olen valittanut aiheesta jo ties kuinka monille ystävilleni, mutta kenelläkään ei ole kokemusta tilanteestani,joten heidän on vaikea samaistua ja auttaa. Ainoa mitä olen saanut vastaukseksi on "Mikset jätä sitä?" tai "mä en ainakaan jaksais..."
Ongelmanihan on siis se, että mies jonka kanssa olen nyt seurustellut noin puoli vuotta (ollaan tunnettu 2v) on itseasiassa masentunut, juoppo ja psykiatri analysoi vielä jotain muuta kuten pitkittynyt traumaperäinen stressihäiriö tms.
Mieheni syö lääkkeitä ja kävi kaksi kertaa terapiassa, jonne ei pääse enää,koska se oli työterveyden kautta ja nyt ei ole enää töissä kyseisessä paikassa.
Ongelmista suurin on varmaankin se juominen. Hän tietää olevansa alkoholisti ja myöntää sen, mutta on myös sanonut ettei asia tule mihinkään muuttumaan. Olemme riidelleet asiasta useita kertoja, mutta kumpikaan ei halua erota. Mitään muutostakaan ei tapahdu ja tuntuu että mieheni ajattelee vain itseään tässä tilanteessa. Olen yrittänyt puhua ja auttaa, ilman että saarnaisin tai holhoaisin.
Suhteemme on tällä hetkellä sitä että mieheni on rahaton ja jos hän saa rahaa,ne menee kaljaan. Minä olen päivät töissä tai koulussa ja hän nukkuu, illalla kun tulen kotiin olemme pari tuntia yhdessä ja kun menen itse nukkumaan hän lähtee baariin. En ymmärrä, että miksi hän sanoo rakastavansa minua ja haluavansa olla kanssani,kun tilanne on tälläinen... Olen pyytänyt häntä yrittämään,mutta eroa ei tunnu tapahtuvan.
Onko kellään muulla tälläisesta kokemmusta tai osaisiko joku itsekin juoppo hiukan valaista että mitä mieheni päässä liikkuu??
Tulipas taas purettua tunteita.
Ongelmanihan on siis se, että mies jonka kanssa olen nyt seurustellut noin puoli vuotta (ollaan tunnettu 2v) on itseasiassa masentunut, juoppo ja psykiatri analysoi vielä jotain muuta kuten pitkittynyt traumaperäinen stressihäiriö tms.
Mieheni syö lääkkeitä ja kävi kaksi kertaa terapiassa, jonne ei pääse enää,koska se oli työterveyden kautta ja nyt ei ole enää töissä kyseisessä paikassa.
Ongelmista suurin on varmaankin se juominen. Hän tietää olevansa alkoholisti ja myöntää sen, mutta on myös sanonut ettei asia tule mihinkään muuttumaan. Olemme riidelleet asiasta useita kertoja, mutta kumpikaan ei halua erota. Mitään muutostakaan ei tapahdu ja tuntuu että mieheni ajattelee vain itseään tässä tilanteessa. Olen yrittänyt puhua ja auttaa, ilman että saarnaisin tai holhoaisin.
Suhteemme on tällä hetkellä sitä että mieheni on rahaton ja jos hän saa rahaa,ne menee kaljaan. Minä olen päivät töissä tai koulussa ja hän nukkuu, illalla kun tulen kotiin olemme pari tuntia yhdessä ja kun menen itse nukkumaan hän lähtee baariin. En ymmärrä, että miksi hän sanoo rakastavansa minua ja haluavansa olla kanssani,kun tilanne on tälläinen... Olen pyytänyt häntä yrittämään,mutta eroa ei tunnu tapahtuvan.
Onko kellään muulla tälläisesta kokemmusta tai osaisiko joku itsekin juoppo hiukan valaista että mitä mieheni päässä liikkuu??
Tulipas taas purettua tunteita.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tiedetään, että samoinkuin minkä tahansa muunkin addiktion omaavat ovat mestareita valehtelemaan, koska vain yksi asia on tärkeä, se addiktio, kaikki muutkin asiat pitäisi hoitaa jotenkin, kuten ihmissuhteet, ettei olisi yksin sen addiktion kanssa, niin pitää valehdella ummet ja lammet (itselleenkin), että nämä muutkin asiat hoituisivat, ettei vain tarvitsisi luopua addiktiostaan. Alkoholismi on siten äärimmäisen vakava sairaus, että itse olen ollut luennolla, jossa sanottiin, että vain AA voi auttaa ja sekin auttaa vain n. kahdessakymmenessä prosentissa juoppoja ja muuten lopputulos on ennenaikainen kuolema. Joskus (useimmiten?) vain se että vajoaa tarpeeksi syvälle, kun ei enää syvemmälle pääse, herättää huomaamaan tilanteensa vakavuuden ja raitistuminen saattaa alkaa. Että siinä mielessä ne jotka kehottavat eroamaan, saattavatkin eniten olla tämän miehen puolella, koska se olisi tälle miehelle todellisen alamäen alku, joutuisi kohtaamaan raa'an todellisuuden, eikä pystyisi enää valehtelemaan itselleenkään, että hyvin menee kuitenkin, mullahan on partnerikin. Paapominen ja "hoito" eivät todellakaan johda mihinkään ratkaisuun. SE ON RAAKA PELI. EI EDES LÄÄKKEEKSI ALKOHOLIA! EI YHTÄÄN!
"..mutta kenelläkään ei ole kokemusta tilanteestani,joten heidän on vaikea samaistua.."
No minulla on tismalleen samanlainen (ex-)sulhanen!
Kihlaus on nyt katkolla, kun tosiaan sain tarpeekseni huonosta kohtelusta ja miehen älyttömyyksistä. Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin: tämä heppu romahti eroilmoitukseni jälkeen niin pahasti, että vihdoin suostui myöntymään hoitoon! Siihen asti hän vähätteli ongelmiansa ja torjui sairausdiagnoosin. Hänellä on naapurina todella mukava pariskunta, joka nyt roudaa ressukkaa sairaalaan ja terapiaan.
Mies on jo ottanut yhteyttä minuunkin, ja toivon totisesti, että hän pitää lupauksensa "taistella itsensä kuntoon". Yhteinen tulevaisuus saattaa siis vielä sarastaa risukasaankin :-)
Me emme siis asu/asuneet yhdessä, mikä on mielestäni todella hyvä asia. En halua olla mikään "kiristäjä", mutta nyt mies tietää tasan tarkkaan ne reunaehdot, millä VOI saada minut takaisin. Oman itsensä hyväksihän hän töitä tekee, eikä minun. Minut vain näköjään tarvitaan motivoivana tekijänä. Rakastan ukkoa, mutta en uhraisi elämääni ihmiseen, joka ei ota edes itseään tosissaan. Nyt on näytön paikka.
Laakkaat paapomasta ja hoitamasta niin toisen on PAKKO ottaa lusikka käteen ja alkaa hoitaa itse itseään.
Samankaltainen tilanne meneillään, heitin hanskat tiskiin ja nyt on huomionhaku ja vetoamisvaiheet päällä ja miehellä iso ihmetys kun ne ei enää osukaan minuun eivätkä aiheuta mitään reaktiota. Hoitoa on tarjottimella mutta herra kun on saanut 'parempaa hoitoa' minulta hyväksikäyttäessään tyhmyyttäni niin eihän se hoitoon ole sitoutunut. Ja jos ei aio sitoutuakaan niin voi voi, minua ei syöksykierteeseen saa.
Pysykää rehellisenä itsellenne ja lopettakaa alkoholistin paapominen, se pitää vain yllä samaa syöksykierrettä.