Eilen tuli aivan ihmeellinen juttu ja luulisin sen olleen paniikki-/ahdistus kohtaus, mutten ole ihan varma.
''Oireet'' oli seuraavanlaiset:
-Äänet kuulu korvissa kovempaa kuin normaalisti
-Tuntui että vatsassa olisi ollut ''perhosia''
-Jännitys
-Suuri ahdistuksen tunne
-Kylmä, mutta kädet olivan aivan hikiset
-Halu olla yksin ja pimeässä
-Hengitys tiheämpää kuin normaalisti
-Käsien tärinä
-Itkeminen tyhjästä
-Pyörryttäminen
-Oksettaminen
-Hulluksi tulemisen pelko ilmaantui lopuksi
Eli jos jollakin on kokemusta ja tietää mitä se oli tai joku joka luulisi tietävänsä mitä tuo oli niin vastauksia.
-Kiitos-
''Oireet'' oli seuraavanlaiset:
-Äänet kuulu korvissa kovempaa kuin normaalisti
-Tuntui että vatsassa olisi ollut ''perhosia''
-Jännitys
-Suuri ahdistuksen tunne
-Kylmä, mutta kädet olivan aivan hikiset
-Halu olla yksin ja pimeässä
-Hengitys tiheämpää kuin normaalisti
-Käsien tärinä
-Itkeminen tyhjästä
-Pyörryttäminen
-Oksettaminen
-Hulluksi tulemisen pelko ilmaantui lopuksi
Eli jos jollakin on kokemusta ja tietää mitä se oli tai joku joka luulisi tietävänsä mitä tuo oli niin vastauksia.
-Kiitos-
Vastaukset 14
Vanhimmat
on paniikkihäiriö ja mulle tuli just noin ett
-sydämmentykytys
-hikoilu
-vasenkäsi puutu
-itku
-kylmät allot
-vapina
-kuoleman pelko
Nyt oon saannu siihen vasta lääkeet kävin psykiatrilla ja psykiatrisella yli lääkärillä joka määräsi mulle rivatril o,5mg ja masennuslääkkeen citalopram orion 10mg
mutta mulla oli menny se jo niin pahaks se oli mulla 1kk ja saattoi tulla jopa 7kertaa päivässä kun en mennyt ajoissa hoitoon. sitte ei auttannut enää mitkää lääkeet esim.diapam oxopam jne.. kannattaa hakeutua nopeasti hoitoon ja hakea oikeat lääkeet. oon vasta itte 16 nyt mulle on vaa ruvennu tulemaa noista lääkeistä niitä sivu oireita eij kiva mutta ne menee ajan muötä pois..Mee heti hoitoo ettei paniikkihäiriö pahenen eläkä anna itte valtaa sille!!
Ite oon 14.
Toi juttu tuli mulla tänään aamulla ennen kouluunlähtöö ja koulussakin oli lievänä kerran. :s
pikaisesti apua hakemaan. Jutelkaa nyt nuoret siellä kotona asioista, ettei tarvitse aivan yksinään murehtia. Itse hommasin lapselleni tuohon vaivaan lääkärin/lääkityksen, sekä myöskin depressiohoitajan tms. jonka kanssa voi käydä läpi näitä asioita. Keskustelkaa myöskin kotona, kai teillä on rakastavat, välittävät vanhemmat? Kun "pään" saa auki, se alkaa helpottamaan, ja asioista on sitten helpompi jutella.
ongelmana on se, että kyseinen kohtaus tuli, kun kuulin pikkusisarieni äänet alakerrasta (enkä todellakaan tiedä mistä se johtui). Lievempi versio tulee silloin, jos olen äitipuoleni tai siskoni lähellä. Heti tulee kädet kylmänhikisiksi ja alkaa hengitys tihenemään ja pyörryttämään ja muutenkin tulee huono olo. Päästyäni huoneeseeni kohtauksen oireet ''kiihtyvät'' mutta helpottavat sitten kunhan tajuan olevani yksin omassa huoneessani.
Hieman vaikeaa on puhua, kun äitipuolelle en pysty puhumaan ja isä ei kuitenkaan ymmärrä.
löytyy kyllä, ja varmasti apua tarvitset. Kouluterveydenhoitaja, sosiaalityöntekijä, terveyskeskus, sieltä varaamaan aika itsellesi. Jos et kotona voi puhua, hae silloin ammattiapua. Se on myöskin tärkeää, että syöt hyvin, monipuolisesti, nukut riittävästi, ulkoilet jne. Välität kuitenkin itsestäsi, kun täältä palstalta haet neuvoja, ja se on hyvä asia. Kyllä se siitä lähtee.
äskön alakerrassa ja äitipuoleni halasi minua. Paniikki-/ahdistuskohtaus iski jälleen ja kun äitipuoleni sanoi ''jää nyt tänne alakertaan vähän meidänkin kanssa'' alkoi kädet täristä yhä enemmän aatellessani että minun pitäisi jäädä alakertaan äitipuoleni ja pikkusisarieni kanssa.
Äitipuoleni aikoo soittaa huomenna terveydenhoitajalle jonka kanssa minun pitäisi sopia, että menenkö koulukuraattorin puheille vai suoraan lääkärille. Pelottaa ajatus, että pitäisi puhua tästä jollekkin..
kertomisssa ei todellakaan ole mitään pelkäämistä. Sinä taidat piilotella tunteitasi? Ei niitä tarvitse kätkeä, ole vain oma itsesi. Äitipuolesi välittää sinusta, ja hyvä juttu, kun haluaa hakea apua. Et kai vain ole liian paljon yksiksesi, harrastatko mitään? Käytkö missään, onko sinulla kavereita? Älä pakoile omaa perhettäsi, jos paniikkikohtaus tulee, se tulee, kokeileppas vain olla, rauhoita mielesi ja yritä ajatella jotakin muuta asiaa, kuin sitä kohtausta. Minusta olisi parempi vaihtoehto mennä suoraan lääkärille, sitä kautta sitten järjestyy sitä terapiaa. Ja jos se ensin tuntuu oudolta, kyllä se siitä lähtee sujumaan, usko pois. Kerrot vain avoimesti ongelmistasi, ei niissä ole mitään hävettävää. Kuitenkin muista, että kaltaisiasi on hyvin paljon, ja aina on todella hyvä asia, kun suostuu välittämään itsestään ja hakee sitä apua. Tsemppiä.
En kyllä kovinkaan paljon tunteistani kerro, kun en ole muutenkaan tottunut kertomaan mistään ''ongelmistani'' kenellekkään.
Kyllä minulla on pari kaveria ja harrastan jalkapalloa.
Koko yläasteen aikana ei tosin luonani ole kavereita käynyt ja koko kesäloman ja koulun alun jälkeen en vapaa-ajalla ole kavereiden seurassa ollut lähes ollenkaan.
Olet oikeassa. Pelkään kohtausta ja sen vuoksi en pysty rentoutumaan. Joka kerta kun astun ulos huoneestani minulle tulee hyvin ahdistunut olo ja tekisi mieli juosta äkkiä takaisin oman huoneen rauhaan. Kun huoneeseeni tulee joku, jännityn, ahdistun ja pysyn paikoillani ajatellen, ettei kukaan varmaan minua huomaa kunhan en liiku. Eilen illalla kun kohtauksen sain, sammutin äkkiä kaikki valot ja menin nurkkaan istumaan, kun kuulin jonkun tulevan yläkertaan...
usko pois. Vähän sitä ajattelinkin, että olet liian yksinäinen. Oma lapseni (nuori) jätti esimerkiksi koulussa ruokailun väliin, vältteli kaikkia mahdollisia sosiaalisia tilanteita ymym. Juteltiin asioista, kaikenlaisista, pelkotiloista, jännittämisistä jne.ja haettiin apua lääkäriltä/terapeutilta lääkitystä. Elämä alkoi tämän jälkeen tuntumaan paljon rennommalta. (Kavereita hänellä on kyllä ollut, mutta eiväthän pojat, ainakaan yleensä tuollaisista ongelmista keskenään juttele, tytöt varmasti ovat avoimempia.) Mitä pikemmin pääset puhumaan asioistasi, sen parempi. Ensin se kynnys voi tuntua korkeahkolta, mutta kun rohkaisee vain mielensä, huomaakin, ettei se nyt mitään kamalaa olekkaan, avun hakeminen. Onhan ihmisillä kaikenlaisia vaivoja, nuorillakin. Itsetuntokin alkaa kohoamaan, kun tietää ja tuntee, että on paljon ihmisiä, jotka välittävät. Ei saa jäädä neljän seinän sisään, mene vaikka kävelylenkille, pelaamaan jalkkista tai vastaavaa. Olet nuori ja elämä edessä. Toivottavasti näistä kommenteista löytyy sinulle jotain apua.
Mutta katotaan ensin, saanko suutani auki siellä kuraattorilla tai minne nyt ensimmäisenä menenkin vai menenkö ollenkaan..
täytyy itse ottaa ne ratkaisevat askeleet, koska kotoa ei kukaan tule hakemaan. On aivan turhaa kiduttaa itseään, koska näihin vaivoihin saa apua. Paniikkihäiriöistä kärsivien lääke esim. Sepram, vaikuttaa tähän serotoniinitasoon, koska sitä (monesta eri syystä) tähän sairastuneilla on liian vähän. Jo tämänkin takia lääkäriin täytyy mennä. Lisäksi voi varata ajan depressiohoitajalle, jonka kanssa voi jutella aivan luottamuksellisesti, ja sen parempi, mitä enemmän ongelmistaan juttelee. Jotkut ovat tuosta kahvista/kofeiinista kommentoineet, että sen pitäisi jättää pois. Myös voisi ottaa kalaöljykapseleita ja lisäksi karnosiinia, saa mm.tavarataloista, Anttila ym. luontaistuoteosastolta. Ovat halvempia, kuin apteekeissa. Älä missään tapauksessa jätä menemättä, muistappas se.
Ensviikolla koulupsykologille--->
hyvä juttu sinulle. Siitä se alkaa, ja elämä rupeaa maistumaan paremmalta, ei tarvitse panikoida, saat hyvät lääkkeet ja niin poispäin. Oikein mukava kuulla ja vielä tsemppiä.