hävettää????

MOI! Onko muilla samanlaista häpeää masennuksesta? Itse olen sairastunut jo toistamiseen masennukseen ja minua hävettää aivan suunnattomasti. Olen sitä mieltä ettei kukaan kuitenkaan oikeasti usko että olen sairas.Ja minua hävettää myös sairauteni. Nolottaa jäädä töistä pois.Nolottaa mennä kertomaan lääkärille että en pysty mihinkään.Nolottaa kun saan itkukohtauksia.Nolottaa ja nolottaa kaikki. Koko olemassa oloni.Koko ajan vaan mietin mitä muut ajattelevat.Työkaverini eivät kuitenkaan usko sairauteeni he pitävät minua vain laiskana.Minua nolottaa jopa se jos olen hetkellisesti parempi vointinen,ajattelen että nyt ei ainakaan kukaan usko masennukseeni kun naurahdin jollekin asialle.Tavallaan tuntuu etten anna itselleni edes tilaisuutta parantua kun poden heti huonoa omaatuntoa. Jos jaksan kahvitella ystävän kanssa minun pitää myös jaksaa mennä töihin.Ajatteleeko kukaan samoin?
51555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kertoa koulussa/töissä että masennus vaivaa.

Äänestä
  • Hävettää. itselläni masennus jo kolmatta kertaa. Yleensä näin syksyllä, kun illat pimenevät. Aloitin lääkkeet viime lauantaina, olo on nyt tosi kurja, menee yleensä pari viikkoa, ennenkuin elimistö tottuu ja sit helpottaa hiukan. Nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa pois töistä masennuksen takia, hirvittää mennä töihin sairasloman jälkeen, kun tuntuu että kaikki tuijottaa ja kyselee, että mikä sulla MUKA nyt oli, kun et ollut töissä?
    Mies -75

    Äänestä

Se on kyllä totta, että ihmisillä on niin vääristyneet käsitykset masennuksesta. Osalla voi olla sellainen käsitys, että se on vain ohimenevä 'flunssa', joillakin taas on mielipide siitä että ei oo sellasia tautia kuin masennus ja että se on ihan omaa syytä ja 'laiskuutta'. Sitten jotkut ajattelee et tyhmät syö lääkkeitä kun siihen voi ihan asenteen muutoksella vaikuttaa.

Ja ne jotka eivät ole tekemisissä masennuksen kanssa tavalla tai toisella, voivat todennäköisemmin omistaa negatiivisen asenteen asiaan.

Ja juuri vääristyneiden käsitteiden takia siitä on niin hankala puhua muille. 'Ne kuitenkin kelaa, että oon ihan pipi...'.

Äänestä

samanlaist mulla.
Ekaa kertaa kun menin lääkärille masennuksesta,en kehdannut edes sanoa kaikkia oireita.

Äänestä
  • hei mie vaan.Kirjoituksesi oli aivan kuin minun elämästä. Olen nyt kolmatta viikkoa sairauslomalla, masennuksen ja paniikkihäiriöiden takia.Minulla on aivan samanlainen tunne kuin sinulla että mitäköhän työkaverit ajattevat jos vaikka näkevät minut esim. kaupassa.Vaikka on tärkeää mennä ihmisten ilmoille, niin kummallinen syyllisyys painaa koka ajan, niinkuin joku sanoikin hyvin että monet ihmiset mieltävät masentuneen laiskaksi ja luuseriksi.
    Aloitin eilen syömään masennuslääkkeitä ja tänään on ollut pää todella kipeä ja koko kroppaa tärisyttää, taitavat olla lääkkeen sivuvaikutuksia. Meneeköhän tässä monta päivää täristessä? Minulla ei ole aikaisempaa kokemusta masennuksesta ja vieläkin on itsellä sellainen tunne etten hyväksy tätä ja jos ei muutamaan päivään ole oireita niin tuumin että hei taisin jo parantua.Mutta sitten oireet palaavat ja mieli on maassa. Tämä on tälläistä opettelua elämään tämän uuden olotilan kanssa. Kaikesta huolimatta hyvää syksyä kaikille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mie vaan kirjoitti:

MOI! Onko muilla samanlaista häpeää masennuksesta? Itse olen sairastunut jo toistamiseen masennukseen ja minua hävettää aivan suunnattomasti. Olen sitä mieltä ettei kukaan kuitenkaan oikeasti usko että olen sairas.Ja minua hävettää myös sairauteni. Nolottaa jäädä töistä pois.Nolottaa mennä kertomaan lääkärille että en pysty mihinkään.Nolottaa kun saan itkukohtauksia.Nolottaa ja nolottaa kaikki. Koko olemassa oloni.Koko ajan vaan mietin mitä muut ajattelevat.Työkaverini eivät kuitenkaan usko sairauteeni he pitävät minua vain laiskana.Minua nolottaa jopa se jos olen hetkellisesti parempi vointinen,ajattelen että nyt ei ainakaan kukaan usko masennukseeni kun naurahdin jollekin asialle.Tavallaan tuntuu etten anna itselleni edes tilaisuutta parantua kun poden heti huonoa omaatuntoa. Jos jaksan kahvitella ystävän kanssa minun pitää myös jaksaa mennä töihin.Ajatteleeko kukaan samoin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu