vauvan flunssan luonnonmukainen hoito

Äiti_29

Hei! Meillä on kohta 6kk ikäinen poikavauva, tähän asti täysin terve. Löytyykö täältä vanhempia, jotka ovat hoitaneet lapsensa flunssaa luonnonmukaisin keinoin? Kertokaapas vinkkejä =)

15

4754

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -----

      Flunssa. Siis tavallinen lievä nuha.

      Et voi tehdä mitään, mikä nopeuttaisi paranemista. Oloa voi helpottaa kohottamalla sängyn pääpuolta hieman. Saa paremmin nukuttua. Hengitys helpottuu, kun rään saa pois. Se lähtee vauvalta kätevimmin liottamalla keittosuolatipoilla ja imemällä apteekista löytyvällä yksinkertaisella räkäimurilla. Ja kuume laskee supolla.

      Terveyspuodeissa myydään lisäksi vaihtoehtoisia tuotteita, jotka ovat tarkoitettu rauhoittelemaan uusavuttomia vanhempia mutta jotka eivät vaikuta lapsen hyvinvointiin.

    • njrf

      meillä hoidettiin flunssaisia lapsia siten että tyynyt alle sideharsoon sipulia. vauva sai hyvin hengitettyä ja nukkui yönsä rauhallisesti. ei apteekin kamoja yms. valkosipulia sukkiin on myös yksi yleinen käytetty keino.

    • Nimetön

      Vaikkapa vettä missä voi olla hippunen sokeria, ei ole niin kovan makuita. Itse laitoin juuri tyttären tyttären nenän päälle aloe vera geeliä se tuo hellävaraisesti rään ulos nenästä

    • 100% teho

      Kastele pieniä pumpulitukkoja kalanmaksaöljyssä, purista liika öljy pois ja laita tukot 7 min ajaksi kipeisiin tai tukkoisiin paikkoihin kuten korvaan tai sieraimeen. Jätä tukkoihin pieni häntä, että saat ne vedettyä pois. Yskään tehoaa 7 tippaa suoraan suuhun annosteltuna. Tehoaa 100% varmemmin kuin mikään apteekin "lääke".

      • ei hauskaa

        Lakatkaa lähettämästä pilaviestejä. Joku voi ottaa tosissaan.

      • tehoaa tulehduksiin

      • hermostuu
        ei hauskaa kirjoitti:

        Lakatkaa lähettämästä pilaviestejä. Joku voi ottaa tosissaan.

        tällaisista ohjeista.

        Ei hauskaa?

      • Ei noin

        Älkää tosiaankaan tunkeko mitään pumpulitolloja tai öljyjä lasten korviin tai neniin. Eivät ne sieltä mihinkään auta, jäävät vain tukkimaan paikkoja, aiheuttamaan tulehduksia tai pahimmassa tapauksessa joutuvat keuhkoputkiin.

      • örveltää
        hermostuu kirjoitti:

        tällaisista ohjeista.

        Ei hauskaa?

        Sinua ei hiukkaakaan kiinnosta kysyjän lapsen hyvinvointi. Älä viitsi sotkea joka keskusteluun omaa elämäntuskaasi.

        Nuhaisen vauvan kanssa oleellista on saada pidettyä nenä tyhjänä pahemmasta räästä, jolloin se nukkuu paremmin. Lepo vie nuhan. Luonnollisesti.

      • ruoka-aineallergioita
        Ei noin kirjoitti:

        Älkää tosiaankaan tunkeko mitään pumpulitolloja tai öljyjä lasten korviin tai neniin. Eivät ne sieltä mihinkään auta, jäävät vain tukkimaan paikkoja, aiheuttamaan tulehduksia tai pahimmassa tapauksessa joutuvat keuhkoputkiin.

        esim. sitrushedelmäallergiaa, voit hyvin tehdä sitruunateetä hänelle. Keität vettä, puristat tuoreen sitruunan mehua n. 1/4-1/3 mukilliseen lämmintä vettä. Lisäksi hieman hunajaa.

        Flunssa ja räkä jää siihen. Toimii myös aikuisille vähän suurempana annoksena! 1-2 kuppia/d riittää.

      • uusavuttomia
        ruoka-aineallergioita kirjoitti:

        Siis ei voi olla totta! Harvinaisen tietämätöntä porukkaa täällä. Hunaja, sitrushedelmät (ja myös mansikka) ovat luonnontuotteita, joita ei missään tapauksessa suositella alle yksivuotiaille. Vaikka ehkäpä vaihtoehtoihmisten mielestä Suomen ylistetty neuvolasysteemikin (joka tätä suositusta kertoo niille, jotka eivät ole tukkineet korviaan järjen ääneltä)kuuluu niihin "pahiksiin", joita on syytä välttää kuin ruttoa?

      • vanhemman rauhoittamiseksi

        Se on hei nuha. Se menee itsestään pois.

        Älkää vaan neuvoko ketään tunkemaan vauvan suuhun, korviin, varpaisiin mitään tököttejä. Tuo on maagista ajattelua, jossa vanhemman täytyy tehdä jotain taikoja tai rituaaleja, jotta nuha poistuisi. Oikeasti samaan tulokseen päästään odottamalla.

      • 4:n mamma
        vanhemman rauhoittamiseksi kirjoitti:

        Odotteleppa kuule pienen kipeän lapsen kanssa, joka vaan kitisee eikä nuku koko perhe!!!

        Lääkärissä on hyvä käyttää pienokainen, jos epäilee korva- tai muuta tulehdusta. Ja jälkitarkastuksissa myös.
        Mutta millään kemiallisilla töryillä ei ainakaan ihan ensimmäiseksi kannata alkaa lasta myrkyttämään.

        Meillä nuhanenien tyynyn viereen valkosipulia ja sipulia. Korvasärkyyn tippa illodin-suuvettä pumpuliin ja pumpuli pariksi minuutiksi korvaan - toimii muuten aikusillakin.
        Itse korvatulehdukseen siipale sipulia ja 2 valkosipulinkynttä pilkotaan ja liotetaan kaksi tuntia puoleen desiin oliiviöljyä. (Valmis seos säilytetään kannella suljettuna jääkaapissa)
        Sitä sitten sekoitetaan ja imetään pipettiin ja lämpimässä vesihauteessa sopivaksi, ei kuumaksi! ja tipautetaan pari tippaa korvaan, sekä pumpulituppo päälle.

        Tämä uusitaan 3-4 kertaa päivässä 3 päivän ajan.
        Jos oire ei ala merkittävästi helpottamaan ensimmäisen hoitovuorokauden aikana tai tulehdus uusiutuu, hakeutukaan pätevän Klassisen Homeopaatin hoitoon.

        Näin meillä on toimittu kaikkien lasten ja myös aikuisten kanssa, ei ole tarvinnut kivuista ja flunssista kärsiä, kun parissa päivässä ollaan aina parannuttu.
        Ja ainuttakaan antibioottia ei olla kohta viiteentoista vuoteen popsittu koko porukka.

      • pari viikkoa
        vanhemman rauhoittamiseksi kirjoitti:

        Se on hei nuha. Se menee itsestään pois.

        Älkää vaan neuvoko ketään tunkemaan vauvan suuhun, korviin, varpaisiin mitään tököttejä. Tuo on maagista ajattelua, jossa vanhemman täytyy tehdä jotain taikoja tai rituaaleja, jotta nuha poistuisi. Oikeasti samaan tulokseen päästään odottamalla.

        Hörhöllä ei käsitystä aikakäsitteistä 2 pv / 2 viikkoa mitä flunssa itsestään parantuessaan vie aikaa. Onnistuneella luontaishoidolla 2 päivää

      • vauvasta asti
        uusavuttomia kirjoitti:

        Siis ei voi olla totta! Harvinaisen tietämätöntä porukkaa täällä. Hunaja, sitrushedelmät (ja myös mansikka) ovat luonnontuotteita, joita ei missään tapauksessa suositella alle yksivuotiaille. Vaikka ehkäpä vaihtoehtoihmisten mielestä Suomen ylistetty neuvolasysteemikin (joka tätä suositusta kertoo niille, jotka eivät ole tukkineet korviaan järjen ääneltä)kuuluu niihin "pahiksiin", joita on syytä välttää kuin ruttoa?

        voi antaa hapanta(karpalo,tyrnimehut)ilman sokeria.Elimistö tarvitsee hapanta.Lisäksi TEHOKKAITA MAITOHAPPOBAKTEEREJA,esim.DDSJunior.Ehkäisevät flunssaa!

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      71
      3105
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2865
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      51
      2105
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1565
    5. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      15
      1349
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      5
      1338
    7. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1301
    8. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      13
      1273
    9. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      18
      1260
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      24
      1232
    Aihe