Tämä alkaa jo olla ahdistavaa. Olen kohta vuoden ollut ihastunut naimisissa olevaan mieheen. Itsekin menin kesällä naimisiin.
Hän on minulle ystävällinen, mutta ei anna aihetta kuin katseilla... En halua enää ajatella häntä. Olen väsynyt tähän, koska hän on 24/7 ajatuksissani. Oma avioliittokin on kohta paskana, koska mieheni aavistelee jotain.
Silti minulla on pakkomielle saada tältä mieheltä edes jonkinlainen vastaus, haluaako hän minua vai eikö. Teen itseni naurettavaksi! Ei tähän järkipuheet auta, kuten tiedätte. Olen oikeasti sen ajatuksen antanut tulla, enkä estele sitä. ei auta.
Välillä auttoi se kun kuulin, että tämä ihastukseni oli pelehtinyt toisen naimisissa olevan kanssa. vähäksi aikaa hän menetti arvostukseni silmissäni ja ihmettelin miten olen voinut noin ihastua häneen. Nyt kaikki on taas pinnalla.
Nuorempana pelkäsin, että tulen uskoon.
Sen jälkeen pelkäsin, että en rakasta miestäni.
Nyt pelkään, että käyttäydyn niin että mieheni jättää minut. Jotenkin pakonomainen tarve, että tämä mies käy panemassa minua. Tunnen itseni ihan sairaaksi..
Samalla ajattelen, että miten ihmeessä voisin sellaista kuvitella tekeväni omalle aviomiehelleni!! Jotain järkeä tähän!
Hän on minulle ystävällinen, mutta ei anna aihetta kuin katseilla... En halua enää ajatella häntä. Olen väsynyt tähän, koska hän on 24/7 ajatuksissani. Oma avioliittokin on kohta paskana, koska mieheni aavistelee jotain.
Silti minulla on pakkomielle saada tältä mieheltä edes jonkinlainen vastaus, haluaako hän minua vai eikö. Teen itseni naurettavaksi! Ei tähän järkipuheet auta, kuten tiedätte. Olen oikeasti sen ajatuksen antanut tulla, enkä estele sitä. ei auta.
Välillä auttoi se kun kuulin, että tämä ihastukseni oli pelehtinyt toisen naimisissa olevan kanssa. vähäksi aikaa hän menetti arvostukseni silmissäni ja ihmettelin miten olen voinut noin ihastua häneen. Nyt kaikki on taas pinnalla.
Nuorempana pelkäsin, että tulen uskoon.
Sen jälkeen pelkäsin, että en rakasta miestäni.
Nyt pelkään, että käyttäydyn niin että mieheni jättää minut. Jotenkin pakonomainen tarve, että tämä mies käy panemassa minua. Tunnen itseni ihan sairaaksi..
Samalla ajattelen, että miten ihmeessä voisin sellaista kuvitella tekeväni omalle aviomiehelleni!! Jotain järkeä tähän!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen tullut itse samaan tulokseen.Omakin varattu ihastukseni sai vahvasti pakkomielteisiä piirteitä.Hän pyöri mielessäni ihan liian usein ja välillä taukoamatta.Oikein kunnon fantasioita.
ja minäkin naimisissa.Ihan kun uhalla pitäs päästä itseni rikkomaan.
Välillä tuntui kuin sekoaisi.Niin järjettömiä ajatukseni olivat.Enkä kuitenkaan oikeesti todellakaan halunnut avioliittoani tuhota.
Minun ihastukseni tiesi tunteistani.Itse menin niin pitkälle että jopa sanoin tälle henkilölle ettei hän saa ottaa koskaan mitään kantaa mihinkään mitä hänelle heikkoina hetkinä laitan.Ei saa välittää piirun vertaa.
Miksikö tuon sanoin ? No juuri siksi kun itsestä tuntui ettei tunteeni olleet yksipuolisia,ettei koskaan vahingossakaan mitään voisi tapahtua.
Todellisuudessa en koskaan saanut tietää oliko miehellä tunteita vai oliko myös kyse pelkästä ystävällisyydesta.Minä kävin jopa ammatti-ihmisellä juttelemassa että oonko ihan tärähtänyt.
Hän sanoi minun olevan ihan terve joskin vahvasti tunteva herkkä ihminen.Joka jostain syystä vaan tarvitsee nyt näitä rakastumisen tunteita.Kun ihastuin minun avioliittoni oli jo ihan hajoamispisteessä.15v parisuhdetta takana.Siis ihastus oli seuraus eikä syy avioliiton huonoon tilaan.
Minä kerroin miehelleni ihastuksestani ja tiedätkö oikeestaan se auttoi elämämme uuteen alkuun.Mies ymmärsi että en ole voinut hyvin liitossamme.Ja olemme nyt yrittäneet tehdä enemmän töitä avioliittomme eteen.Olihan se riski kertoa.Mieheni kuitenkin uskoi ettei mitään koskaan tapahtunut mikä totuus olikin.
Ja olenko nyt päässyt pakkomielteestäni? En ole mutta yritän elää sen kanssa.Yritän käyttää sitä myös voimavarana ja arjen sulostuttajana.Olen huomannut että mitä kovemmin ajatuksia yrittää häätää pois sen varmemmin ne päässä piinaavat.Siispä annan välillä niille ihan luvan lentää liihottaa..Vaikka se hirveää kärsimystä onkin.
Voimia !
Todella tutulta kuulosti viestisi. Uskotko kuinka monta kertaa olen vannonut itselleni, että nyt en enää ota häneen yhteyttä ja aina mä sorrun. Ensin jotain työasiaa muka viattomana ja sit alkaa joku valitus...
Tämä mies teki kyllä väärin minua kohtaan, koska aloitti sen flirtin ja ne sanattomat katseet polttivat...ja aina kun kysyin mitä hän minua kohtaan tuntee, vastaus oli että haluaa olla vain hyvä työkaveri. Jotenkin otan hänen käytöksensä myös henkisenä väkivaltana. Välillä yritän vihata häntä, välillä olla taas hauska ja rento. En tiedä kuinka olisin, se tuntuu olevan aina väärin. Ei tässä kiva ole kun vielä mustasukkaisia tunteita lisäksi. Ei hänen vaimostaan, vaan toisesta työkaverista jonka kanssa hän firman pippaloissa vehtaili. Hänkin naimisissa. Jotenkin tuntee vielä huonommaksi itsensä, että minä jonka kanssa hän flirttailun aloitti en "kelvannut". Noh, en ollut siellä onneksi paikalla. En tiedä mitä olisin siinä humalatilassa tehnyt hänen kanssaan.
Mutta tuo halu tuhota itsensä! Käsittämätöntä. Suunnittelen miten tulemme tänne meille ja harrastamme seksiä. Eikä tilannetta paranna se, että mieheni on nähnyt vastaavia unia, että petän häntä ja jätän. Sekin pelottaa, että nuo unet toteutuvat..toki hän vaistoaa että kaikki ei ole kunnossa.
Harmittaa että tämä työpaikka on uusi. Vaihtaisin jos näin ei olisi. Paljon helpompi on olla niinä päivinä kun hän ei ole paikalla.
En halua uskoa, että tästä ei pääse koskaan eroon.
En tiedä, minulla on pakkomielle, että hän sanoisi jotain positiivista minusta. Koska jotenkin sillä keinoin voisinkin päästä eroon pakkomielteestäni. Ehkä tässä on saavuttamattomuus se idea. Hyvinkin pitkälti olen tottunut saamaan haluamani..vaikeeta. sulle myös tsemppiä. Olet rohkea kun sanoit tästä miehellesi.