Täydellistä

" Suuri suu sanoa"
Se suu sanoo niin paljon oikeita asioita,
ettei aina matkassa pysy
Anna sen jatkaa sen jälki on opeaa

kaikki minussa
on epätäydellistä
ulkokuori
rikkinäinen sisimpäni

enkä osaa enää
pukea rakkaudeksi mitään
näillä vajavaisilla käsilläni
kuiviksi itkeneillä silmilläni

Sinusta kasvaisin
Sinusta eläisin
Sinusta syntyisin täydelliseksi

rakkaudesta

inhimillistä anarkiaa, joka ei koske ketään eikä haittaa kenenkään elämää, ei edistä mitään eikä ole kenellekään mitenkään hyödyksi.

Siksi olen/olet *****''''''*******

Rakkaani,
jos olisit niin kuin muut -
et olisi oikein, koska et olisi sinä.

Epätäydellisenäkin
olet, saat olla yksilö ja
persoonallisuus
ainutlaatuinen luomus, ihme -
siinä täydellisyytesi.

Ja jos joku olisi niin kuin sinä
ei hänkään olisi oikein.




Tai jos vaikka minä
yrittäisin tanssia pillisi mukaan,
yrittäisin muokata ja muotouttaa itseni siihen
mikä sinun mielestäsi on oikeaa ja kuinka
pitäisi toimia.

Olisinko silloin oikein -
toimiessani vastoin ominta luonnettani,
periaatteitani, ajatteluani?

Vain miellyttääkseni sinua!
Rakkaani, eikö juuri se olisi väärin
sinua kohtaan?

Ja kun luulet puhuvasi asioista niiden oikeilla nimillä,
ehkä puhutkin, niillä nimillä
jotka ovat oikeita lähtökohdistasi ja
kokemuksestasi katsottuina.

Mutta annathan minun säilyttää asioille ne nimet
jotka minun lähtökohdistani ovat
oikeat?

Niin että kun yö putoaa huoneeseen
ei tarvitse
kosketusten alle peittää
mitään.

Ei vakuuttua rakkaudesta kuumeisin liikkein
jotka nostavat meidät huipulle
ja saavat tuntemaan että kaikesta huolimatta
kuulumme yhteen.

Rakkaani, yön pudotessa huoneeseen
puhukaamme asioista
oikeilla nimillä -
kumpikin juuri siitä mikä itselle on tärkeää
ja kuinka asiat koen.

Eikö niin?




Ehkä sitten ymmärrämme
ettei nimi
ole itse asia
ja että lehmus on vain sana
jolla tarkoitetaan jotakin puuta.




Katselen ikkunasta pihamaalle.
Istut penkillä mustassa takissasi,
toivot että lehdet putoaisivat
saadaksesi haravoida.

Tai ehkä vain kuvittelen?
Kirjoittaessani.

Että kävelen pihatietä puiden lomitse
suuntaan kulkuni rannalle, vihellän kaukaisille
laivoille, ymmärtämättä itsekään mitä todella kaipaan
kun rinnassani kaihertaa näin?

Ja sinä kirjoitat:
Hän kävelee pihatietä, puiden lomitse.

Tietoinen mielemme rekisteröi liikkeet, ilmeet,
yhdistelee sanoja ja äänenpainoja aikaisemmin sanottuihin,
arvioi - muistojen, kokemusten ja elämänvakaumuksen pohjalta
tulkiten ja luokitellen toisen.

Oletko se sinä?
Jonka havaitsen liikkumassa minua vastapäätä.
Olenko se minä?
Jonka havaitset liikkumassa sinua vastapäätä.

Vai ainoastaan mielikuvamme toisesta,
kuten runo ei ole tapahtuma
vaan sen päälle liimattu liikunto
jonka kautta lähestymme tapahtuman luonnetta:
hahmotamme olevaa - ymmärtääksemme.

Tärkeintä ei ole ulkonainen ymmärrys,
teoria ihmisen ainutlaatuisuudesta.
Tärkeintä on, rakkaani, elää todeksi sisältö:
aistia ainutlaatuisuutesi.

Minulle juuri se on tärkeintä tänään, näinä päivinä.

Palaan vielä alkuun.
Toistan.

Jokainen on niin kuin sinä,
erilainen, ainutlaatuinen itsessään.
Ja sinä olet niin kuin jokainen, et enemmän
tai vähemmän.

Juuri sellaisena
mittaamattoman arvokas, uniikki
kappale!




Keskittyessämme elämään todeksi
ominta yksilöllisyyttämme,

ketään toista kopioimatta
kyselemään elämän salaisuuden äärellä
vilpittömästi oikeaa reittiä
karikoiden läpi, puhtainta moraalia
jonka sitten toteutamme
oman riemuitsevan ruumiimme täyteydessä,

mielihyvällä alistuen totuuteen
silloinkin kun se tekee
kipeää, suloisesti pakottaa
oikeaan muuttumiseen,

olemme parhaalla tavalla
niin kuin jokainen aivan erotuksetta on:
juuri minä, kaikista muista poikkeava persoonallisuus.




Niin kuin jokainen, niin kuin jokainen aivan erotuksetta on.

Rakkaani, kunpa voisimme olla sitä parhaalla mahdollisella tavalla:
rehellisesti muuttuen, rehellisesti
huomioiden toisemme - vilpittömässä rakkaudessa.

Ja nukkuessamme sylikkäin
sormet ehkä toistensa lomaan kietoutuneina
tanssisi pihamaan värisevä puu, se mitä joskus lehmukseksi
sanoimme, tanssisi nimettömänä, ja meissä humisten
sormissamme, sormiemme lomassa olisi itse asian ääretön olemus.

Levollisesti kaikessa tässä.
Levollisesti, niin tyynesti humisten:

Rakkaani.

Täydellisyys on veteen piiretty viiva - sekin
Kuka mitäkin pitää täydellisenä - tai mikä sitten on vajaa..

Muru ajattelee kohta taas liikaa ja ajattelu tarkoitettu harmaa liha,
joka on pääni täytteenä, oirehtii jo ja vetää kohta viivaa..

Unelmia - Täydellisyyteen pyrkiviä - Pyrkikäämme siihen! :)

Sulla on :) sopivan kokoinen suu sanoa just sille et sä kaipaat sitä, eihän se muuten tietäisi;), onneksi sä tiedät sen, se on suuruutta...tuli hyvä mieli Mys, kiitos
Tarkkis

Luin tämän päivällä,mutta en ehtinyt
vastata,joten yritän nyt.

Tässä menet kuin syvemmälle itseesi
omien tuntojesi juurille ja
ympäröivään maailmaan.
Joka on niin epätäydellinen,
jossa jokainen taistelee
olemassa olostaan.
Jopa hyvinkin kantaa ottava,kuin
kysyen...sen täydellisyyden
ohjetta.

Itse monesti ja pitkäänkin puntaroin
omieni sekä toisten runoja,että
omastako elämästä vai sen vierestä
...vaiko vain runoa ja mielikuvia,
eikä sen enempää.
Mutta ainahan kirjoittajalla on oma
ns.juttunsa kuin persoonansa,vaikkei
totta olisikaan,se on kertojan
näkemys henkisistä elämän/maailman
eräänlaisesta omasta tunnostaan.

Jokaisella on oma tapansa/tyylinsä
kertoa tarinansa,jo pelkästään
sekin kertoo jotain kirjoittajan
persoonasta kuin tapansa elää ja
tuntea elämä monisäikeisyyttä.

Runosi on hyvinkin syvältä
kertova,sieltä mistä muodostuu
käsitys elämänkuvastaan,
kuin eritoten omasta aistimuksesta
sisäisestä palapelistään,kun niitä
tarkastelee itseensä ja ulospäin.

Sisälläsi palaa kuin nuotio
tavallaan,ettei se hiillostuisi,
vaan jotta se saisi voimaa
- Elää rakkauteen myös omaan
itseensä.

Mysteriet - pidän syvästi sisäisestä
tunnostasi,etenkin,jos tämä kertoo
tämän hetkisistä tuntemuksistasi
- ulospäin. Hyvää yötä Sinulle.

...täydellisyyttä pysty hipomaan...

Runostasi haluaisin kertoa vaatimattoman mielipiteeni. Se on hieno, hipoo erinomaisuutta.