Voiko tämä häiriö aiheuttaa tälläisiä fyysisiä oireita, jotka eivät varsinaisesti tule pelkästään kohtauksen iskiessä, vaan tuntuvat usein muutenkin?
Sain viime viikolla "varmistuksen" neurologilta, että minulla paniikkihäiriö on. Pari aurallista migreeniä on ollut 30 elinvuoteni aikana ja usein toistuvaa päänsärkyä. Jännitän kovasti ja minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko.
Minulla on kaksi pientä lasta, toinen puolivuotias. Viimeisimmän paniikkikohtauksen jälkeen, joka tuli tosi pitkästä aikaa, minuun on iskenyt vakavan sairauden pelko. Pelkään MS-tautia, koska jalat pistelevät usein ja ovat kylmät, varsinkin vasemman puoleinen. Tunnen myös pieniä nyppäyksiä eri puolilla kehoa, varsinkin maate mennessäni. Vähän kuin elohiiri. Tosin minun vasemman puolen niska/hartia on aivan jumissa, ehkä siinä onkin syy... neurologi ei löytänyt vakavampaa vikaa, kirjoitti kuitenkin reseptin paniikkihäiriöön. En taida kuitenkaan vielä aloittaa lääkettä, koska imetän, enkä halua vaavia altistaa lääkkeelle. (Mahtaakohan tavalliset tulehduslääkkeetkään vauvalleni olla sen "terveellisempiä"...)
Saan itseni jo epätodelliseen oloon pelkäämällä sairautta. Onko jollain muulla kokemuksia? Jääkö jollain fyysiset oireet päälle kohtauksen jälkeen? Vai ajoittuvatko ne ainoastaan paniikkikohtaukseen?
Ei se tämän hetkinen elämä ilman sairaudenpelkoa tai paniikkihäiriötäkään ruusuista ole, mutta minulla on monta syytä olla kiitollinen ja onnellinen. Voi, kun saisi olon entisen takaisin. Minun musta pilveni...
Sain viime viikolla "varmistuksen" neurologilta, että minulla paniikkihäiriö on. Pari aurallista migreeniä on ollut 30 elinvuoteni aikana ja usein toistuvaa päänsärkyä. Jännitän kovasti ja minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko.
Minulla on kaksi pientä lasta, toinen puolivuotias. Viimeisimmän paniikkikohtauksen jälkeen, joka tuli tosi pitkästä aikaa, minuun on iskenyt vakavan sairauden pelko. Pelkään MS-tautia, koska jalat pistelevät usein ja ovat kylmät, varsinkin vasemman puoleinen. Tunnen myös pieniä nyppäyksiä eri puolilla kehoa, varsinkin maate mennessäni. Vähän kuin elohiiri. Tosin minun vasemman puolen niska/hartia on aivan jumissa, ehkä siinä onkin syy... neurologi ei löytänyt vakavampaa vikaa, kirjoitti kuitenkin reseptin paniikkihäiriöön. En taida kuitenkaan vielä aloittaa lääkettä, koska imetän, enkä halua vaavia altistaa lääkkeelle. (Mahtaakohan tavalliset tulehduslääkkeetkään vauvalleni olla sen "terveellisempiä"...)
Saan itseni jo epätodelliseen oloon pelkäämällä sairautta. Onko jollain muulla kokemuksia? Jääkö jollain fyysiset oireet päälle kohtauksen jälkeen? Vai ajoittuvatko ne ainoastaan paniikkikohtaukseen?
Ei se tämän hetkinen elämä ilman sairaudenpelkoa tai paniikkihäiriötäkään ruusuista ole, mutta minulla on monta syytä olla kiitollinen ja onnellinen. Voi, kun saisi olon entisen takaisin. Minun musta pilveni...
Vastaukset 2
Vanhimmat
mukaan homealtistukseen tai krooniseen kofeiinimyrkytykseen, ne aiheuttavat kuvaamiasi neurologisia ja lihasoireita, paniikkihäiriö tulee molemmissa kylkiäisenä.
Vaikuttaa ihan paniikkihäiriön oireilta kaikki. Eivät toki välttämättä sitä ole, mutta tutuilta kuulostavat kaikki oireet. Itellä stressatessa jalat on jääkylmät ja niitä pitkin voi mennä kylmiä väreitä. Pistelyä tuntui joskus myös kasvoissa, mutta pahin kaikista oli tukkeutuva nielu ja tunne hengityksen vaikeutumisesta. Näitä tuntemuksia oli ensin vaikka mitään selkeää kohtausta ei päällä ole ollutkaan. Sanoisin että alitajunnan tekosia ovat. En halunnut itse aloittaa lääkitystä ennen kuin olin tsempannut itsestäni yli vuoden aikana kaikki mehut irti enkä enää jaksanut. Ajan kanssa noista yksittäisistä tuntemuksista kehittyi oikea paniikkihäiriö, jonka ymmärtämiseen minulla meni paljon aikaa. En halunnut myöntää, että minulla voisi olla tämänkaltainen ongelma. Lopulta tajusin, että en enää pärjää asian kanssa ilman apua. Jatkuva huolestuneisuus ja ahdistus (mitn syytä moiseen ei ole ollut kuluneen vuoden aikana ja oireet ovat hoitamattomina koko ajan vain pahentuneet, eivät parantuneet, vaikka niin toivoin...) kuluttivat minut ihan loppuun, niin loppuun, että lopulta taivuin aloittamaan Cipralexin, ensin 5 mg ja nyt 10mg. Epätodelliset tuntemukset ovat vähentyneet ehkä jopa hävinneetkin enkä herää aamuisin läheskään niin huolestuneena kuin ennen lääkkeen aloittamista.
Suosittelen keskustelemaan lääkärin kanssa lääkityksestä.