Olen kärsinyt 6v todella rasittavasta pakko-toiminnosta, eikä edes lääkkeet ole tätä poistaneet. Lisäksi ahdistuneisuutta ja masennusta ollut. Nyt lääkkeenä Cipralex 10mg ja pakko-oireet ovat vaan pahentuneet,mutta niistä seuranneet "morkkikset" ovat poistuneet. Olen niin väsynyt tähän. Tätäkö loppuelämä??
itseni vanki
nainen ja äiti,ikää 31v
81069
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
noniin, muuta en voi sanoa kun että et ole yksin, tervetuloa kerhoon,
-et kerro tarkemmin noista ongelmista, mutta tiedän että ne osaavat olla hankalia,
-itse olen yrittänyt sitä viimeaikoina jotta en ainakaan pelaa niiden mukaan,
esim viime yönä olin töissä. ja minulla meinaa olla senkin tapaista pakko-ongelmaa, jotta joku esine pitää justiin olla oikeassa paikassa, vieläpä vaikka ettei se saa osua mihinkään, muuten tapahtuu jotain pahaa.
-
no käytin siinä vasaraa, jotenkin aloin automaattisesti miettimään jotta mihinkä sen laitan, niinkuin, "oikein"
--
no laitoin sen tahallani keskelle lattiaa, mihinkä ei todellakaan kuulu!
ja mitään pahaa ei tapahtunut :)
---
ei muutakuin tultapäin, vaikka väkisin
Oletko pelkällä lääkityksellä? Tarvitsisit varmasti terapian tueksi.
Nyt ei ilmennyt minkälaisesta oireilusta kysymys,mutta tarkistuttaisin ravinnon terveellisyyden elikkäs onko vitamiinit ja hivenaineet kunnossa.Puutteellinen ravitsemus estää esim.mielihyvähormonien tuotannon ja sitä kautta helposti tuntuu että elämä ei minkään arvoista.Samalla se aiheuttaa masennusta ja mieli jää pyörimään vain omaan itseen ja sen kurjuuteen.Ota yhteyttä johonkin ravintoterapeuttiin jotta pääset EHDOTTOMASTI EROON MASENNUSLÄÄKKEISTÄ.Niillä pidät oman parantumisesi kaukana ja mahdottomana.Psyykelääkkeet ovat synteettisiä.IHMINEN TOIMII LUONNONANTIMILLA.
taas tosi asiantunteva ja tieteellinen vastaus. Omistatko luontaistuotekaupan vai muutenko vain haluat aiheuttaa tuskaa ihmisille?
Minulle kun en suostunut syömään pillereitä masennukseen.
Neitseellinen tila on ihmiselle paras.
Harvinaisen selväjärkinen tyyppi. Ja ilmeisen harvinainen totta vie.
moi !
kärsin vakavista pakko-oireista
eikä mullakaan Cipralex auttanut yhtään.
luulen välillä ,että saan lyijyä joka paikasta esim.paidastani ja käsiä pitää pestä kokoajan.
mutta ne on näitä myrkytys pelkoja
moi !
ei suinkaan minulla on pakko ajatuksia sekä toimintoja ollut jo vuosia.tee altistamis harjoituksia esim.juon appellsiini mehua mitä en ennen saanut tehdä ja hyvältähän se maistuu.
näin pääsin siitäkin.