Rick Wright oli herrasmies

Hammondisti

Änkyräbasisti Roger Watersilla oli otsaa potkaista bändin perustajajäsen Wright pois yhtyeestä the Wallin sessioiden aikana. Herrasmieshammondisti Wright jäi tyranni Watersin jyrän alle. Sellaisia ne basistit ovat, sanokaa minun sanoneen. Aina määräilemässä vaikka eivät osaa edes kunnolla soittaa.

Rick Wright oli musiikillisesti kekseliäin ja pätevin Pink Floydin jäsenistä (no olihan Barrettkin aika nero, mutta eri tavalla). Verratkaapa Watersin parin soinnun renkutuksia ja kelauksia Wrightin jazz-sointuihin ja harmonisiin kehittelyihin. Gilmourinkin soolot ovat vahvasti blues-pohjaisia. Ilman Wrightin jazz-vaikutteita Pink Floydin musiikki ei olisi koskaan saanut niitä ulottuvuuksia joita sillä oli.

Pink Floydin "rytmiryhmä" Waters-Mason oli yhtyeen heikoin lenkki musiikillisesti. Mason soittaa aina samoja paria kolmea komppia. Ja Gilmour joutui usein soittamaan basso-osuudet levytyksissä kun Waters ei osannut. Kuitenkaan Gilmour ja Wright eivät ikinä olisi voineet olla kaksistaan Pink Floyd, koska
sekoitukseen tarvittiin myös basisti Watersin angsti ja kyyniset sanoitukset. Gilmourin lyriikathan ovat tunnetusti... No ei niistä viitsi edes puhua.

1

624

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • basisti joka ei osaa soittaa

      "Pink Floydin "rytmiryhmä" Waters-Mason oli yhtyeen heikoin lenkki musiikillisesti. Mason soittaa aina samoja paria kolmea komppia. Ja Gilmour joutui usein soittamaan basso-osuudet levytyksissä kun Waters ei osannut. Kuitenkaan Gilmour ja Wright eivät ikinä olisi voineet olla kaksistaan Pink Floyd, koska
      sekoitukseen tarvittiin myös basisti Watersin angsti ja kyyniset sanoitukset. Gilmourin lyriikathan ovat tunnetusti... No ei niistä viitsi edes puhua"


      Joo waters varmaan oli/on vaikee ihminen, mutta teki kaikki suuret helmetä : dark side, whis you were, animals, the wall... joten hänen asemansa oli merkittävin PFn muusikoista suuren yleisön kannalta. Toisin waterin soolot ja Final Cut ovat täyttä paskaa jota en voi kunneella. Ilman PFa Waters oli pulassa ja Gilmourin PF taas oli kovin tylsä (pulse/delicate sound..) ilman waterin biisejä.

      T : basisti joka ei osannut soittaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      82
      4404
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2948
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      26
      2815
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      114
      2557
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2489
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      112
      2228
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      101
      2180
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      638
      2068
    9. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      34
      2018
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1995
    Aihe