Kaupungin johto sotkee kaikki asiat osaamattomuudellaan.
Pieni sisäpiiri huseeraa miten haluaa.
Haminan asukkaat ovat tyhmiä, hehän ovat päättäjänsä valinneet.
Olin jo vähällä muuttaa paikkakunnalle, koska työpaikka on Haminassa, mutta onneksi en tehnyt sitä. Olisi ikävää maksaa veroa törkeille narreille.
S
Pieni sisäpiiri huseeraa miten haluaa.
Haminan asukkaat ovat tyhmiä, hehän ovat päättäjänsä valinneet.
Olin jo vähällä muuttaa paikkakunnalle, koska työpaikka on Haminassa, mutta onneksi en tehnyt sitä. Olisi ikävää maksaa veroa törkeille narreille.
S
Vastaukset 10
Vanhimmat
Pystymme tulevissa vaaleissa äänestämään sellaisia ihmisiä että loppuisi tämä hölmöily.
Moni on jo lähtenyt paikkakunnalta, hölmöilyjen takia. Minä myöskin harkinnut!
nyt on nähty joka puolelta suurien puolueiden jutut (mutta kun pienetkin haluaa olla suuria).
olisipa nyt edes yhteisistä asioista aidosti kiinnostuneita IHMISIÄ ehdokkaina. demokratia ei nykyisin toimi, päättäjiksi hakeutuu liikaa pyrkyreitä tai liian pehmeitä perässäkulkijoita.
Minä en toistaiseksi ole muuttanut, mutta olen päätynyt hoitamaan ostokset naapurikunnan puolella. Nyt kun näin mitä Aholaisenkulmalle on tapahtunut, se oli piste iin päälle. Haminan Osuuspankki ei tule enää tulevaisuudessa olemaan minun pankkini, ja muutkin alueen toimijat eivät tule saamaan minulta montaa ropoa, ennen kuin tahti muuttuu.
Todella hienosti ajateltu! Viedään rahat naapurikuntiin ja mieluiten rajan taakse Venäjälle ainakin polttoaineiden osalta, niin sillähän oman kunnan asiat paranevat kertaheitolla!
Kyllä, olen samaa mieltä!
Kannattaa viedä rahat minne tahansa muualle, kuin jättää kaupunkiin, joka täytyy ajaa alas, kun ei nöyryyttä muuten löydy.
ei löydy ensimmäistäkään ns. viisasta miestä, tai naista. Yksi kokkareiden valtuustoehdokkaista tosin yltää järjenkäytössä yli muiden, hänessäkin vain on nykyään jo havaittavissa selvää seniiliyttä.
Opposition on ollut kovin helppo arvostella nykyistä, idiooteista koostuvaa kaupunginhallitusta, mutta Luoja varjelkoon kuntalaisia, jos seuraava hallitus muodostetaan näistä "kriitikoista"...
niin, pelkään että olet oikeassa.
Noin hölmöjä päättäjiä mitä nämä nykyiset ovat ei löydy suomesta mistään muualta oletko kuullut missään muualla että kaupunki ajaa yrityksiä pois kaupungista(Steveco) ja kaupunki estää yrityksien laajenemisen (Nurminen) kaupunkiin, pitää varmaankin mennä Pohjoikoreaan missä estetään vapaa yrittämistä yhtä innolla.
Maksetaan paljon veroja joita sosialistit käyttävät sitten miten sattuu. "itsepähän olette äänestäneet" hahahahaa, he nauravat kun törsäävät verorahoja omiin projekteihin.
He nauttivat kun toiset tekevät työtä. Työtä tekeviltä orjilta omaisuus kerätään verojen jälkeen pois aina vain nousevilla maksuilla, hinnoilla, vuokrilla jne. Ja jos jotain sattuu jäämään joillekin ahkerille työläisille niin sitten on vielä toisia veroja, joilla varmistetaan se ettei duunarin rehellisesti hankkima omaisuus ainakaan siirry seuraaville sukupolville. Ettei tämä vääristymä saisi liikaa huomiota, sosialistit yrittävät aina saada duunarit riitelemään keskenään ja keskittymään ihan muuhun.
Samalla virkamiehet vain nostavat palkkojaan, heillä menee ihan hyvin tulipa sitten lama tai ei. Sitten vielä joku äänestää heitä kun haluaisi päästä saaliin jaolle. Mutta kun he eivät ryöstä rikkailta köyhille vaan itselleen.