Mitä tämä sopimusehtojen kohta tarkoittaa?! Ei kai Elisa voi sanella esim minkä palvelun-tarjoajan kännykkäliittymää käyttää? Onko kellään oikeaa tietoa asiasta?
"Asiakkaan on tehtävä puhelinnumeron siirto toiselta operaattorilta Elisalle kahden viikon kuluessa sopimuksen syntymisestä. Numeronsiirto edellyttää, että numero on siirtokelpoinen. Mikäli numero ei ole siirrettävissä esimerkiksi sen vuoksi, että sopimus entisen operaattorin kanssa ei ole päättynyt, syntyy siitä huolimatta pätevä liittymäsopimus Elisan kanssa ja Elisalla on oikeus antaa asiakkaalle uusi numero. Koska asiakkaan entisen sopimuksen voimassaolo ei ole Elisan tarkastettavissa, asiakas sitoutuu tarkistamaan entisen sopimuksensa voimassaolon ennen Elisa Paketti-sopimuksen tekemistä."
Elisa on oleva ainoa palveluntarjoajasi, eikä sinun pidä muita palveluntarjoajia pitämän"?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei ole kohtuuton vaan tarkoittaa juuri sitä mitä siinä lukee.
Eli jos teet määräaikaisen sopimuksen(Elisa Paketti-liittymä) ja haluat siirtä numerosi toiselta operaattorilta elisalla tämä kohta on käytössä.
Ja jos numerosi ei ole omassa hallinnassasi, eli jos sinulla on vanhan operaattorisi kanssa määräaikainen sopimus tai liittymä ei ole omassa hallinnassasi muutoin, niin silloin numerosi ei siirry. Tämä taasen ei ole mikään syy siihen että määräaikainen sopimus Elisan kanssa purkaantuisi, vaan Elisa antaa sinulle uuden vapaan numeron.
Elisa sanele mitään, joku nyt ei ymmärrä lukemaansa. Kaikilla operaattoreilla on vastaava ehto käytössä, voit vaikka tarkistaa asian.