Emme ole hallintoalamaisia
Johannes Remy, SDP:n kunnallisvaaliehdokas Helsingissä
10.9.2008 20.42 | Johannes Remy | Yleinen
”Kateissa oleva vanhemmuus” ja lasten huostaanotot
Helsingin Sanomat julkaisi 5.8. uutisen otsikolla ”Yhä useampi lapsi joutuu tulemaan toimeen yksin”. Jutun aiheena oli vanhempien liian vähäinen huolenpito pienistä koululaisista. Uutisen aihe oli saatu Mannerheimin Lastensuojeluliiton kannanotosta, jonka mukaan kulttuurissamme on tapana itsenäistää lapset liian varhain.
Jutun otsikko oli vedetty hatusta: MLL ei väittänyt vanhempien viettävän lasten kanssa aiempaa vähemmän aikaa. Jos se olisi väittänytkin niin, ei se vielä olisi todistanut väitettä todenmukaiseksi. Hesarin jutun muussakaan sisällössä ei esitetty minkäänlaisia todisteita otsikon väitteen tueksi. Yritin kiinnittää asiaan huomiota lehden nettikeskustelussa, mutta puheenvuoroani ei päästetty läpi. Toivottavasti se johtui kunnallisvaaliehdokkaille asetetusta karanteenista eikä esittämästäni havainnosta.
Mistä toimittaja oli keksinyt otsikon? En tiedä, mutta epäilen sen johtuneen siitä, että kiireisten vanhempien syyllistäminen on julkisuudessa jatkuvasti sukkuloiva klisee, ikään kuin ”kaikkien tuntema” asia. Sama klisee on nähtävissä esimerkiksi Lastenklinikoiden Kummien järjestämän Elämä lapselle-keräyksen mainonnassa. eräässä kuvassa istuu lapsi leikkikalukasan päällä todeten: ”Isillä menee tänään vähän myöhään mut isi tuo sit jonkun yllärin”. Mainos sisältää kosolti viittauksia: kelvoton isä tavoittelee mammonaa sen sijasta, että viettäisi aikaa lapsensa kanssa. Hän kuvittelee voivansa hyvittää poissaolonsa ostamalla lapselleen leluja. Kuvan selitystekstissä todetaan: ”Lasten ja nuorten psykiatriset ongelmat kasvavat kilpaa vanhempien kiireen ja välinpitämättömyyden kanssa”. Sen vuoksi on sitten tärkeää lahjoittaa rahaa lastenpsykiatriaan, jonka annetaan ymmärtää paikkaavan vanhempien vastuuttomuuden aiheuttamat haavat ja tarjoavan oikeaa välittämistä. Mainos on julkaistu ainakin Metro-lehdessä 11.8.
Mihin pohjautuu käsitys, jonka mukaan vanhemmat nykyään viettävät lastensa kanssa vähemmän aikaa kuin ennen? Sikäli kuin tiedän, kukaan ei ole esittänyt väitteen tueksi mitään empiirisesti todettuja tosiseikkoja. Lähimmäksi osuu tutkimus, jossa on todettu 71% vanhemmista olevan sitä mieltä, etteivät he ennätä olla lastensa kanssa niin paljon kuin pitäisi. Tämä tutkimus ei sisällä minkäänlaista vertailua mihinkään aiempaan tilanteeseen.
Nykyvanhempien kelvottomuutta perustellaan lasten mielenterveydellisten ongelmien ja huostaanottojen lisääntymisellä. Tähän on helppo esittää kaksi vastaväitettä:
1. Lisääntyneet mielenterveydelliset diagnoosit eivät välttämättä johdu mielenterveydellisten ongelmien todellisesta lisääntymisestä. Ne voivat johtua myös lääkärikunnan ja etenkin lastenpsykiatrien muuttuneesta toimintatavasta: mielenterveydellisiä ongelmia nähdään nyt siellä, missä niitä ei aiemmin nähty. Sama argumentti pätee vanhemmiltaan huostaan otettujen lasten määrän kasvamiseen: syynä voi olla lastensuojeluviranomaisten muuttunut toimintatapa.
2. Vaikka lasten mielenterveydellisten ongelmien lisääntyminen olisikin tosiasia, mitä ei mielestäni ole vielä toteennäytetty, asia voi johtua myös muiden tahojen kuin vanhempien toiminnasta: päivähoidosta, koulusta, ikätoverien toiminnasta.
Itse uskoisin sormituntumalta nykyvanhempien viettävän lastensa kanssa huomattavasti enemmän aikaa kuin mitä vanhemmat viettivät yksi sukupolvi sitten. Etenkin isän rooli nähdään nykyään paljon vahvempana kuin aiemmin, jolloin hänen velvollisuutensa oli lähinnä leivän hankkiminen perheeseen. On myös tietoja, jotka voisivat viitata nykyisten vanhempien aiempaa suurempaan huolenpitoon lapsistaan: nuorison alkoholinkäyttö on vähentynyt, joskin se on edelleen hälyttävän suurta. En ole kuitenkaan huomannut kenenkään lukevan juopottelun vähentymistä vanhempien ansioksi. Ei se toki sitä välttämättä olekaan.
Vanhempien erittelemätön mollaaminen on nykyään niin yleistä, että sitä tulee vastakkaisista, keskenään ristiriitaisista suunnista. Jos toinen vanhemmista jää kotiin hoitamaan lasta, vanhempia syytetään päivähoidon tarjoamien virikkeiden riistämisestä lapseltaan. Jos taas molemmat vanhemmat tekevät työtä ja lapsi on päivähoidossa, on selvää, että vanhemmat vastuuttomasti valitsevat mammonan lapsensa hyvinvoinnin sijasta. Vanhempien on siis mahdotonta valita oikein.
Vanhempien yleisellä mollaamisella on haitallisia yhteiskunnallisia seurauksia. On syntynyt ilmapiiri, jossa viranomaisten ja vanhempien ollessa keskenään erimielisiä perheen tilanteesta, vanhemmat ovat automaattisesti vähemmän uskottavia. Tämä on osaltaan syynä lisääntyneisiin huostaanottoihin. Toisin kuin luullaan, suurin osa lasten huostaanotoista ei johdu vanhempien juoppoudesta, heidän harjoittamastaan väkivallasta tai lapsen hoidon laiminlyönnistä. Helsingissä 1990-2005 tehtyihin lasten sijoituksiin kodin ulkopuolelle esitettiin useimmiten seuraavia perusteluja (suluissa ensisijaisena perusteena esiintyminen:
Lapsen sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelma 52% (17%)
Kouluvaikeudet 37% (8%)
Sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelma perheessä 31% (10%)
Kasvattamisen ongelmat 30% (10%)
Ongelma lapsen fyysisessä tai psyykkisessä hyvinvoinnissa 27% (7%)
Lapsen oma päihteiden käyttö 26% (11%)
Kuljeskelu 21% (9%)
Vanhemman tai perheen päihteiden käyttö 15% (10%)
Muut perheen elinoloihin liittyvät vaikeudet 14% (5%)
Lapsen omat rikolliset teot 14% (3%)
Vanhemman fyysinen tai psyykkinen terveysongelma 10% (4%)
Väkivalta kotona 7% (2%)
Lapsen hoidon laiminlyönti 7% (2%)
(Savolainen-Hinkkanen-Pekkarinen, Lasten rikolliset teot ja niihin puuttuminen. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 76, 2007, s. 8-9. Ensisijaisia perusteita voi olla kaksi tapausta kohden, muita enemmänkin. Koska tutkimus koski niin pitkää aikajaksoa, tilanne voi olla jonkin verran muuttunut.)
En suinkaan tyystin vastusta lasten huostaan ottamista tai sijoittamista pois vanhemmilta kodin ulkopuolelle. Vakavan väkivallan tai seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi joutuneiden lasten kohdalla se on hyvin perusteltua. Selkeä ja ymmärrettävä peruste on myös lapsen hoidon laiminlyöminen. Näiden syiden perusteella on kuitenkin tehty vain suhteellisen pieni sijoituksista. Huomattavasti yleisempiä ovat enemmän tulkinnanvaraisuutta sisältävät perusteet, kuten sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelma. Kuka voi varmuudella sanoa, ettei hänellä ole sellaista?
Huostaanottojen määrä Helsingissä on noussut voimakkaasti: vuonna 1995 1,3% helsinkiläisistä alle 17-vuotiaista oli huostaan otettuna, 2006 huostaan otettujen osuus oli 2,0%. Pääkaupunkiseudun kuntien välillä on merkittäviä eroja: kun helsinkiläisistä lapsista 2,3% oli sijoitettu kodin ulkopuolelle vuonna 2006, vastaava osuus Vantaalla oli 1,5% ja Espoossa 1,1%. Luvut osoittavat, että huostaan otettujen määrä ei voi johtua ainakaan pelkästään lasten ongelmien määrästä, vaan niihin vaikuttaa myös viranomaisten toimintalinja.
Tämän vuoden alussa voimaan tullut uusi lastensuojelulaki on poistanut lasten huostaanotot kunnallisen demokratian vaikutusmahdollisuuksien piiristä: vastedes päätöksen niistä voi tehdä niistä vastaava sosiaalityöntekijä. Vanhempien vastustaessa huostaanottoa se käsitellään hallinto-oikeudessa. Kunnalliset luottamushenkilöt eivät vastaisuudessa voi vaikuttaa huostaan ottoihin ainakaan yksittäistapauksissa, joita ne kaikki ovat. Pidän uudistusta erittäin valitettavana, sillä lasten kohtalot ovat liian vakava asia ilman valvontaa jätettäväksi.
Jotain on silti vielä tehtävissä. Kunnalliset luottamushenkilöt voivat vaikuttaa lastensuojeluviranomaisille annettaviin yleisiin toimintaohjeisiin. Myös huostaan otettujen lasten olojen ja heidän saamansa hoidon asianmukaisuuden valvonta kuuluvat kaupungin tehtäviin. Meistä jokainen, oli poliitikko tai ei, voi kyseenalaistaa kaavamaiset väitteet, joissa vastakkain ovat järjestään pahat vanhemmat ja hyvät viranomaiset. Todellisuus kun on huomattavasti monimutkaisempi.
Johannes Remy
Helsinki
Olen SDP:n helsinkiläinen kunnallisvaaliehdokas, 46-vuotias yliopistonlehtori ja yleisen historian dosentti. Koko työurani koostuu pätkätöistä. Lisäksi olen aviomies ja kahden pienen lapsen isä. Lisää ajatuksiani löydät kotisivuiltani http://www.johannesremy.com
Hae tästä blogista
Sivut
Tietoja
Arkisto
Syyskuu 2008
Aiheet
Yleinen
Linkit
Uusi Suomi
Uusimmat kommentit
Itsellä pisti silmään, että nimike Lapsen sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmat oli suurimpana [...]
Marilla Kortesalmi 11.9.2008 14.06
Hei, tämä on kommentti.Poistaaksesi kommentin, kirjaudu sisään ja lue artikkelin kommentit. [...]
Herra WordPress 10.9.2008 20.10
Hallinta
Kirjaudu
Palaa alkuun | Uuden Suomen etusivu | Blogipalvelun etusivu
Johannes Remy, SDP:n kunnallisvaaliehdokas Helsingissä
10.9.2008 20.42 | Johannes Remy | Yleinen
”Kateissa oleva vanhemmuus” ja lasten huostaanotot
Helsingin Sanomat julkaisi 5.8. uutisen otsikolla ”Yhä useampi lapsi joutuu tulemaan toimeen yksin”. Jutun aiheena oli vanhempien liian vähäinen huolenpito pienistä koululaisista. Uutisen aihe oli saatu Mannerheimin Lastensuojeluliiton kannanotosta, jonka mukaan kulttuurissamme on tapana itsenäistää lapset liian varhain.
Jutun otsikko oli vedetty hatusta: MLL ei väittänyt vanhempien viettävän lasten kanssa aiempaa vähemmän aikaa. Jos se olisi väittänytkin niin, ei se vielä olisi todistanut väitettä todenmukaiseksi. Hesarin jutun muussakaan sisällössä ei esitetty minkäänlaisia todisteita otsikon väitteen tueksi. Yritin kiinnittää asiaan huomiota lehden nettikeskustelussa, mutta puheenvuoroani ei päästetty läpi. Toivottavasti se johtui kunnallisvaaliehdokkaille asetetusta karanteenista eikä esittämästäni havainnosta.
Mistä toimittaja oli keksinyt otsikon? En tiedä, mutta epäilen sen johtuneen siitä, että kiireisten vanhempien syyllistäminen on julkisuudessa jatkuvasti sukkuloiva klisee, ikään kuin ”kaikkien tuntema” asia. Sama klisee on nähtävissä esimerkiksi Lastenklinikoiden Kummien järjestämän Elämä lapselle-keräyksen mainonnassa. eräässä kuvassa istuu lapsi leikkikalukasan päällä todeten: ”Isillä menee tänään vähän myöhään mut isi tuo sit jonkun yllärin”. Mainos sisältää kosolti viittauksia: kelvoton isä tavoittelee mammonaa sen sijasta, että viettäisi aikaa lapsensa kanssa. Hän kuvittelee voivansa hyvittää poissaolonsa ostamalla lapselleen leluja. Kuvan selitystekstissä todetaan: ”Lasten ja nuorten psykiatriset ongelmat kasvavat kilpaa vanhempien kiireen ja välinpitämättömyyden kanssa”. Sen vuoksi on sitten tärkeää lahjoittaa rahaa lastenpsykiatriaan, jonka annetaan ymmärtää paikkaavan vanhempien vastuuttomuuden aiheuttamat haavat ja tarjoavan oikeaa välittämistä. Mainos on julkaistu ainakin Metro-lehdessä 11.8.
Mihin pohjautuu käsitys, jonka mukaan vanhemmat nykyään viettävät lastensa kanssa vähemmän aikaa kuin ennen? Sikäli kuin tiedän, kukaan ei ole esittänyt väitteen tueksi mitään empiirisesti todettuja tosiseikkoja. Lähimmäksi osuu tutkimus, jossa on todettu 71% vanhemmista olevan sitä mieltä, etteivät he ennätä olla lastensa kanssa niin paljon kuin pitäisi. Tämä tutkimus ei sisällä minkäänlaista vertailua mihinkään aiempaan tilanteeseen.
Nykyvanhempien kelvottomuutta perustellaan lasten mielenterveydellisten ongelmien ja huostaanottojen lisääntymisellä. Tähän on helppo esittää kaksi vastaväitettä:
1. Lisääntyneet mielenterveydelliset diagnoosit eivät välttämättä johdu mielenterveydellisten ongelmien todellisesta lisääntymisestä. Ne voivat johtua myös lääkärikunnan ja etenkin lastenpsykiatrien muuttuneesta toimintatavasta: mielenterveydellisiä ongelmia nähdään nyt siellä, missä niitä ei aiemmin nähty. Sama argumentti pätee vanhemmiltaan huostaan otettujen lasten määrän kasvamiseen: syynä voi olla lastensuojeluviranomaisten muuttunut toimintatapa.
2. Vaikka lasten mielenterveydellisten ongelmien lisääntyminen olisikin tosiasia, mitä ei mielestäni ole vielä toteennäytetty, asia voi johtua myös muiden tahojen kuin vanhempien toiminnasta: päivähoidosta, koulusta, ikätoverien toiminnasta.
Itse uskoisin sormituntumalta nykyvanhempien viettävän lastensa kanssa huomattavasti enemmän aikaa kuin mitä vanhemmat viettivät yksi sukupolvi sitten. Etenkin isän rooli nähdään nykyään paljon vahvempana kuin aiemmin, jolloin hänen velvollisuutensa oli lähinnä leivän hankkiminen perheeseen. On myös tietoja, jotka voisivat viitata nykyisten vanhempien aiempaa suurempaan huolenpitoon lapsistaan: nuorison alkoholinkäyttö on vähentynyt, joskin se on edelleen hälyttävän suurta. En ole kuitenkaan huomannut kenenkään lukevan juopottelun vähentymistä vanhempien ansioksi. Ei se toki sitä välttämättä olekaan.
Vanhempien erittelemätön mollaaminen on nykyään niin yleistä, että sitä tulee vastakkaisista, keskenään ristiriitaisista suunnista. Jos toinen vanhemmista jää kotiin hoitamaan lasta, vanhempia syytetään päivähoidon tarjoamien virikkeiden riistämisestä lapseltaan. Jos taas molemmat vanhemmat tekevät työtä ja lapsi on päivähoidossa, on selvää, että vanhemmat vastuuttomasti valitsevat mammonan lapsensa hyvinvoinnin sijasta. Vanhempien on siis mahdotonta valita oikein.
Vanhempien yleisellä mollaamisella on haitallisia yhteiskunnallisia seurauksia. On syntynyt ilmapiiri, jossa viranomaisten ja vanhempien ollessa keskenään erimielisiä perheen tilanteesta, vanhemmat ovat automaattisesti vähemmän uskottavia. Tämä on osaltaan syynä lisääntyneisiin huostaanottoihin. Toisin kuin luullaan, suurin osa lasten huostaanotoista ei johdu vanhempien juoppoudesta, heidän harjoittamastaan väkivallasta tai lapsen hoidon laiminlyönnistä. Helsingissä 1990-2005 tehtyihin lasten sijoituksiin kodin ulkopuolelle esitettiin useimmiten seuraavia perusteluja (suluissa ensisijaisena perusteena esiintyminen:
Lapsen sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelma 52% (17%)
Kouluvaikeudet 37% (8%)
Sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelma perheessä 31% (10%)
Kasvattamisen ongelmat 30% (10%)
Ongelma lapsen fyysisessä tai psyykkisessä hyvinvoinnissa 27% (7%)
Lapsen oma päihteiden käyttö 26% (11%)
Kuljeskelu 21% (9%)
Vanhemman tai perheen päihteiden käyttö 15% (10%)
Muut perheen elinoloihin liittyvät vaikeudet 14% (5%)
Lapsen omat rikolliset teot 14% (3%)
Vanhemman fyysinen tai psyykkinen terveysongelma 10% (4%)
Väkivalta kotona 7% (2%)
Lapsen hoidon laiminlyönti 7% (2%)
(Savolainen-Hinkkanen-Pekkarinen, Lasten rikolliset teot ja niihin puuttuminen. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 76, 2007, s. 8-9. Ensisijaisia perusteita voi olla kaksi tapausta kohden, muita enemmänkin. Koska tutkimus koski niin pitkää aikajaksoa, tilanne voi olla jonkin verran muuttunut.)
En suinkaan tyystin vastusta lasten huostaan ottamista tai sijoittamista pois vanhemmilta kodin ulkopuolelle. Vakavan väkivallan tai seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi joutuneiden lasten kohdalla se on hyvin perusteltua. Selkeä ja ymmärrettävä peruste on myös lapsen hoidon laiminlyöminen. Näiden syiden perusteella on kuitenkin tehty vain suhteellisen pieni sijoituksista. Huomattavasti yleisempiä ovat enemmän tulkinnanvaraisuutta sisältävät perusteet, kuten sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelma. Kuka voi varmuudella sanoa, ettei hänellä ole sellaista?
Huostaanottojen määrä Helsingissä on noussut voimakkaasti: vuonna 1995 1,3% helsinkiläisistä alle 17-vuotiaista oli huostaan otettuna, 2006 huostaan otettujen osuus oli 2,0%. Pääkaupunkiseudun kuntien välillä on merkittäviä eroja: kun helsinkiläisistä lapsista 2,3% oli sijoitettu kodin ulkopuolelle vuonna 2006, vastaava osuus Vantaalla oli 1,5% ja Espoossa 1,1%. Luvut osoittavat, että huostaan otettujen määrä ei voi johtua ainakaan pelkästään lasten ongelmien määrästä, vaan niihin vaikuttaa myös viranomaisten toimintalinja.
Tämän vuoden alussa voimaan tullut uusi lastensuojelulaki on poistanut lasten huostaanotot kunnallisen demokratian vaikutusmahdollisuuksien piiristä: vastedes päätöksen niistä voi tehdä niistä vastaava sosiaalityöntekijä. Vanhempien vastustaessa huostaanottoa se käsitellään hallinto-oikeudessa. Kunnalliset luottamushenkilöt eivät vastaisuudessa voi vaikuttaa huostaan ottoihin ainakaan yksittäistapauksissa, joita ne kaikki ovat. Pidän uudistusta erittäin valitettavana, sillä lasten kohtalot ovat liian vakava asia ilman valvontaa jätettäväksi.
Jotain on silti vielä tehtävissä. Kunnalliset luottamushenkilöt voivat vaikuttaa lastensuojeluviranomaisille annettaviin yleisiin toimintaohjeisiin. Myös huostaan otettujen lasten olojen ja heidän saamansa hoidon asianmukaisuuden valvonta kuuluvat kaupungin tehtäviin. Meistä jokainen, oli poliitikko tai ei, voi kyseenalaistaa kaavamaiset väitteet, joissa vastakkain ovat järjestään pahat vanhemmat ja hyvät viranomaiset. Todellisuus kun on huomattavasti monimutkaisempi.
Johannes Remy
Helsinki
Olen SDP:n helsinkiläinen kunnallisvaaliehdokas, 46-vuotias yliopistonlehtori ja yleisen historian dosentti. Koko työurani koostuu pätkätöistä. Lisäksi olen aviomies ja kahden pienen lapsen isä. Lisää ajatuksiani löydät kotisivuiltani http://www.johannesremy.com
Hae tästä blogista
Sivut
Tietoja
Arkisto
Syyskuu 2008
Aiheet
Yleinen
Linkit
Uusi Suomi
Uusimmat kommentit
Itsellä pisti silmään, että nimike Lapsen sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmat oli suurimpana [...]
Marilla Kortesalmi 11.9.2008 14.06
Hei, tämä on kommentti.Poistaaksesi kommentin, kirjaudu sisään ja lue artikkelin kommentit. [...]
Herra WordPress 10.9.2008 20.10
Hallinta
Kirjaudu
Palaa alkuun | Uuden Suomen etusivu | Blogipalvelun etusivu
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvin on perillä asioista tämä Johannes Reny. Plussaa hänelle!
kommentti
1Marilla Kortesalmi kommentoi:
11.9.2008 14.06
Itsellä pisti silmään, että nimike Lapsen sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmat oli suurimpana yksittäisenä syynä huostaanottossa. Mitä on lapsen sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelma? Jokaisella lapsella lienee joskus vuorovaikutusongelmia vanhempiensa kanssa, mutta että suurimpana syynä noin tulkinnanvarainen momentti. Olisin kuvitellut, että päihteidenkäyttö ja/tai rikollisuus olisi ollut ongelma nro 1. Eikö vuorovaikutusongelmiin ole mitään muuta keinoa puuttua kuin huostaanotto!
lasten kanssa on perheissä tutkitusti lisääntynyt
päinvastoin näistä "yleisten" lastensuojelullisten luomista mielikuvista.
Samaa Lastenklinikoiden Kummien "mainospotaskaa" kauhulla kuuntelin ennen konserttia olleista radiomainoksista.
Kun yritin löytää esimerkiksi Kummien sivuilta jotain lähdetietoutta, perusteita tms. tähän, miksi he lähtivät mukaan tälläiseen teemaan
niin eipä sellaista taustaa, lähdettä tms.
näille "psykiatrisille" konserteille löytynytkään.
Jotenkin pohja ja uskottavuus koko Kummi asialta meni.
Ja se että heidän taholtaan oli lähdetty näinkin vakavaan asiaan mukaan ilman
(lapsen mielenterveyden leimaaminen)
asiallista ja riittävää taustatietoutta .
_____________________
YLE24:n arkistohaku
Koulujen suuret ryhmäkoot huolettavat lastenneurologeja
Julkaisuaika 19.03.2005 17:09
Koulujen suuriksi paisuneet opetusryhmät huolettavat lastenneurologeja. Heidän mukaansa suuret ryhmät ovat lisänneet lasten oppimisvaikeuksia.
Tilanne näkyy muun muassa potilaiden pitenevinä jonoina ja keskussairaaloissa kasvavana työn määränä neurologisissa yksiköissä.
Oulun yliopistollisen sairaalan lastenneurologian professorin Heikki Rantalan mukaan ryhmässä tulisi olla ainoastaan viidestä kuuteen lasta, mikäli luokassa on oppimisvaikeuksista kärsivä lapsi.
Nykyään koululuokissa on usein samaan aikaan jopa liki 30 lasta.
Oppimisvaikeuksia esiintyy Rantalan mukaan noin kymmenellä prosentilla lapsista, ja osuus on ollut laman jälkeen kasvussa.
- Luokat ovat liian isoja, eikä opettajilla ole mahdollisuuksia yksilölliseen opetukseen. Kun ympärillä on hälinää, tarkkaavaisuuden ja keskittymiskyvyn puutteesta kärsivä lapsi alisuoriutuu, Rantala toteaa.
Jos lapsella ei ole ongelmia, pärjää hän Rantalan mukaan isommassakin ryhmässä.
Esimerkiksi Oulun yliopistollisessa sairaalassa jo yli puolet lasten uusista neurologisista lähetteistä liittyvät oppimisvaikeuksiin.
- Mitä säästetään opetuspuolella, se rahassa menetetään terveydenhuollossa, Rantala harmittelee.
Valtaosa oppimisvaikeuksista kärsivistä lapsista voitaisiin hänen mukaansa kuntouttaa perusterveydenhuollossa. Kuntien säästöpaineet ovat kuitenkin johtaneet siihen, että kunnilla ei ole voimavaroja hoitaa ongelmaa itse. Kynnys lähettää lapset kalliiseen erikoissairaanhoitoon on madaltunut.
Oulussa alkaneet lastenneurologiapäivät jatkuvat perjantaina. Myös oppimisvaikeuksista keskustellaan. Kolmatta päivää jatkuva tapahtuma on ensimmäinen kaikille lastenneurologisen ryhmän työntekijöille tarkoitettu.
http://www.yle.fi/uutiset/haku.php?action=page&id=181042&search=rantala
juuri tuo lasten sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmat noin suurena huostaanoton syynä.
Ei ole mielestäni sattumaa, että joku Kortesalmikin ihmettelee, miten näin epämääräinen syy voi olla syylistan kärjessä!
Eikä ole sattumaa sekään, että AS-oireisen lapsen ykkösongelma on monesti nimenomaan vuorovaikutukseen liittyvät ongelmat....