Koirallani on alkanut ikä tuoda kaikenlaisia vaivoja aina nivelistä hampaisiin, joskus läähätys ja raapiminen on niin mahdotonta että joudun öisin antamaan särkylääkettä. Koiran kunto on heikentynyt huomattavasti viimeisen puolen vuoden aikana, kun sen kunto vielä heikkenee, on pakko tehdä viimeinen ratkaisu :(
Onneksi koiran lopetuksesta voi tehdä päätöksen, eikä niitä pidetä "väkisin" hengissä saman lailla kun ihmisiä. Itsekkyyteni tuntuu vaan menevän koiran hyvinvoinnin edelle, vaikka sille olisi parasta päästä pian pois tuskistaan enkä voi pitää sitä ikuisesti hengissä särkylääkkeillä. Joskus nekin lakkaavat tehoamasta.
Isäni ja edellinen koirani kuolivat muutama vuosi sitten samana vuonna, pääsin yli ja elämä jatkui enkä ajatellut kuolemaa kaikki oli terveitä ja hyvässä kunnossa. Sen jälkeen menneet vuodet ovat tuntuneet niin nopeilta, etten ole edes huomannut nykyisen koiravanhukseni vanhenemista. Ollaan otettu vaan elämästä irti niin paljon kun mahdollista, mutta nyt sen yleiskunto on mennyt alamäkeen.
Olen yrittänyt ajatella näitä juttuja järjellä, missä menee sairaan koiran kanssa raja. Nyt olen ruvennut uskottelemaan itselleni ettei koirani kuitenkaan ole niin kipeä etteikö sitä saisi hoidettua kuntoon. Koiran kanssa asuessani en huomaa kunnon laskua, mutta esim äitini joka näkee koiraa harvoin, sanoo sen olevan aina nähdessään huonompi kuntoinen.
Taloudellinen tilanteeni on sen verran heikko, etten pysty laittamaan koiraa kaikkiin mahdollisiin tutkimuksiin enkä halua että sen tarvii enää kestää ainuttakaan operaatiota.
Koiravanhus ei ole "koko elämäni", onhan mulla avomies ja nuorempikin koira. Mutta menettämisen tuska on liian kova, tuntuu jo ennakkoon ylivoimaiselta päästä koiran (jo mahdollisesti pian tapahtuvasta) lopetuksesta yli. Järki sanoo ettei kukaan/ mikään elä ikuisesti, olenhan kuitenkin antanut koiralle hyvän 16-vuotisen elämän enkä halua sen enää kärsivän mistään. On ehkä jo tullut aika varata eläinlääkäriltä lopetuspiikki ja päästää koira pois kivuliaasta elämästään. Otan vaan jo paineet ja stressiä siitä, mitä sitten mielessäni tapahtuu kun koiravanhusta ei enää ole :/
Noh, nyt vuodatin vähän...piti päästä ilmasemaan ajatuksia taas..
Onneksi koiran lopetuksesta voi tehdä päätöksen, eikä niitä pidetä "väkisin" hengissä saman lailla kun ihmisiä. Itsekkyyteni tuntuu vaan menevän koiran hyvinvoinnin edelle, vaikka sille olisi parasta päästä pian pois tuskistaan enkä voi pitää sitä ikuisesti hengissä särkylääkkeillä. Joskus nekin lakkaavat tehoamasta.
Isäni ja edellinen koirani kuolivat muutama vuosi sitten samana vuonna, pääsin yli ja elämä jatkui enkä ajatellut kuolemaa kaikki oli terveitä ja hyvässä kunnossa. Sen jälkeen menneet vuodet ovat tuntuneet niin nopeilta, etten ole edes huomannut nykyisen koiravanhukseni vanhenemista. Ollaan otettu vaan elämästä irti niin paljon kun mahdollista, mutta nyt sen yleiskunto on mennyt alamäkeen.
Olen yrittänyt ajatella näitä juttuja järjellä, missä menee sairaan koiran kanssa raja. Nyt olen ruvennut uskottelemaan itselleni ettei koirani kuitenkaan ole niin kipeä etteikö sitä saisi hoidettua kuntoon. Koiran kanssa asuessani en huomaa kunnon laskua, mutta esim äitini joka näkee koiraa harvoin, sanoo sen olevan aina nähdessään huonompi kuntoinen.
Taloudellinen tilanteeni on sen verran heikko, etten pysty laittamaan koiraa kaikkiin mahdollisiin tutkimuksiin enkä halua että sen tarvii enää kestää ainuttakaan operaatiota.
Koiravanhus ei ole "koko elämäni", onhan mulla avomies ja nuorempikin koira. Mutta menettämisen tuska on liian kova, tuntuu jo ennakkoon ylivoimaiselta päästä koiran (jo mahdollisesti pian tapahtuvasta) lopetuksesta yli. Järki sanoo ettei kukaan/ mikään elä ikuisesti, olenhan kuitenkin antanut koiralle hyvän 16-vuotisen elämän enkä halua sen enää kärsivän mistään. On ehkä jo tullut aika varata eläinlääkäriltä lopetuspiikki ja päästää koira pois kivuliaasta elämästään. Otan vaan jo paineet ja stressiä siitä, mitä sitten mielessäni tapahtuu kun koiravanhusta ei enää ole :/
Noh, nyt vuodatin vähän...piti päästä ilmasemaan ajatuksia taas..
Vastaukset 3
Vanhimmat
siltä että vanhus on saanut hyvän elämän, ja jos tarpeellinen on tehty ja koira täyttänyt tehtävänsä ja aikansa perheen parissa, olisi myös aika päästää koira arvokkaasti viimeiselle matkalleen ja lepäämään rauhassa..
Jaksamisia, kyllä se ajan kanssa vähän helpottaa.
Koirat ovat meillä vain lainassa. Itsekin seurannut koiraa väliajoin ja näen tällä tavoin eri tavoin sen terveyden heikkenimisen. Ensin ei jaksanut leikkiä niin paljon kuin muut. Sitten nukkui yhä enemmän ja enemmän eikä jaksanut edes väliin jääkaapille vaikka perso juustolle onkin. Nyt särkylääkkeillä on eri hyviä päiviä ja ei niin -hyviä päivä.
Ehtoo on alkanut. Ikää 13v.
Kaikki tarvittava tehty. Muuta ei voida enää tehdä.
Se on luopumista tämä tämä ...
Melko samanlainen tilanne täällä, hauva myöskin 16-vuotias. Muutama vuosi taaksepäin oli tilanne vielä melko hieno, nyt on kuulo kadonnut lähes kokonaan, näkö jo luokkaa huono - ellei lähes olematon pimeässä, rasvapatteja joista yksi melko iso takanjalan lihaksen alla ja vaikeuttaa hieman jo kävelyä, muutamia "hyvälaatuisia" ihokasvaimia joista yksi tulehtuu jatkuvasti, pidätysvaikeuksia - ei oikein enää selviä normaalista työpäivästä ilman että tarpeita tulee sisään ja muitakin kummallisuuksia alkanut ilmetä, mm. juo tolkuttomasti vettä ja vatsa menee todella helposti kuralle ellei pidä probiootilla.
Useamman viikon jo vakavasti harkinnut eutanasiaa, eilen tein päätöksen vaikka monesti uskotellut itselleni parempina päivinä kun innostuu hieman kirmaamaan ulkona että kyllä tämä tästä. Ei enää antibiootteja, ei kaulureita, ei noloja tarpeiden tekemisiä sisään, ei kipua, ei tulehduksia. Lähdetään vielä kun saappaat on jotenkuten jalassa, arvolla ja silitysten siivittämänä.
Jaksamista, päätös on vaikea.