On elämän tie kulkea. Se on mutkainen,kaitainen mäkinen, töyssyjä ja tasankoja täynnä. On nousuja vuorille ja kova alamäki alas. Joskus tuntuu kuin ei jaksaisi nousta uudestaan, kun on tippunut korkealta ja lujaa. On laatuaikaa, kun voi olla onnellinen ja nauttia elämästä tässä ja nyt. Kun on se alamäki. Ajatukset on jäässä. Päivän matka on pitkä ja tuskallinen.
Matkaa taivallat päivät ja yöt. Ne tuntuvat pitkiltä, on määränpää kaukana. Kun nouset aamulla, näet itsesi peilissä. Tässä minä olen, päivän ja yön kamottavan matkan jälkeen. Mieli kovasti menossa jonnekin. Ajatukset pieksävät samaa tietä jota olen kulkenut jo monta vuotta.
Kävellen veden päällä. Huomaan kuinka se ei kannakkaan. Ranta jyrkkenee nopeasti ja rimpuloin kaulaani myöten haukkoen henkeä. Olen hukkumassa, hukkumassa omaan paksuun raskaaseen olooni. En jaksa nousta, en pullikoida vastaan. Olen kuin veden nielemä. Potkin ja riuhdon itseäni ylös. Putoan lattialle sängystä. Herään todellisuuteen. Vaikka se ei siltä tunnukkaan.
Viikkoja on mennyt, samaa rataa tallaan. Tai oikeasti makaan kuin vihannes. Elää, tai siltä se tuntuu. Viikkoja on mieli ollut, tehnyt mennä pois. Miksi tuo sama ajatus pyörii aina vain vahvempana..... Paksu raskas olo, rintalastaani puristaa. Ahdistaa, on alamäki, kuilun pohjaa vaan ei näy.
Kuukausia on mennyt, rypenyt omassa *paskassa* ja saasteisessa ilmassa. Uusivuosi, laskiainen, vappu, helluntai, juhannus..... mitä ne sitten ovatkaan. Mikään ei tunnu millekkään. Samaa rataa kuukaudesta toiseen.
Vuosi on kiirinyt. Toinen, kolmas, on mennyt monia vuosia. Päässä, ropassa, paineet on joka paikassa. Ei päivää, viikkoa, kuukautta, hy, vuotta etteikö tuntuisi paremmalta.
Olen kuilun pohjalla. Olen astunut matkalla harhaan. Kurssia on vaikea korjata. En löydä tietä, vaikka olen tienhaarassa. Miettimässä sitä oikeaa tietä, mikä veisi minut onnelaan.
Kävin rajalla, elämän ja kuoleman rajalla. Siniset enkelihahmot ohjasivat minut elämään, uudestaan. Kovan kohtalon kautta. Matka oli pitkä kulkea, toiveeseen, unelmaan, rakkaaseen elämään, rakkaitten ihmisten luo, MINUUTEEN.
Pitkä on matka mielen muuttamiseen. Tehdä kovasti työtä sen eteen. Itse, sinä itse vain voit sen matkan tehdä ja yksin. Kukaan toinen ei sinua ohjaa tuota matkaa kohti parempaan.
Apua voit hakea kun voimat alkaa ehtyä, mieluummin aikaisemmin. Älä jää yksin, vaikka kuinka vaikeaa se olisi. Ammattiauttajan kanssa tee matkastasi pysyvästi parempi. Kun jaksat, lue kirjoja, jotka käsittelevät *masennusta*. Sieltä löydät itsesi. Itket ja luet, luet ja itket. Siten on helpompi puhua minusta psykologin kanssa.
Avaa silmäsi, mikä minussa on vialla. Löydät siinä minuutesi, minä minä....
Matkalla elän päivän kerrallaan. Ajattelen tässä ja nyt. Huominen vie minut sinne sitten aamulla, jota tiedä minä en. Olen vahvasti elämässä. Vaikka tuo milen peikko on siipiveikkona. Pelkään välillä. Taistelen elämän puolesta. Vaikka joskus se vetää alas. Minä pärjään ja menen tietä eteenpäin.
Siksi kohotan katseeni, toivoni Teille kaikille ihmisille.
Matka on pitkä, se ei ole helppo. Eikä siihen oikotietä ole.
Matkaa taivallat päivät ja yöt. Ne tuntuvat pitkiltä, on määränpää kaukana. Kun nouset aamulla, näet itsesi peilissä. Tässä minä olen, päivän ja yön kamottavan matkan jälkeen. Mieli kovasti menossa jonnekin. Ajatukset pieksävät samaa tietä jota olen kulkenut jo monta vuotta.
Kävellen veden päällä. Huomaan kuinka se ei kannakkaan. Ranta jyrkkenee nopeasti ja rimpuloin kaulaani myöten haukkoen henkeä. Olen hukkumassa, hukkumassa omaan paksuun raskaaseen olooni. En jaksa nousta, en pullikoida vastaan. Olen kuin veden nielemä. Potkin ja riuhdon itseäni ylös. Putoan lattialle sängystä. Herään todellisuuteen. Vaikka se ei siltä tunnukkaan.
Viikkoja on mennyt, samaa rataa tallaan. Tai oikeasti makaan kuin vihannes. Elää, tai siltä se tuntuu. Viikkoja on mieli ollut, tehnyt mennä pois. Miksi tuo sama ajatus pyörii aina vain vahvempana..... Paksu raskas olo, rintalastaani puristaa. Ahdistaa, on alamäki, kuilun pohjaa vaan ei näy.
Kuukausia on mennyt, rypenyt omassa *paskassa* ja saasteisessa ilmassa. Uusivuosi, laskiainen, vappu, helluntai, juhannus..... mitä ne sitten ovatkaan. Mikään ei tunnu millekkään. Samaa rataa kuukaudesta toiseen.
Vuosi on kiirinyt. Toinen, kolmas, on mennyt monia vuosia. Päässä, ropassa, paineet on joka paikassa. Ei päivää, viikkoa, kuukautta, hy, vuotta etteikö tuntuisi paremmalta.
Olen kuilun pohjalla. Olen astunut matkalla harhaan. Kurssia on vaikea korjata. En löydä tietä, vaikka olen tienhaarassa. Miettimässä sitä oikeaa tietä, mikä veisi minut onnelaan.
Kävin rajalla, elämän ja kuoleman rajalla. Siniset enkelihahmot ohjasivat minut elämään, uudestaan. Kovan kohtalon kautta. Matka oli pitkä kulkea, toiveeseen, unelmaan, rakkaaseen elämään, rakkaitten ihmisten luo, MINUUTEEN.
Pitkä on matka mielen muuttamiseen. Tehdä kovasti työtä sen eteen. Itse, sinä itse vain voit sen matkan tehdä ja yksin. Kukaan toinen ei sinua ohjaa tuota matkaa kohti parempaan.
Apua voit hakea kun voimat alkaa ehtyä, mieluummin aikaisemmin. Älä jää yksin, vaikka kuinka vaikeaa se olisi. Ammattiauttajan kanssa tee matkastasi pysyvästi parempi. Kun jaksat, lue kirjoja, jotka käsittelevät *masennusta*. Sieltä löydät itsesi. Itket ja luet, luet ja itket. Siten on helpompi puhua minusta psykologin kanssa.
Avaa silmäsi, mikä minussa on vialla. Löydät siinä minuutesi, minä minä....
Matkalla elän päivän kerrallaan. Ajattelen tässä ja nyt. Huominen vie minut sinne sitten aamulla, jota tiedä minä en. Olen vahvasti elämässä. Vaikka tuo milen peikko on siipiveikkona. Pelkään välillä. Taistelen elämän puolesta. Vaikka joskus se vetää alas. Minä pärjään ja menen tietä eteenpäin.
Siksi kohotan katseeni, toivoni Teille kaikille ihmisille.
Matka on pitkä, se ei ole helppo. Eikä siihen oikotietä ole.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.