Nainen pyörittää arkea

Mies on viikot ns. komennushommissa. Nainen yksin, aikuisena kotona. Lapsia 7 osa kouluiässä, osa vaippaiässä ja aivan pieni vauva.Miten tällainen nainen/ äiti voi jaksaa ? Mahdoton yhtälö.Pestä pyykkiä, laittaa ruokaa, käydä kaupassa, siivota, hoitaa juoksevat asiat : laskut,virastot, neuvola,lääkäri.Valvoa itkevien ja flunssaisten lasten vierellä. Auttaa läksyjenteossa.Käydä seuroissa.Ja huom. viikon arkipäivät ainoana aikuisena perheessä.Milloin hänellä on aikaa vain itselleen ? Milloin.Sittenkö vasta,kun vaihevuodet hänet armahtaa ? Kyllä on outo uskonto, jos ei sääliä tunne.Millainen asema naisilla oikein on, yhteisössänne ?
8529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Onko sinun elämäsi niin köyhää, että sinulla on aikaa vaivata päätäsi toisten jaksamisella ja jaksamattomuudella?
Mä ainakin keskityn pääasiassa oman elämäni pyörittämiseen.

Äänestä
  • Minun perheessäni isommat tytöt ja pojat eivät pyöri iltaisin steissillä ja baareissa, vaan auttavat perhettä taloustöissä.
    Kaikilla lapsillani on myös hyvä koulutus.

    Palstan aloittaja purkaa täällä oman elämänsä pettymyksiä lestadiolaisiin.

    Äänestä

lastensuojelu tuohon asiaan mitään huomiota? Ei onnistuisi päiväkodissa, että olisi vain yksi aikuinen ja paljon lapsia. Tuollaisessa on selvä riski sekä lasten turvallisuuden kannalta, että äidin jaksamisen kannalta.

Äänestä
  • Siis tämä, mainitsemani nainen/äiti jaksaa.Ja iltapäivin, totta maar, vanhemmat lapset auttaa kotihommissa. Mutta sitä ihmettelen, että miten ne vl- naiset todella jaksavat ?Itellä on kaksi lasta, jo omissa kodeissaan, niin kyllä oli vilskettä kun olivat pieniä.Silloin piti välillä pakosta ottaa sitä omaa aikaa ja lähteä pois kotinurkilta.Mitenkä se arki- ilman korulauseita, oikein teillä pyörii.Kun minusta tuntuu ja näyttääkin, että vl-nainen olisi vähän alistunut ( alistettu ? )Mitä siellä seuroissa oikein puhutaan,kerrotaanko asiasta: naisen oikeudet ? Vai vainko miehen oikeuksista.Tuntuu pahalta, jos alistatte naista, esim. synnyttämään vaikka paikat olisi rikki...Miksi joka vuosi on tultava uusi vauva? Miksi ?Kun on olemassa ehkäisy, sellainenkin jossa siittiö ja munasolu eivät edes kohtaa, eli ei käynnisty hedelmöitysprosessia.Tämmöisiä tuumin.

    Äänestä

  • ketjun aloittaja ... kirjoitti:

    Siis tämä, mainitsemani nainen/äiti jaksaa.Ja iltapäivin, totta maar, vanhemmat lapset auttaa kotihommissa. Mutta sitä ihmettelen, että miten ne vl- naiset todella jaksavat ?Itellä on kaksi lasta, jo omissa kodeissaan, niin kyllä oli vilskettä kun olivat pieniä.Silloin piti välillä pakosta ottaa sitä omaa aikaa ja lähteä pois kotinurkilta.Mitenkä se arki- ilman korulauseita, oikein teillä pyörii.Kun minusta tuntuu ja näyttääkin, että vl-nainen olisi vähän alistunut ( alistettu ? )Mitä siellä seuroissa oikein puhutaan,kerrotaanko asiasta: naisen oikeudet ? Vai vainko miehen oikeuksista.Tuntuu pahalta, jos alistatte naista, esim. synnyttämään vaikka paikat olisi rikki...Miksi joka vuosi on tultava uusi vauva? Miksi ?Kun on olemassa ehkäisy, sellainenkin jossa siittiö ja munasolu eivät edes kohtaa, eli ei käynnisty hedelmöitysprosessia.Tämmöisiä tuumin.

    En ole vl-nainen. Olen vaan usein ihmetellyt tuota touhua. Tuntuu kummalliselta, että Suomessa on tuollainen uskonnollisen alistamisen kulttuuri niin voimakas.

    Täytyy myös ihmetellä vl-miehiä. Eivätkö he välitä vaimoistaan. Kyllä tyhmemmänkin luulisi tajuavan, että ei seksi ole naiselle nautinto, jos on alapää raapaleilla. Se sattuu!

    Äänestä

Meillä kyllä isä illat ja viikonloput kotona, mutta saanen silti vastata... Onhan toki välillä raskasta, mutta osaani en vaihtaisi! Koen lapset lahjoina ja äitiyden onnena. Minua ei kukaan alista, tämä on lähinnä juuri minun valintani. Minä olen meillä se, joka hihkuu aina kun raskaustesti näyttää plussaa, mies hymyilee vaisusti ja uskoo ja toivoo että jaksamme.

En osaa kuvitella eläväni minkään muunlaista elämää. Tämä on minua varten! Toki olen välilä väsynyt, mutta ne hetket kun katselen touhuavia lapsiani ja viikkaan erikokoista pyykkiä kaappeihin ja lastaan pikkubussiin lapsijoukkoani, olen oikeasti onnellinen ja ylpeä! Arjessa vain todella piilee sellainen onni, jota on vaikea selittää muille. Eilen kun katselimme masuvauvan potkuja, tokaisi ekaluokkalaisemme: "Äiti kyl tykkää saada lapsia!"

Äänestä
  • Jos olit rehellinen, niin kylläpä olet supermamma.Loppuuhan se lastensaanti aikanaan, vaan onko sitten enää terveyttä..Luoja tietää.Mitä sitten, jos voimat ehtyy, esim. uskovalta ystävältäsi ?

    Äänestä

  • pohojanmaa ... kirjoitti:

    Jos olit rehellinen, niin kylläpä olet supermamma.Loppuuhan se lastensaanti aikanaan, vaan onko sitten enää terveyttä..Luoja tietää.Mitä sitten, jos voimat ehtyy, esim. uskovalta ystävältäsi ?

    Olen rehellinen. Ja kuten kirjoitin, välillä myös väsynyt, tietenkin! Mitä terveyteen tulee, sitä ei koskaan tiedä... Mutta toisaalta raskaus ja imetys suojaa esim. rintasyövältä, johon minulla on sukurasite. Mutta aika näyttää mitä tuleman pittää, nyt nautin tästä elämäntilanteesta ja kasvavasta vatsastani!

    Kaksi lasta saanut isoäitini on paljon sairaalloisempi kuin suurperheen äitinä toiminut isoäitini, joka vielä 95-vuotiaana viljelee omat sipulit ja keittää koko suvulle omenahillot! Mutta molemmat isoäitini siis ovat vielä elossa ja kohtuullisessa kunnossa on se toinenkin muori, tosin jo vanhainkodissa. Mutta hyvät geenit minulla :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aivan ihme juttu !!! ... kirjoitti:

Mies on viikot ns. komennushommissa. Nainen yksin, aikuisena kotona. Lapsia 7 osa kouluiässä, osa vaippaiässä ja aivan pieni vauva.Miten tällainen nainen/ äiti voi jaksaa ? Mahdoton yhtälö.Pestä pyykkiä, laittaa ruokaa, käydä kaupassa, siivota, hoitaa juoksevat asiat : laskut,virastot, neuvola,lääkäri.Valvoa itkevien ja flunssaisten lasten vierellä. Auttaa läksyjenteossa.Käydä seuroissa.Ja huom. viikon arkipäivät ainoana aikuisena perheessä.Milloin hänellä on aikaa vain itselleen ? Milloin.Sittenkö vasta,kun vaihevuodet hänet armahtaa ? Kyllä on outo uskonto, jos ei sääliä tunne.Millainen asema naisilla oikein on, yhteisössänne ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu