydestä sinä et siis ota sijoituslapsia! Siis et ota sillä pelkäät omaa irtautumistasi ja omaa kyvykkyyttäsi. Mutta edelleen se on seliseli syy, sillä Suomessa on laitoksissa lapsia odottamassa sijoituskotia ja sinulla taitaa mielestäsi olla moraalinen velvollisuus auttaa puutteessa eläviä lapsia? Vielä kun se halu löytyisi, niin ehkä auttaisitkin?

    Minulla oli mies ja talo, siksi siis moraalinen velvollisuus tehdä lapsi.

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Aborttia ei meillä saa jos ei ole laissa hyväksyttyä perustelua abortille.

    Eli sanot,että minun ei tarvitse nyt kantaa vastuuta abortistani, koska minulla oli perusteet teettää abortti ja sen sain.

    Noh, minä neuvoisin kuitenkin kaikkia aborttiin hakeutuvia uskomaan toisin. Omista valinnoistaan joutuu kantamaan aina itse vastuunsa. Eli jos sattuu huonosti ja päädyt niihin epäonnekkaaseen viidennekseen joka katuu aborttiaan, niin ei siitä oikein voi muita syyttää. Itse sinun on itsesi pyrittävä suosta senkin jälkeen nostamaan tai ainakin hakea itse apua noustaksesi.

    on PALJON enemmän kuin se neljännes joka tulee mt-hoitojen kautta ilmi..

    Äänestä

ja siellä on siihen osaavat resurssit. TEO toimii myös lausunnonantajana seuduilla joilla ei ole riittävästi TEO:n akkreditoimia lääkäreitä. Lainmukaisuudesta vastaa lakimies Riitta Burrell, joka mm. väitöskirjassaan toteaa
naisten mahdollisuuksien suunnitella ja hallita elämäänsä olevan se tärkein pointti.

Eli naisella on oltava mahdollisuus suunnitella ja hallita elämäänsä. Jos hän ei elämäänsä lasta juuri silloin halua, niin ei lausunnon hakemisessa mitään lainvastaista ole.

Äänestä
  • totta kai se, ettei ihminen joudu tilanteisiin, joista hän ei kohtuudella selviä. Tuolla aborttilain historiaa käsittelevässä tekstissä sanotaan hyvin selkeästi, ettei uutta lakia perusteltu naisten oikeuksilla, ja että uusi (ja edelleen voimassa oleva) aborttilaki ei myöskään ole vapaan abortin laki, joskin siinä otetaan laajasti huomioon sellaisia sosiaalisia ja taloudellisia perusteita, jotka olivat useiden laittomien aborttien taustalla, ja että ja aborttilain muuttamisen syyt olivat etupäässä kansanterveydelliset. Tuolla myöskin luetellaan niitä syitä (sosiaalisia tekijöitä), joiden katsottiin olevan hyväksyttäviä, ja kerrotaan, että jopa asiaa eniten naisen näkökulmasta katsonut SNDL vaati niitä listattavaksi lakiin, jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi, milloin abortin voi saada (siis millä sosiaalisilla perusteilla)!

    http://www.helsinki.fi/~taavetti/paperikori/kuuluuoikeuksiin.pdf

    Äänestä

  • sydänakka kirjoitti:

    totta kai se, ettei ihminen joudu tilanteisiin, joista hän ei kohtuudella selviä. Tuolla aborttilain historiaa käsittelevässä tekstissä sanotaan hyvin selkeästi, ettei uutta lakia perusteltu naisten oikeuksilla, ja että uusi (ja edelleen voimassa oleva) aborttilaki ei myöskään ole vapaan abortin laki, joskin siinä otetaan laajasti huomioon sellaisia sosiaalisia ja taloudellisia perusteita, jotka olivat useiden laittomien aborttien taustalla, ja että ja aborttilain muuttamisen syyt olivat etupäässä kansanterveydelliset. Tuolla myöskin luetellaan niitä syitä (sosiaalisia tekijöitä), joiden katsottiin olevan hyväksyttäviä, ja kerrotaan, että jopa asiaa eniten naisen näkökulmasta katsonut SNDL vaati niitä listattavaksi lakiin, jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi, milloin abortin voi saada (siis millä sosiaalisilla perusteilla)!

    http://www.helsinki.fi/~taavetti/paperikori/kuuluuoikeuksiin.pdf

    ohjeet (mukana STM ja Stakes) ohjaavat lain nykyistä soveltamista, ei sinun oppimaton seliselittelysi.

    Äänestä

on mitä pätevin syy, siis ei "mukasyy", hakea aborttia. Se, että maamme lainsäädäntö laahaa jälkijunassa ei ole yksilön vika. Onneksi yksilön oikeudet käytännössä toteutuvat kuten muissakin Pohjoismaissa epäasianmukaisesta laista huolimatta. Olisi kuitenkin mukava nähdä se päivä, jolloin myös lain kirjain saadaan muiden Pohjoismaiden tasalle.

Äänestä

Jos jollekulle on aivan sama ollaanko naimisissa vai ei kun lapsia tehdään, niin tuskimpa hän silloin naimattomuuden takia aborttia tahtoo. mikä on logiikkasi? Otetaan vastaava yksinkertaisempi esimerkki. Väität siis että jollekulle on aivan sama maksaako pusero 10 vai 15 euroa, mutta hän silti valitsee puseroista mahdollisesti jopa sen mielestään vähemmän haluttavan, sillä haluaa puseron maksavan 15 euroa.

Jommassa kummassa päässä, väitteessä tai lopputuloksessa siis sinä valehtelet.

Niin, sinä valehtelet, sillä tuollaisessa ei ole mitään logiikkaa.

Me muut toimimme loogisesti. Minä en halunnut lasta. Miksi minä en halunnut lasta? Koska minä en halunnut lasta tähän elämän vaiheeseen. Mikä elämänvaihe? Se elämän vaihe joka oli yhtäkuin ne sosiaaliset syyt: opiskelu, työ jne, jne. Ne olivat syitä miksi minä en halunnut lasta. Miksi valehtelisin vaikka, että naimattomuus on syyni, sillä totta pirussa abortin hakijalla on myös ne todelliset syyt, miksi lasta ei halua?

Esimerkki tapauksesi taas... Jotkut eivät halua mennä töihin jos päähän koskee vähänkin. Sille ei voi mitään. Mutta meidät on velvoitettu menemään töihin, siksi meidän täytyy hakea lääkärintodistus työkyvyttömyydestä. Eli meidän työehtosopimuksessamme (joka on työntekijän "laki") ei lue, että töistä voi halutessaan jäädä pois, vaan töistä täytyy jäädä pois jos on työkyvytön...

Kun taas abortti lainsäädännössä lukee, että nainen saa halutessaan abortin, se ei pakota aborttiin, vaikka miten nainen olisi vanhemmaksi sopimaton...

Eli vielä saat selittää lisää näistä mukasyistä, en ymmärtänyt...

Otetaan minut esimerkiksi. Eli olin 27-vuotias aborttiin mennessä, vakituisessa työssä ja vakituisessa parisuhteessa, rahallinen tilanne ihan hyvä. Syyni aborttiin olivat siis että elämäntilanne oli sellainen, että lasta ei haluta. Eli keksitään nyt vaikka tähän, että minä kirjasin jostain syystä syyksi, että emme olleet naimisissa ja ohitin siitä samaisesta syystä ne todelliset asiat miksi lasta ei haluttu. Kerro siis vielä miksi minä näin olisin tehnyt? Enkö olisi päässyt helpommalla aborttiin jos olisin vain kertonut ne syyt miksi emme lasta halua? meinasitko, että aborttiin meno on niin helppo nakki, että ihmiset haluavat sitä ihan sen takia tieten tahtoen vähän vaikeuttaa: käytetään luovuutta ja keksitään ihan hatusta syyt... Jos näin joku mielikuvituksessasi toimii, niin onko mielikuvitushahmosi (aborttiväki) ihan monien viestien arvoinen, palstalla jossa juttelee myös ihan oikean abortin läpikäyneitä?

Äänestä
  • avauksiisi voi linkittää yhden ja ainoan "keskustelun". Sinä nimittäin et hallitse normaali keskusteluissa esiintyvää vuorovaikutusta ollenkaan. Jätät vastaamatta asiaan liittyviin kysymyksiin ja "pakenet paikalta" tyyliin -"se on moro nyt"..

    Äänestä

  • kun kaikkiin kirjoitti:

    avauksiisi voi linkittää yhden ja ainoan "keskustelun". Sinä nimittäin et hallitse normaali keskusteluissa esiintyvää vuorovaikutusta ollenkaan. Jätät vastaamatta asiaan liittyviin kysymyksiin ja "pakenet paikalta" tyyliin -"se on moro nyt"..

    lopullisia jäähyväisiä.

    Äänestä

  • moro tarkoitti kirjoitti:

    lopullisia jäähyväisiä.

    pitkästä aikaa joku on jaksanut kiitettävästi meidän kaikkien puolesta vääntää ratakiskoa tän typerän palstan seliseli-vänkääjäporukalle :):)

    Äänestä

  • ettei, kirjoitti:

    pitkästä aikaa joku on jaksanut kiitettävästi meidän kaikkien puolesta vääntää ratakiskoa tän typerän palstan seliseli-vänkääjäporukalle :):)

    minun terminologiassani tarkoittaa sitä, että valitsee eri lähestymistapoja saadakseen sanomansa ymmärretyksi.

    Hymiöverbaliikassa se sitten tarkoittanee saman jankuttamista uudelleen ja uudelleen?

    Äänestä

Laki ja moraali eivät ole sama asia. Voit rikkoa lakia ja silti kokea että et ole tehnyt moraalisesti mitään väärää. Voit myös kokea tehneesi moraalisesti väärin, vaikka et ole rikkonut lakia.

Suomen abortti lainsäädäntö on varsin tiukka länsi-Euroopan mittakaavassa. Aborttia Suomessa pitää hakea ja laissa mainitaan tietyt syyt jotka oikeuttavat aborttiin. Valitettavasti tämä laki aiheuttaa sen että monet joutuvat valehtelemaan lääkärille. Se että ei vain halua lasta kun ei kelpaa syyksi, valitettavasti.

Äänestä
  • pyydä sinua valehtelemaan, kun kerrot ettet halua jatkaa raskautta. Eikä todellakaan tarvitse valehdella, kyllä sen keskeytyksen saa.

    Äänestä

  • lääkäri ei kirjoitti:

    pyydä sinua valehtelemaan, kun kerrot ettet halua jatkaa raskautta. Eikä todellakaan tarvitse valehdella, kyllä sen keskeytyksen saa.

    mikä on tämä palstalla riehuva harhaluulo, että lääkäreille pitäisi valehdella?

    Nuohan suorastaan ajavat ihmisiä valehtelemaan, kun täällä tuollaisia väittävät. Kyllä sille lääkärille saa ja tuleekin olla ihan rehellinen ja kertoa ihan rehellisesti, miksi ei tähän elämänvaiheeseensa lasta halua. SE ON täydellisen laillista tosiaan.

    Sen sijaan nuo muutamat täällä yrittävät saada abortin tekijät valehtelemaan lääkärille ja siten kiertämään lakia. Oikeastihan lakia ei tarvitse kiertää abortin saadakseen, kunhan tahtonsa elämäntilanteessaan perustelee lääkärilleen.

    Äänestä

  • Se ettei halua lasta on syy hakea abortti. Täysin kelpaava ja ainut syy miksi suomessa abortin saa.

    Yksikään nainen ei joudu aborttiin tahtomattaan.

    Eli kun nainen hakeutuu aborttiin, se kertoo jo tyhjentävästi suurilla kirjaimilla, että tämä nainen ei halua tätä lasta. Sitä ei tarvitse erikseen kaavakkeisiin rustata, sillä se on jo itsestään selvää.

    Kaavakkeisiin rustataan sitten ne syyt, miksi nainen ei halua tätä lasta. Eli eritellään jokin sosiaalinen syy, taikka ikäsyy, taikka terveydellinen syy...

    Tällä systeemillä myös raiskattu 14-vuotias tyttölapsi saa pitää erityisen pahasti vammaisen lapsensa, vaikka raskaus vaarantaa tytön omankin hengen, jos hän niin haluaa. Silloin hän ei hae aborttia, mikä kertoo suurin kirjaimin: Tämä tyttö haluaa tämän lapsen.

    Äänestä

  • >>Suomen abortti lainsäädäntö on varsin tiukka länsi-Euroopan mittakaavassa. Aborttia Suomessa pitää hakea ja laissa mainitaan tietyt syyt jotka oikeuttavat aborttiin. Valitettavasti tämä laki aiheuttaa sen että monet joutuvat valehtelemaan lääkärille. Se että ei vain halua lasta kun ei kelpaa syyksi, valitettavasti.

    Äänestä

  • lääkäri ei kirjoitti:

    pyydä sinua valehtelemaan, kun kerrot ettet halua jatkaa raskautta. Eikä todellakaan tarvitse valehdella, kyllä sen keskeytyksen saa.

    mutta moni kyllä valehtelee juurikin niistä syistä, kun sillä, ettei halua lasta, ei sitä aborttia saa!

    Äänestä

  • sydänakka kirjoitti:

    mutta moni kyllä valehtelee juurikin niistä syistä, kun sillä, ettei halua lasta, ei sitä aborttia saa!

    Sanot sinä?

    Siis nyt sinä vaihteeksi syytät ihmisiä valehtelusta?

    Ottaisit selvää asioista ennen kuin väität muiden ihmisten teoista ilman mitään todisteita yhtään mitään.

    Kunpa löytäisit yhdenkin ihmisen, jonka on tarvinnut VALEHDELLA lääkärilleen. Saati että puhut "monista".

    Äänestä

  • sydänakka kirjoitti:

    >>Suomen abortti lainsäädäntö on varsin tiukka länsi-Euroopan mittakaavassa. Aborttia Suomessa pitää hakea ja laissa mainitaan tietyt syyt jotka oikeuttavat aborttiin. Valitettavasti tämä laki aiheuttaa sen että monet joutuvat valehtelemaan lääkärille. Se että ei vain halua lasta kun ei kelpaa syyksi, valitettavasti.

    siteeraus ainakaan kirjoitusvirheiden perusteella.

    Mutta tarkoitatko nyt, että sekä minä että mieheni halusimme lapsen, mutta valehtelimme lääkärille ettemme halua, jotta saisimme läpikäydä abortin?

    Äänestä

  • sydänakka kirjoitti:

    mutta moni kyllä valehtelee juurikin niistä syistä, kun sillä, ettei halua lasta, ei sitä aborttia saa!

    taalan paikka antaa ensimmäinen perustelusi tällä palstalla.

    Lopeta tuulesta temmattujen ajatusten nakkelu ja kerro vihdoin, mihin perustat tämän väitteesi.

    Tämä on kääntynyt jo täydeksi farssiksi. On hienoa, että jokaisella meillä on oikeus kirjoitella suomi24:lle, mutta sinulle ehkä sopisi paremmin joku toinen palsta, sillä selkeästi et tiedä ainakaan abortista mitään.

    Tunnekuohun vallassa kirjoitetut jutut ovat ihan viihdyttävää luettavaa, silloin kun niissä on ripaus ASIAakin mukana. ;)

    Äänestä

  • lääkäri ei kirjoitti:

    pyydä sinua valehtelemaan, kun kerrot ettet halua jatkaa raskautta. Eikä todellakaan tarvitse valehdella, kyllä sen keskeytyksen saa.

    Asiakas: Hyvää päivää tahtoisin ajan aborttiin
    Lääkäri: Päivää miksi haluatte ajan aborttiin
    A: koska en halua lasta
    L: Miksi ette halua lasta?

    Näin kai se on jokaisella meillä sosiaalisen abortin hakijoilla alkanut (lääkärin tilalla ihan kuka tahansa, ajanvaraus, neuvola...)

    Oleellisin on tuo kysymys: Miksi ette halua tätä lasta?

    Se on ne syyt, joita kirjataan hakemukseen, miksi lasta ei haluta.

    kaikkiin aborttia hakeviin, ei pelkästään sosiaalisten syiden perusteella hakeviin.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    kaikkiin aborttia hakeviin, ei pelkästään sosiaalisten syiden perusteella hakeviin.

    Samaa ajattelin, mutta sitten mietin hetken (harvinaista, yleensä en hetkeäkään, ennekuin tulostuu jo aivoista) ja pohdin niitä, jotka joutuvat vastentahtoisesti aborttiin..

    L: Miksi haluatte abortin?
    A: Siksi etten voi lasta pitää, koska terveyteni ei kestä...

    Mutta samahan pätee mm. tupakan ostoon. Tupakkaa voi halutessaan ostaa kun täyttää tietyt kriteerit. VAikka laissa ei sanota, että voi halutessaan ostaa, vaan että saa ostaa, tarkoittaa se ihan samaa. Eli ihmisen pitää ensin haluta ostaa tupakkaa, ennenkuin kriteereiden täyttymistä aletaan pohtia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sydänakka kirjoitti:

onko täällä useammallakin vaikeuksia ymmärtää se asia, että muka-syyt eli tekosyyt eivät ole oikeita/hyväksyttäviä/päteviä syitä!? Minusta on käsittämätöntä, että joillekin aikuisille ihmisille pitää selittää ja todistella kyseistä asiaa.

Käytetäänpä taas esimerkkiä ja väännetään rautalangasta..:

Sinua ei huvita mennä töihin. Tunnet hyvin pientä päänsärkyä- niin pientä, ettet tunne sen haittaavan toimintaasi. Soitat pomollesi ja sanot, että et voi tulla töihin, koska päätäsi särkee. Olet esittänyt pomollesi muka-syyn eli tekosyyn. Oletko toiminut oikein ja sääntöjen mukaisesti? Et. Oletko kiertänyt velvollisuutesi? Olet.

Olet suunnittelematta raskaana. Et halua lasta. Elämäsi on kunnossa, eikä siinä ole omastakaan mielestäsi mitään lapsenpidon vaikeaksi tekeviä asioita. Et vain halua lasta-> haluat tehdä jotakin muita asioita vapaasti. Et ole naimisissa, mutta et pidä sitä mitenkään merkittävänä asiana lapsenpitomahdollisuuksiesi suhteen. Ilmoitat lääkärille abortin hakemisen syyksi naimattomuuden. Olet esittänyt muka-syyn eli tekosyyn. Oletko toiminut oikein ja lain mukaisesti (esittänyt syyn, jonka vuoksi lapsen synnyttäminen ja hoitaminen olisivat sinulle huomattava rasitus)? Et! Oletko kiertänyt lakia? Olet!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu