Tutustuin erääseen ihmiseen, ollaan oltu yhteyksissä muutama kuukausi. Nyt on edessä ensimmäinen tapaaminen ja kiinnostukseni on katomassa kovaa vauhtia. Mistähän tällainen johtuu? En ymmärrä itseäni. Tekisi mieli peruuttaa koko tapaaminen, mutta ei kai sitä enää voi tehdä tässä vaiheessa. Olen sanonut, että ystäviä voimme olla, mutta ei enempää. Hän sanoo, että toivoo kyllä enemmän. Minä olen jo nyt melko varma siitä, ettei hän ole minun tyyppiäni muussa mielessä. Pitäisi kohta alkaa valmistautua tapaamiseen, mutta on vain niin voimaton olo. Kaikenlaisia epäilyksiä pyörii mielessä. Yritän keskittyä mukaviin asioihin, mutta tuntuu niin väkinäiseltä suunnitella mitään, tarjottavia ruokia tai muuta, mitä teemme viikonloppuna, minne menemme... Yksi asia on varma: alkoholi on syytä unohtaa ja jättää väliin. Minua ei jännitä, pikemminkin päinvastoin. Kaikki tuntuu niin turhalta, kun jotenkin vaistoan, ettei edessä ole muuta kuin pettymyksiä. Olen niin tottunut olemaan yksin, että olisin valmis valitsemaan sittenkin tämän oman elämäntapani... En halua sitoutua mihinkään. Minun oma elämäni on minulle tärkeä. En halua jakaa sitä kenenkään kanssa. Haluan päättää itse omista asioistani. Kukaan ei saa sotkea minun elämääni. Enää tämän enempää.
Kiinnostus häviää
Klaudia
3766
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jossain vaiheessa minulla on ollut samat tunnelmat. Että toinen on niin kaukana minusta, että on turhauttavaa edes tavata. Ensi-innostus on kadonnut ja epäilys heittänyt varjonsa syvälle mieleen.
Olenkin miettinyt, pitäisikö kuunnella omaa intuitiotaan vai yrittää sittenkin katsella mitä on tulossa. Tutustua kaikessa rauhassa. Ei antaa itsensä hullaantua.
Vaikeita asioita. Omassakin elämässäni jatkuu sama tilanne kuin mistä tännekin kerran kirjoitin. Kuljen naisen kanssa, josta en siinä mielessä välitä ja jota ystävät yrittävät välillä tuputtaa minulle. Onneksi tilanne on vähän rauhoittunut. Alkavat vähitellen uskoa, ettei tästä seuraa seurustelusuhdetta ja että aijon päättää ihan itse omista asioistani. Minunkin elämääni yritetään aina puuttua ja kertoa miten minun pitäisi elää ja mikä olisi minulle kaikkein parasta!
No joo, tämä ei kyllä kuulunut tähän aiheeseen, mutta tulipahan kerrottua.
Tsemppiä sinulle, Klaudia, oli päätöksesi harkinnan jälkeen, mikä tahansa.
...vaikka harvoin olen deittaillut, nekin melkein ilman vähittäistä tutustumista etukäteen. Tositarkoitustyyppiset jutut herättävät kovaa torjuntaa viimeistään tapaamisvaiheessa, enkä voi itselleni mitään. Mutta annapas olla, kun muissa merkeissä kohtaan meikäläisiä, pidän kaikista. Huoh.
Palstan nuoret aikuiset vetävät mielestäni luontevan reipasta linjaa, tapaaminen on tapaaminen, ei etukäteissitoumuksia. On realistinen tietoisuus siitä, että useimmat deitit eivät kolahda, that's it, mutta kun sinnikkäästi yrittää, muuallakin kuin netissä, niin lopulta lykästää. Ota sama asenne, jos voit. Ei tarvitse "esittää" muuta.
Jos deitti on kiva, mutta ei "oikea", on kai aina funtsimisen arvoista yhteydenpidon jatkaminen kavereina. Kuka tietää, mihin se johtaa lopulta... ja vaikkei johtaisi, niin ystäviä ei ole liikaa.
Vielä: kaikki me "toivotaan enemmän", onni se nyt ei vaan potki usein. Heh, varoitus: kannattaa psyykata itseään sellaiseenkin, että itse ihastut, toinen ei, tai vielä odottamattomampaa: kumpikin olette täysin lätkässä toisiinne. Mitäs sitte! Ota vierailusta irti se, mistä aidosti pidät, kohtaat mainion ihmisen, voit olla sympaattinen, vaikka pysyt totuudessa. Onnea vaan!
....tuo vain tilanteesta johtuvaa jännitystä?
Pieni kevennys: Sanotaan että pitää pelata avoimin kortein. Mutta, mutta. Ei ainakaan rahapelissä kannata vastapuolelle korttejaan näyttää.....:D