Ei kaipaa kukaan

Millä päättää päivänsä, kun ei enää jaksa tätä ainaista raatamista, sielun yksinäisyyttä, taistelua ja toisten ihmisten ilkeyttä ja välinpitämättömyyttä.
Saisiko jostain arseniikkia tai muuta lamaannuttavaa lääkettä, jolla voisi lähteä rauhallisesti kuin koira eläinlääkärin piikkiin nukahtaen. Ei tarvitsisi kenenkään enää sietää silmissään tällaista ujoa ei ketään miellyttävää työntekijää tai muiden ei tarvitsisi kokea pahaa oloa ympärillä, niinkuin silloin kun ei kelvannut koulussa tyttöjen seuraan vaan piti jäädä yksin. Ei tarvitse ammattiauttajien tuhlata työtään minuun, kun olen kerta kaikkisen epäonnistunut ja tuskin paranen koskaan, kun tätä paskaa on kestänyt lähes niin kauan kuin kykenen muistamaan. Ei onnistu ihmissuhteiden luominen tällaisena arkana herkkiksenä. Toiset ne vaan rennosti löytää romansseja ja on lääkäreitä ties mitä virkamiehiä ja aina löytyy uusi pimu kainaloon. Itsellä ei takana ainuttakaan suhdetta, jossa voisin olla tietoinen toisen välittävän tai tykkäävän, musta siis toisen sukupuolen kanssa. Voi olla että sydämeni ei kohta enää kestä tätä ainaista stressiä.
131321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Niin kukaan ei välitä. Ihmiset ovat entistä välinpitämättömiä. Loukkaantuneet maassa viruvat ihmisetkin saavat lojua siinä eikä kukaan liikauta eväänsäkään tai edes mene katsomaan lähempää toista. :( Mukavaa, yhteisöllisyyttä tosiaan. Sitten ehkä vähän arvostetaan toista kun toinen on kuollut ja kuopattu.

Äänestä
  • Minulla on samoja tuntemuksia. En vain tiedä kuinka kauan jaksan enää.
    Pitäis varmaan mennä nukkumaan, on vaan vielä niin paljon tekemistä ennen sitäkin.
    Ympäristö on täynnä välinpitämättömyyttä. Tää ujous ja epävarmuus ei auta yhtään selviytymään.
    Joo, ei tää teksti kovin järkevä ja hyödyllinen oo, tuntu vaan että pitää kirjottaa jotakin.

    Äänestä

Moro... äläs nyt, elämä on aika paskaa, mutta aattele mitä hyvää voit vielä tehä/ saavuttaa tai jotain...

[email protected]

Äänestä

Kunpa saisit lujemman otteen elämän langastasi, eli ettei sinunkaan tarvitsisi enää haaveilla kuolemisesta.

Täytyy vaan uskoa parempaan ja sillä sisulla mentävä aina uuteen päivään. Minä olen ollut yksinäinen monta vuotta, juuri ujouden ja arkuuteni takia. Monetkaan eivät ymmärrä minua. Olen ulkoisesti kuulemma aika hyvän näköinen ja näytän tyytyväiseltä, mutta sieluni on hyvin yksinäinen ja usein se itkee suruaan. Välillä en pääse edes ylös sängystä. Silti uskon, että minäkin vielä kohtaan jonkun ihanan nuoren naisen, jolle kelpaan ihan tällaisena :).

Äänestä

Meitä ujoja yksinäisiä löytyy vaikka millä mitalla. Ehkäpä muut käsittää sen sillä tavalla, ettei heidän seuransa kelpaa/kiinnosta jos toinen ei puhu juurikaan mitään, eikä pahemmin hymyile. Antavat sitten periksi, kun huomaavat ettei jostakusta saa oikein mitään irti.

Sun ujousko on se suurin syy siihen, miksi et kelvannut tyttöporukoihin ja työkaveritkin kääntää selkänsä? Sä olet varmasti ihan kivannäköinen, pukeudut söpösti ja kun totut ihmiseen, niin juttuakin varmasti riittää?

Älä nyt vielä periksi anna. Tuskinpa sä nyt niin epäonnistunut olet, että nyt jo pitäisi periksi antaa. Kyllä niistä ammattiauttajista voi olla apua ja ollaanhan mekin kaikki täällä yksinäisyys palstalla tsemppaamassa sua.

Äänestä

Et perkele luovuta vielä.

Äänestä

*Taputtaa selkään* Kyllä se siitä. Kaikki kääntyy vielä hyvin päin. Vielä sinä tapaat ne ihmiset joista saat hyvät ystävät ja sen hyvän miehen joka sinua rakastaa juuri sellaisena kuin olet. Älä siis luovuta, se voi tapahtua jo huomenna. Olisi ikävää jos et olisi sitä näkemässä. :'(

Äänestä

sentään saanut työpaikankin. Esim. mulle sellaisen hankkiminen tulee olemaan tosi vaikeeta tulevaisuudessa.

Varmasti sunlaises nainen löytää Suomesta samanlaisia miehiä. Tääkin palsta on niitä pullollaan.

Äänestä
  • Olen saanut työtä, mutta vain väliaikaisesti. Ei minua varmaan vakituiseksi huolittaisikaan, kun on olemassa muita itsevarmempia ja vähemmän alakuloisia kauniita naisia. Lähden kohta nukkumaan ja itken tyynyliinan märäksi. Kunpa saisin nukkua jonkun välittävän ihmisen vieressä pelkäämättä, omana itsenäni, mutta hankalaa tuon haaveen toteutuminen on.

    Äänestä

  • Jollikka neiti kirjoitti:

    Olen saanut työtä, mutta vain väliaikaisesti. Ei minua varmaan vakituiseksi huolittaisikaan, kun on olemassa muita itsevarmempia ja vähemmän alakuloisia kauniita naisia. Lähden kohta nukkumaan ja itken tyynyliinan märäksi. Kunpa saisin nukkua jonkun välittävän ihmisen vieressä pelkäämättä, omana itsenäni, mutta hankalaa tuon haaveen toteutuminen on.

    Juu tuttua mullekkin minkälaista on kärsiä yksin ja varsinkin nukkua yksin ilman välittävää ihmistä. Ilman ketään kuka pitää kiinni. Ja samalla tavalla mullakin on väliaikaisesti vain töitä. Itse en kyllä sillei ole masentunut, mutta uupunut koska on kova stressi tästä yksin olemisesta. Joo mua tuo stressaa jostain syystä aivan valtavasti. On sellainen valtava huoli omasta itsestä.

    On tietenkin hankala toteuttaa tuo haave et olisi välittävä ihminen vieressä. Just pelkästään sen takia, et pitäisi ensin tutustua kyseiseen ihmiseen ja jotenkin kait synkatakin sen kaa. Ja ikä voi olla merkityksellinen ja ulkonäkö ja ties mitkä asiat voi tulla vastaan.

    Mut aina tietenkin voi kokeilla tutustua ja testata et tuleeko tuosta mitään.

    Itse olen 29 vuotias mies siis ja vastailisin kyllä sun sähköpostiin, josko osoite olisi. Itselläni on kuitenkin monelta osin samat lähtökohdat, et yksin on paha olla iltoja ja öitä.

    Äänestä

  • Jollikka neiti kirjoitti:

    Olen saanut työtä, mutta vain väliaikaisesti. Ei minua varmaan vakituiseksi huolittaisikaan, kun on olemassa muita itsevarmempia ja vähemmän alakuloisia kauniita naisia. Lähden kohta nukkumaan ja itken tyynyliinan märäksi. Kunpa saisin nukkua jonkun välittävän ihmisen vieressä pelkäämättä, omana itsenäni, mutta hankalaa tuon haaveen toteutuminen on.

    Mikset kokeile noita monia treffipalstoja? Pistä kuvallinen ilmoitus jonnekin.

    Äänestä

  • Jollikka neiti kirjoitti:

    Olen saanut työtä, mutta vain väliaikaisesti. Ei minua varmaan vakituiseksi huolittaisikaan, kun on olemassa muita itsevarmempia ja vähemmän alakuloisia kauniita naisia. Lähden kohta nukkumaan ja itken tyynyliinan märäksi. Kunpa saisin nukkua jonkun välittävän ihmisen vieressä pelkäämättä, omana itsenäni, mutta hankalaa tuon haaveen toteutuminen on.

    Kunpa itsekin saisin, mutta ilmeisesti naiset eivät anna anteeksi sitä etten ole niin pinnallinen ja snobbaileva ihminen, eli nykyajan "mallimies". En vaan kykene oleen muuta kuin oma itseni, tietysti antaisin myös naiseni olla oma itseni, en minä häneltä muuta odottaisikaan.

    Mä kyllä mietin tarkkaan nykyään et kandeeks tässä olla enää välittävä ja lämmin ihminen(sellanen kun oikeesti olen), kun ei sille näköjään anneta niin paljoo arvoo... Toistaseks oon sitä mieltä et kannattaa, mutta kohta en tiedä enää...

    Äänestä

No joh! Sulla on puolet pelkkää luuloa ja huonoa itsetuntoa.

Miksei arka ja herkkä vois luoda ihmissuhteita? Käytät vaikka kuningas internettiä. Eikä kaikkia kusipäitä tarvii sietää vaikka tuntis ittensä kuinka ja huonoksi. Katsos ihminen kun päättää itse mitä hän haluaa sietää.

Lääkärit ja ammattiauttajat on just ihmisiä varten joilla on asiat huonosti. Ei terveet heitä tarvitse.

Nii ja arseeni ei ole kiva tapa kuolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jollikka neiti kirjoitti:

Millä päättää päivänsä, kun ei enää jaksa tätä ainaista raatamista, sielun yksinäisyyttä, taistelua ja toisten ihmisten ilkeyttä ja välinpitämättömyyttä.
Saisiko jostain arseniikkia tai muuta lamaannuttavaa lääkettä, jolla voisi lähteä rauhallisesti kuin koira eläinlääkärin piikkiin nukahtaen. Ei tarvitsisi kenenkään enää sietää silmissään tällaista ujoa ei ketään miellyttävää työntekijää tai muiden ei tarvitsisi kokea pahaa oloa ympärillä, niinkuin silloin kun ei kelvannut koulussa tyttöjen seuraan vaan piti jäädä yksin. Ei tarvitse ammattiauttajien tuhlata työtään minuun, kun olen kerta kaikkisen epäonnistunut ja tuskin paranen koskaan, kun tätä paskaa on kestänyt lähes niin kauan kuin kykenen muistamaan. Ei onnistu ihmissuhteiden luominen tällaisena arkana herkkiksenä. Toiset ne vaan rennosti löytää romansseja ja on lääkäreitä ties mitä virkamiehiä ja aina löytyy uusi pimu kainaloon. Itsellä ei takana ainuttakaan suhdetta, jossa voisin olla tietoinen toisen välittävän tai tykkäävän, musta siis toisen sukupuolen kanssa. Voi olla että sydämeni ei kohta enää kestä tätä ainaista stressiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu