Ja niin ihmettelen edelleen sitä miksi pelkään elämäni menevän pieleen ja epäonnistumisien johtuvan siitä jos tulen tänne sivuille keskustelemaan vanhoillislestadiolaisuudesta?
Ajattelen etten onnistu siinä ja siinä jos tulen tänne. Tulee tunne kuin minua rangastaisiin jos ilmaisen mielipiteitäni tuohon uskoon liittyvissä asioissa.
Tulisiko minun uskoa tuohon vai ei?
Olen entinen vl. Myös nuorempana, niinkauan kuin muistan ajattelin että jos en tee sitä ja tätä ja ole uskovainen niin sitten en ainakaan onnistu.
Pelkään myös vl:n tunkeutuvan pääni sisään, siksi en halua heidän kanssa keskustella asioista mitään. Luulen että he ovat tunkemassa minulle uskoaan jos keskustelen sellaisista asioista. Sekin tuntuu pahalta, etteivät he voi hyväksyä minua vaikka olen ihan kunnon kansalainen. En riitä sellaisena, vaan minun pitäisi olla juuri kuin he, sitten vasta olen tarpeeksi.
Onko se oikein että minulta vaaditaan tuo?
Järkyttää itseä että tuollaisia todella miettii tai siis että minun pitää tuollaista miettiä enkä ymmärrä miksi teen niin. Johtuuko se kasvatuksestani, jossa minulle on ehkä ohjelmoitu päähäni ajattelemaan tuolla tavalla?
Hyökätkää kimppuuni, haukkukaa minut. Olen se huono, joka ei voi elää kuin te. Se joka tuntee äärimmäisen pahaa oloa siitä että olisi oikein laittaa nainen äitini asemaan ja siihen asemaan mihin suurin osa vl-naisista joutuu.
Ja joka ei kokenut vl:n joukkoa omaksi kodikseen, vaan halusi ehdottomasti pois sieltä, koska tunsi olonsa liian ahtaaksi, liian ahtaaksi ja lakien täyttämiseksi ja jossa ei saanut vapaasti hengittää. Kaikki elämäni vaikeudet johtuivat tuosta uskosta, kaikesta mitä se opettaa, kaikki se tuhosi lapsuuteni ja nuoruuteni. Elämäni oli liian kovaa kokemusta niin pienelle ja nuorelle.
Olkaa onnellisia te jotka olette saaneet terveen ja normaalin kodin. Olkaa onnellisia ja nauttikkaa siitä. Katson usein kateellisina ihmisiä, joilla on hyvät eväät elämään kodin ja kasvatuksen vuoksi. En kuitenkaan tarkoita kun sanon "kateellinen", etten haluaisi sitä teille, vaan sitä miten sydämmessäni pistää etten itse sitä saanut. Haluan sen kuitenkin muille, se tahto minusta ei ole lähtenyt ja haluan antaa sen seuraavaalle sukupolvelle, joka minusta ehkä lähtee.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jumala ei kosta kenellekään, Hänhän on kaikkivoipa, ja Jeesus tulee vain pelastamaan omiaan, joten aika minkä vietit antikristuksen seurakunnassa, jätti jälkensä.
Saatanalla on sellainen tyyli, että Hän lupaa sitä ja tätä, kunhan teet ensin tätä, ja sitten syyllistää, kuten sinuakin, joten heitä ajatus kokonaan pois, sillä olet jo vapaa heistä.
Ajattelen etten onnistu siinä ja siinä jos tulen tänne. Tulee tunne kuin minua rangaistaisiin jos ilmaisen mielipiteitäni tuohon uskoon liittyvissä asioissa.
Tulisiko minun uskoa tuohon vai ei?** Kuka rankaisee, kasto yllä, miten Herramme tähän suhtaudu ja VL ovat omansa, he eivät enää pysty osaltasi sinua vahingoittamaan, mutta sinä voit antaa jotain heille, jotka tuntevat olevansa kiusattua.
Olen entinen vl. Myös nuorempana, niinkauan kuin muistan ajattelin että jos en tee sitä ja tätä ja ole uskovainen niin sitten en ainakaan onnistu.** Tämä on niitä karma hommia ja kuuluu sille saatanalle.
Pelkään myös vl:n tunkeutuvan pääni sisään, siksi en halua heidän kanssa keskustella asioista mitään.** Saatanalla on hyvin kovat keinot, jos se luulee jäävänsä toiseksi, joten he kokeilevat kaikkenansa. Parempi kun otat etäsyyttä, ja annat asian rauhoittua.
kansalainen. En riitä sellaisena, vaan minun pitäisi olla juuri kuin he, sitten vasta olen tarpeeksi. Onko se oikein että minulta vaaditaan tuo?** Heiltä uupuu Jeesus, joka vapautti, he elävät SRK lain alla, varo heitä.
Järkyttää itseä että tuollaisia todella miettii tai siis että minun pitää tuollaista miettiä enkä ymmärrä miksi teen niin. Johtuuko se kasvatuksestani, jossa minulle on ehkä ohjelmoitu päähäni ajattelemaan tuolla tavalla? ** Meille monille on oma historia pahasta, mutta varmasti on niin, että sinun esimerkki voi pelastaa useita muitakin, joten yritä jaksaa.
Hyökätkää kimppuuni, haukkukaa minut. Olen se huono, joka ei voi elää kuin te. Se joka tuntee äärimmäisen pahaa oloa siitä että olisi oikein laittaa nainen äitini asemaan ja siihen asemaan mihin suurin osa vl-naisista joutuu. ** Elikö Jeesus kuten he, hän käytti viiniä, kastatti itsensä aikaisena ja kuljeksi epäuskoisten kanssa.
Ja joka ei kokenut vl:n joukkoa omaksi kodikseen, vaan halusi ehdottomasti pois sieltä, koska tunsi olonsa liian ahtaaksi, liian ahtaaksi ja lakien täyttämiseksi ja jossa ei saanut vapaasti hengittää. Kaikki elämäni vaikeudet johtuivat tuosta uskosta, kaikesta mitä se opettaa, kaikki se tuhosi lapsuuteni ja nuoruuteni. Elämäni oli liian kovaa kokemusta niin pienelle ja nuorelle.** Meillä on lukuisa esimerkkejä, heidät viedään VL lääkärille ja niin paljon piikkejä, että vanhaikonissakin kuljetaan rollattorilla.
Turvaa Herraan Jeesuksen Kristukseen se on ainoa oikea.
riität Jumalalle! Kun itse aikoinaan kipuilin samojen asioitten kanssa, tein selväksi itselleni, että kun Jumala on minut luonut, riitän Hänelle. Muusta ei sitten ole väliä, mitä muut ajattelee.
Monesti minäkin ajattelin, että olisinpa saanut syntyä tavalliseen perheeseen, enkä olisi ikinä kuullutkaan sanaa lestadiolainen!
Voi miten tuttua tuo Sinun tekstisi oli minulle!
Kyllä sitä noista painajaismaisista ajatuksistakin selviää, ne unohtuvat ajan kanssa. Tuo vaan kertoo siitä, että aivopesu on melko totaalinen, sairas suorastaan.
Onnellista hyvää elämää toivon Sinulle,
saman kokenut.
Unohda uskovaiset hörhöt ja ole rohkeasti oma itsesi. Jos itsetuntosi on kohdallaan, niin sinun ei tarvitse hakea henkisesti häiriintyneiden lahkolaisten hyväksyntää.
MUISTA: Sinä elät omaa elämääsi ja kannat siitä vastuun. Älä anna uskonnollisten aivopesijöiden kusta sinua silmään, sillä sen he tekevät heti tilaisuuden tullen. Vievät rahasi ja henkisen terveytesi. Tekevät sinusta laumasieluisen, tahdottoman jeesjees-robotin, jolla ei ole omia mielipiteitä tai muuta tarkoitusta kuin lisääntyä kanien lailla.
Uskonnoton elämä on paras vaihtoehto.
Hyvää jatkoa ja rohkeutta itsenäisiin päätöksiin!
T: Rehellinen Ystäväsi