Abba oli 70-luvun suurin

Mikä bändi myi eniten levyjä, oli ylivoimaisesti suosituin ja on yhä kaikkein muistetuin akti 70-luvulta? Vastaus kaikkiin kysymyksiin o Abba.

Kun ruotsalaiskvartetti voitti Euroviisut vuonna 1974, osasi harva aavistaa millaisia hittejä ja klassikoita Abba vielä pukkaisi seuraavan seitsemän vuoden aikana. Olihan Abballa ollut skandinaavianlaanjuisia menestyssinkkuja jo ennen voittobiisi Waterloota, mutta pelkästään näennäinen liittyminen Euroviisuihin on tuhonnut monen bändin uran. Kilpailuihin liitetään yhä - Abban tekemästä poikkeuksesta huolimatta - yhden hitin ihmeet ja ensimmäisen levyn jälkeen loppuva ura. Ennakkoluulot koko kisaa kohtaan ovat jo vuosikymmeniä olleet niin vahvat, että vaikka Euroviisuja on sanottu täydelliseksi ponnahduslaudaksi Abban uralle, se olisi myös voinut olla tekijä, joka pilaa koko homman alkuunsa.

Waterloon jälkeen kului pieni tovi ennenkuin hittien virta pääsi virtaamaan. SOS ja Mamma Mia -hiteistä (molemmat albumilta "ABBA") alkanut klassikkoputki jatkui taukoamattomana aina yhtyeen lopettamiseen, 80-luvun alkuun saaakka. Jopa albumien väleihin mahtui välillä ikivihreä, jota ei tarvinnut ottaa levylle mukaan laisinkaan (pelkästään singleinä julkaistut Fernando ja Gimme Gimme Gimme.)

Nimenomaan nämä kuolemattomat biisit tekivät Abbasta 70-luvun suurimmman tapauksen. Esteitä yhtyeen matkalla oli vaikka kuinka paljon, mutta Benny, Björn, Agnetha ja Anni-Frid kaatoivat ne yksi kerrallaan, hittiensä ansiosta. Ensimmäinen haaste oli tietysti asuinpaikka Ruotsi. Tänä päivänä asiaa voisi havainnollistaa sanomalla, että ruotsalaisen yhtyeen oli 70-luvulla aivan yhtä vaikeaa lyödä kansainvälisesti läpi kuin suomalaisenkin. Hurriganes ei siihen pystynyt, sillä heillä ei ollut samanlaisia vastustamattomia hittejä, eikä läheskään yhtä paljon. Brittibändinä tai jenkkikokoonpanona Hurriganes olisi klassikoineen ollut varma maailmanlaajuinen ilmiö, mutta Suomesta on paha ponnistaa - yhä tänäkin päivänä. Miksi ei Ruotsista enää? Koska yksi yhtye raivasi tien ruotsalaiselle popmusiikille: Abba.

Toinen este Abban tiellä oli Euroviisuihin liitettävä kaupallisuus (tätä illuusiota vain tehosti Abban imago) sekä tietysti 70-luvun yleinen musiikkiasenteellinen ilmapiiri. Seiskarilla oli coolia digata heavya, oli coolia digata progea, ja pian kun punk syntyi, oli sekin "coolia musiikkia." Poppia halveksuttiin. Ainahan sitä on halveksuttu mutta 70-luvulla vielä paljon pahemmalla tavalla kuin nykyään. Ruotsalaisella popbändillä ei ollut mitään mahdollisuuksia uskottavuuteen 70-luvulla - olivat sen biisit ja levyt kuinka hyviä tahansa.

Kolmas este oli USA:n markkinat, joita kohtaan Abbalaiset eivät olleet erikoisen myötämielisiä. Kiertueita vihannut yhtye teki Yhdysvalloissa vain yhden kiertueen, vaikka melkein mikä tahansa muu bändi ei muuta tehnytkään kuin keikkaili siellä. Yksi rundi oli 70-luvulla aivan liian vähän, varsinkin ruotsalaiselta yhtyeeltä, ja siksi sellainen käsittämättömyys onkin pophistoriassa että Abballa on jenkkilistalla ollu vain yksi listaykkössingle: Dancing Queen. Käsittämätöntähän se on tietysti nykylähtökohdista edes tarkastella koko asiaa: musiikkityyli (pop / disco) joka oli 70-luvulla USA:ssa suositumpaa kuin mikään muu, ei parhaan esittäjänsä ja tekijänsä Abban levyttämänä noussut ykköseksi kuin yhden kerran. Jotkut Abbafanit jopa syyttävät Abbaa siitä, etteivät he koskaan panostaneet Amerikan markkinoihin kaivatulla tavalla. Vaan mikäs levy se juuri äskettäin valloitti USA:n listan ykköspaikan? Mamma Mia soundtrack. Aika tekee näköjään tehtävänsä.

Näistä esteistä huolimatta Abban levyjä myytiin 70-luvulla enemmän kuin minkään muun bändin. Jopa enemmän kuin Led Zeppelinin albumeita, jotka ovat täydellisiä peilauksia siitä "ajan hengestä", mitä silloin "piti edustaa." Abban klassikot ovat jääneet elämään omaa elämäänsä ja nostavat yhä tänä päivänä Abban maailmanhistorian suurimmaksi yhtyeeksi - tai vähintään kolmen parhaan bändin joukkoon.