Kävellessäni tänään taas sen pipipäätätini luota kotia kohti palasin ajatuksissani yhtäkkiä puhelimen alkaessa laulaa kassissani omaa säveltään siihen hetkeen kun joskus tuon tädin luota palatessani odotin sinun soittoasi. Tälläkään kertaa soittaja et ollut sinä, mutta silmissäni syttyi varmasti monta tähdenlentoa kipinöineen ja sydän löi pari ylimääräistä kertaa sillä hetkellä kun musiikki alkoi soimaan kassissa ja ajattelin sinua. Huomasin hymyileväni itsekseni jo pelkälle ajatukselle ja tiesin, että vieläkin jossain sisälläni elää toivo siitä, että vielä joku päivä se puhelin soi niin, että siihen vastatessa sen näkymättömän langan toisessa päässä olet sinä.
Hymyilin myös lämmöllä ajatellen sille kuvalle, minkä siinä lyhyessä ajassa, johon meidän tuttavuutemme perustuu, saatoin saada sinusta aikaiseksi. Se kuva on kaikesta huolimatta kaunis ja sisältää paljon lämpimiä ajatuksia, joista jossakin toisessa tilanteessa olisin varmasti sinulle kertonutkin. Silloin se ei ollut vaan niin monista syistä johtuen mahdollista. Tilanne oli mikä oli, eikä se ympäristökään luonut parhaimpia puitteita sellaiselle ainakaan tällaisille ujomman puoleisille yksilöille niinkuin minä.
En tiedä, joudunko lopun elämäni sinut säilyttämään vain kauniina muistona elämänmatkaltani vai pääsenkö vielä joskus kertomaan siitä "ahaa"-ilmiöstä, joka sisälläni kävi voisiko sanoa vain sinuun katsoessani sekä kaikista niistä sanomattomista sanoista ja ajatuksista, joita sinä minussa silloin herätit.
Jos elämä antaa siihen vielä toisen mahdollisuuden ja sinä siis sitä itse myös haluat niin minä ainakin toivoisin, että se luo myös sellaiset puitteet, joissa ihan turvallisesti toiseen ihmiseen voi ja uskaltaa ihmisenä tutustua. Siihen asti, tai sitten lopun elämäni, säilytän kuin aarretta sitä sinulta saamaani "esinettä", koska se on ainut, mitä minulla on jäljellä sinusta omien muistikuvieni ja yhden niin tällähetkelläkin ajankohtaisen tekstiviestisi lisäksi.
Se, miksi kirjoitan tällaista tänne ikävä sivulle jää kenties ikuiseksi kysymysmerkiksi kaikille lukijoille, ja siinä tapauksessa varmasti jopa itsellenikin, mutta jos ikävä on kuitenkin sanana se, mitä kaikista enitän tällä hetkellä tunnen sinua ajatellessa, on mielestäni se paikkana ihan oikea. Ei kai missään kuitenkaan ole määritelty ihan sitä oikeaa tapaa tai oikeaa paikkaa esittää kaipauksestaan toiselle ihmiselle ja vaikka olisikin, niin onko sillä niin väliä sitten kuitenkaan. Tärkeintä on mielestäni se, että jos sinä sellaisena kuin minä sinuun tutustuin täällä minun takiani tässä tunteiden, toiveiden ja haaveiden loputtomassa suossa epätoivoisena pöyrisit, niin ymmärtäisit sen tosiasian, että minä sinua ihan oikeasti kaipaan ja ikävöin.
Hymyilin myös lämmöllä ajatellen sille kuvalle, minkä siinä lyhyessä ajassa, johon meidän tuttavuutemme perustuu, saatoin saada sinusta aikaiseksi. Se kuva on kaikesta huolimatta kaunis ja sisältää paljon lämpimiä ajatuksia, joista jossakin toisessa tilanteessa olisin varmasti sinulle kertonutkin. Silloin se ei ollut vaan niin monista syistä johtuen mahdollista. Tilanne oli mikä oli, eikä se ympäristökään luonut parhaimpia puitteita sellaiselle ainakaan tällaisille ujomman puoleisille yksilöille niinkuin minä.
En tiedä, joudunko lopun elämäni sinut säilyttämään vain kauniina muistona elämänmatkaltani vai pääsenkö vielä joskus kertomaan siitä "ahaa"-ilmiöstä, joka sisälläni kävi voisiko sanoa vain sinuun katsoessani sekä kaikista niistä sanomattomista sanoista ja ajatuksista, joita sinä minussa silloin herätit.
Jos elämä antaa siihen vielä toisen mahdollisuuden ja sinä siis sitä itse myös haluat niin minä ainakin toivoisin, että se luo myös sellaiset puitteet, joissa ihan turvallisesti toiseen ihmiseen voi ja uskaltaa ihmisenä tutustua. Siihen asti, tai sitten lopun elämäni, säilytän kuin aarretta sitä sinulta saamaani "esinettä", koska se on ainut, mitä minulla on jäljellä sinusta omien muistikuvieni ja yhden niin tällähetkelläkin ajankohtaisen tekstiviestisi lisäksi.
Se, miksi kirjoitan tällaista tänne ikävä sivulle jää kenties ikuiseksi kysymysmerkiksi kaikille lukijoille, ja siinä tapauksessa varmasti jopa itsellenikin, mutta jos ikävä on kuitenkin sanana se, mitä kaikista enitän tällä hetkellä tunnen sinua ajatellessa, on mielestäni se paikkana ihan oikea. Ei kai missään kuitenkaan ole määritelty ihan sitä oikeaa tapaa tai oikeaa paikkaa esittää kaipauksestaan toiselle ihmiselle ja vaikka olisikin, niin onko sillä niin väliä sitten kuitenkaan. Tärkeintä on mielestäni se, että jos sinä sellaisena kuin minä sinuun tutustuin täällä minun takiani tässä tunteiden, toiveiden ja haaveiden loputtomassa suossa epätoivoisena pöyrisit, niin ymmärtäisit sen tosiasian, että minä sinua ihan oikeasti kaipaan ja ikävöin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mielettömän kaunista tekstiä, josta ei herkkyyttä puuttunut :)
En vaan ole uskaltanut soittaa, taidan olla melko arkajalka näissä asioissa mutta toivon, että tiedät minun ajattelevan sinua hyvin syvällisesti.
Monia tämäkin koskee, taas useat ajattelevat niin, että olisinkio se minä,,ne tuntomerkit...:)
toivon että ikäväsi kohde löytäisi tämän kirjoituksen ja miettis?? ...olet saanut tekstiisi sellaisen lämpimän ja syvän sävyn joka kertoo kaipuksesta toiseen ihmiseen.
AIDOSTI.!
Se oli todellakin aito kaipauksen ilmaus ilman vaatimuksia tai moitteita mistään. Itseäni minä vain voin syyttää, jos ketä syyttää haluan. Minähän se itse olin se, joka kuin pakeni paikalta aikoinaan. Ja minähän se olin se, joka en vastannut puhelimeen tuolla samaisella pipipäätädillä ollessani sillä ainoalla kerralla kun hän tavoittaa minua jälkeenpäin yritti.
Elämä on sitä mitä on ja me kaikki siinä niitä keitä olemme. Jotkut ovat arkoja ja ujoja ja joillekin elämä ja siinä eläminen on paljon helpompaa. Kuitenkin me jokainen olemme tärkeitä sellaisina kuin olemme ja meille jokaiselle on paikka olemassa tässä kuitenkin niin kauniissa ja ihmeellisessä maailmassa.
Ja sitä minäkin toivon jos tilanne on sellainen kuin tekstissäni kirjoitin, että hän tosiaan tunnistaa itsensä siitä ja uskoisi sen, mitä hänelle itselleen sanoin silloin aikoinaan kun lyhyellä yhteisellä taipaleellamme tiemme erosivat toisistaan. Ja, ettei hän turhaan syyttäisi itseään. Aikaa on aina varmasti olemassa eikä koskaan tosiaankaan ole liian myöhäistä. Niin ainakin itse toivon.
viesti IITALTA TEEMULLE?
monilla ja minunkin elämässäni on ollut tapahtumia, jotka sattuvat yksiin kirjoituksesi kanssa. Jäin sitä miettimään, koska voin samaistua tuohon toiseen osapuoleen. Jos olisin hän, niin kertoisin, että olen ehkä aavistanut enemmän kuin arvaatkaan, mutta myös jäänyt täysin hämmentyneenä ihmettelemään kaiken tapahtuneen kummallisuutta...
Mutta kuitenkin elämä joskus järjestelee näitä asioita tavoilla, joita me emme aina ymmärrä. Ehkäpä se antaa mahdollisuuden tehdä jotakin tuon asian suhteen, omasta itsestä sitten hiukan riippuu mihin suuntaan se lähtee menemään. Jos olisin tuo toinen osapuoli, niin toivoisin ainakin pääseväni hiukan puhumaan niistä sanomattomista asioista. Minä en ole halukas kirjoittamaan tänne enempää, mutta tutustuisin kyllä mielelläni häneen enemmänkin, sillä minulle myös jäi hänestä sellainen mielikuva, joka on aika ainutlaatuinen elämässäni.
Ehkäpä tämä rohkaisee sinua omassa asiassasi.