Olen siis aina yksin. Olen melkein sekoamassa, kaikilla on kavereita, siskoja ja veljiä, mulla vaan ei ole ketään.
Tähän yksinäisyyteen tietysti oon jo tottunut, mutta aina välillä kaipaisin ystäviä joiden kanssa puhua ja tehdä kaikenlaista, mennä jonnekin. Saa kai sitä haaveilla..
Tähän yksinäisyyteen tietysti oon jo tottunut, mutta aina välillä kaipaisin ystäviä joiden kanssa puhua ja tehdä kaikenlaista, mennä jonnekin. Saa kai sitä haaveilla..
Vastaukset 8
Vanhimmat
ujommalta tyypiltä. Ei ystävät tule sinua kotoa hakemaan, opettele järjestelmällisesti sosiaalisuutta eli lärpättämään jotain jokapäiväistä esim. opiskeluympyröissä.
Muista liittää hymy mukaan.
on se, että kun menee uuteen paikkaan (esim. opiskelupaikkaan), ihmiset tutustuvat siellä toisiinsa yleensä ryhmissä ja ryhmissä on TODELLA helppoa joutua nälvimisen kohteeksi. Monet ihmiset ovat lampaita ja kiusaaminen on ikäänkuin ketjureaktio: yksi ryhmässä keksii alkaa ivailla jotakuta, sitten toinen tekee samoin ja kolmaskin ryhmänjäsen seuraa perässä ja pilkkaa sitä samaa henkilöä. Eikä kukaan heistä osaa ajatella, kuinka pahalta se loppujen lopuksi tuntuu.
Olen arka tutustumaan ihmisiin, mutta se ei tarkoita, ettenkö olisi sujut itseni kanssa. Olen huomannut, että tällä palstalla käy paljon fiksuja ja mukavantuntuisia ihmisiä, joille ei tulisi mieleenkään syrjiä joukossa jotakuta. Maailma on kylmä paikka ja suurimpia kaverijoukkoja haalivat vain puhtaat kiusaajaluonteet. Me "rauhallisemmat ja mukavammat yksilöt" pystymme tutustumaan ihmisiin paremmin yksitellen. Niin se vain on. Joukossa tyhmyys tiivistyy.
Pelkään ihmisiä, en juuri hymyile, aina niin totinen, ei ystäviä, ei ketään juttukaveria.
Olen tullut tulokseen että vika ei ole muissa, vaan minussa itsessäni, asenteessani, ja käyttäytymisessäni sosiaalisissa tilanteissa. Eristäydyin vapaa-ehtoisesti, ystäviä ei ole ollut sen jälkeen kun täytin 12. Siitä alkoi yksinäisyys. Koulukiusatuksi joutuminen lisäsi tätä riskiä eristäytyä edelleen, ja tässä tulos, ikävä kyllä. Ehkä mulla on jonain päiväni tarpeeksi rohkeutta tutustua johonkin ihmiseen. Sitä odotellessa vaivun yksinäisyyden synkkään olotilaan.. T. Poika 17.
pelokas, oon ihan samanlainen ja oon kohta 17. En pahemmin hymyile vaan aina hullun ilme naamas. Enkä pahemmin tuu juttuun kenenkään kanssa. Jos alkaisin puhumaan mitä mun päänsisällä liikkuu niin sit ei varmaan olis kavereita. Nytkää missää koulussa, vaan kotona istuskelen kun vituttaa mennä kouluun kun siä taas haukutaan joka saatanan asiasta. Vaikka en välittänyt mitä aina sano tai muuta, sanoin vaan et "hehe, tapan sut HAHAAHA". Kouluaika pitäs käydä vaan jollain ylimielisellä aseentella läpi ja kaikkee paskaa, mut ei jaksa teeskennellä. HARRIS gODLIkE!
Toi koulu pitäs munki käydä mut ei tunnu huvittavan ku kaikki on mulle niin vittumaisia ,ja haukkuu joka asiasta. Oon niin kyllästyny tähän yksinäisyyteen ja itseeni myös.
"HARRIS gODLIKE"...??? Ei kannate ajatella noin. Se tyyppi oli ihan luuseri. Ja psykopaatti ja kaikkea semmosta ikävätä.
ihan sama juttu koulussa. oon ujo ja arka ja tutustun paremmin yhteen ihmiseen kerrallaan. silti mua nälvitään ja musta puhutaan paskaa. ahistaa mennä kouluun ku tietää et siellä ne "nyrpeät" on taas ja arvioi toisia nenän varttaan pitkin vaikka ei ees tunne mua.
että meitä yksinäisiä on niin paljon, mutta suurin osa vaan hyväksyy sen tai ei jaksa välittää. Varmasti täältäkin saataisiin monia ystävystymään keskenään jos vaan kaikki saatais saman pöydän ääreen. Tuota vaan ei tule ikinä tapahtumaan, ellei meitä haeta väkisin kotoa :)
Jaksamisia kaikille!