Siskoni todettiin rajatilapersoonaksi (mielisairaalassa/psykiatri). Äitini veli oli myös mielenterveyspotilas, muttei persoonallisuushäiriöinen. Kukaan muu kuin persoonallisuushäiriöisen kanssa elänyt ei tajua millaista on elää sellaisen henkilön kanssa. Lapsuuteni oli epänormaali. Nyt aikuisena vaistoan lähes heti jos jollain on vähänkin samoja piirteitä kuin siskollani ja alan voida huonosti. Jotenkin vaikka siskoni oli sairas (teki itsemurhan), niin sekään ei auta, että ajattelee, että kyseessä oli sairaus. Vinoutuneen ajatusmaailman omaavan henkilön kanssa on tosi raskas elää ja se jättää myös lähimmäisiin lähtemättömät vaikutukset. Traagista.
Persoonallisuushäiriö
TraumaLiisa
12999
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Täällä itse asiassa kirjoitetaan, tuosta mainitsemastasi asiasta melko paljon. Ja itse, narsistiäidin nuorimmaisena lapsena olen elänyt koko ikäni kyseisessä hankalassa tilanteessa.
Monet kirjoittajat myös arvostelevat hyvin kärkkäästi näitä pohdintoja täällä. Mutta ei siitä kannata välittää. Koska melko usein he puhuvat sellaisesta asiasta, mitä eivät ole itse kokeeet, saatika siinä tilanteessa eläneet.
Ja se on totta, että näiden kokemuksien kautta, ikään kuin kasvaa "tunnistimet" otsaan. Eli tälläinen PH -tapaus on helpostikkin tunnistettavissa. Omien kokemuksien kautta.
Miten olet itse selvinnyt narsistiäidin kanssa - helppoa ei varmasti ole ollut. Käsittääkseni kumminkin narsistiäidit pitävät huolta jälkeläisistään - mutta motiivit ovat hiukan oudot: lasten pitää tuottaa kunniaa ja mainetta vanhemille yms. Eli jotekin pönkitetään lapsillakin sitä omaa huonoa itsetuntoa. Uskon kumminkin, että nämä äidit jollain tasolla "rakastavat" lapsiaan. Luulen, että äidilläni on myös tämä sama häiriö ja siksi myös siskollani (perimä ja kasvatus).
Hengissä olen selvinnyt :) Vaikka kovasti olen joutunut taistelemaan. Pahin asia lienet ollut, riittämättömyys. Mikään ei tunnu koskaan riittävän hänelle.
Usein tällainen narsistin lapsi kasvaa "suorittajaksi". Ja oppii olemaan hyvin vähään tyytyväinen. Nuoruusvuodet meni vikoja itsestä etsien.
Äitini ikään kuin kokee minut pahimmaksi kilpailijakseen. Hänellä on suunnaton tarve rinnastaa meidät. Ja todistella omaa erinomaisuuttaan kuulijoille. Ja mitätöinnin hän tekee aina silloin, kun on vieraita ihmisiä paikalla.
Jos sinua kiinnostaa tämä asia. Niin lue Raimo Mäkelän kirja: >Naamiona terve mieli<
Tämä kirja avarsi minulle asiaa hyvin paljon. Ja opin ymmärtämään sen, että minä en ole syyllinen äitini käytökseen. Se tietoisuus helpotti pajon elämääni aikoinaan.
Etsin kirjan käsiini. Varmasti kaikki läheiset ympärilläsi tajuaa ettei äitisi käytös ole ok (rinnastus omaan lapseen yms). Minäkin avauduin joskus äidilleni ja kerroin jännittämisestä - hän tokaisin siihen, että itse on rohkea yms. Tämä auttoi tosi paljon...odotin sympatiaa ja empatiaa, mutta sain kuvauksen siitä kuinka erinomainen hän on. Voimia sinulle ja olisi kyllä kiva pitää yhteyttä.
Itse luin tuon kirjan, jo vuosia sitten :) Se selitti tavallaan minulle monet epäkohdat, jotka olivat mieltäni paljon askarruttaneet.
Tuo, empatiakyvyttömys on yksi oire muiden joukossa. Läheiset (isäni) tiedostaa kyllä tilanteen. Mutta ei hän paljonkaan asialle mitään voi. Yleisen rauhan säilyttämisen takia.
Persoonallisuushäiriöinen ihminen on nimittäin hyvin musta-valkoinen ihmistyyppi. Jos et tee niin, kuin hän haluaa, niin olet "vihollinen". Ei ole kuin nämä kaksi mahdollisuutta. Joko "nuoleksia häntä, tai olla vihollinen hänen kanssaan.
Siitä huolimatta, vaikka veljeni tiedostaa tämän eriarvoisuuden, meidän sisarusten välllä. Hän tukee äitiäni, täysin sokeasti. Mutta tuolla sokealla rakkaudella on myös kääntöpuolensa. Surutta äitin ostattaa veljelläni monenlaista materiahyötyä itselleen. Joita hän sitten esittelee ystävilleen saamina "lahjoina".
Persoonallisuushäiriöistä:
http://www.narsistienuhrientuki.info/index.php?alasivu=181&valikko=10
-
Raimo Mäkelä (1997): Naamiona terve mieli. Kauniainen: PerusSanoma Oy, 1997. 71 s.
Pastori Mäkelän (s. 1940) kirjan kannessa on ikään kuin alaotsikkona "Kuinka kohtaan luonnehäiriöisen?", ja takakannessa todetaan: "Päällisin puolin kaikki näyttää hyvältä..." Mäkelä toteaa luonnehäiriöisten eri lajeja (s. 10) mutta sanoo kirjasensa painottuvan narsistiseen luonnehäiriöön (s. 11). Kuitenkin hänen esimerkkinsä ovat paljolti psykopatian piiristä, joiden suhteen äkkinäinenkin voi usein vaivatta todeta, että edes päällisin puolin kaikki e i näytä hyvältä!
Toki narsistisuus ja psykopaattisuus ovat usein eri asteisesti läsnä samassa persoonassa, mitä Mäkelä ei kuitenkaan riittävän diskriminoidusti tuo esiin. Ei myöskään ole määritelty, mitä on narsistisuus ja mitä on psykopaattisuus (erikseen).
- Kirjansa lopussa Mäkelä tuo esiin, että useimmat ei-luonnehäiriöiset kristitytkin löytävät itsessään "luonnehäiriöisen tuntomerkkejä", koska ne "ovat perimmältään syntisen ihmisen piirteitä" ja että "Jumalan kannalta jokainen ihminen on suhteessaan Jumalaan 'luonnevikainen' (- -)" (s. 66).
Mäkelä toteaa, että (varsinaiset) luonnevikaiset ja (Jumalan edessä puutteelliset)
"luonnevikaiset" ristiinnaulitsivat Jeesuksen (s. 71). Jos näin päätellään, voitaisiin yhtä hyvin argumentoida, että luonnevikaiset sallivat Hitlerin nousun valtaan, siis liki koko kansa (luonnevikaisia)! Sanoisin mieluummin, että suhteellisen tavalliset ihmiset ristiinnaulitsivat Jeesuksen.
Mäkelän kirjan luonne on (kauniisti sanottuna) pamflettinen. Sosiaalitieteiden alueelta pamfletteja on kirjoitettu enemmänkin luultavasti siksi, että yhteiskunnasta on helpompi heittää diskriminoimatonta "herjaa".
Nyt kirjasta on jo 8. laajennettu painos (2004; 134 s.), johon Mäkelä on tarkentanut joitain asioita ja korjannut ensimmäisen painoksen puutteita.
.
Äitini joka on 99%:sen varmasti kärsii narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, niin sanoisin, että hän on kuin esiripun takana oleva henkilö eli "naamion takana" kuvastaa häntä hyvin. Siskoni jolla rajatilapersoona, niin hänen elämänsä oli kuin oppikirjan kuvaus ko. häiriöstä mm. itsemurhayrityksi (viimeinen onnistui), minuuden kadottamista, epävarmuutta, syömishäiriötä yms. yms. Jos olisimme saaneet diagnoosin aiemmin, niin häneen olisi voinut suhtautua toisin. Välillä tuntui, että hän on maailman inhottavin ja rasittavin ihminen. Äitini itsekeskeisyys on rajatonta - hän saa vedettyä joka asiaan itsensä mukaan. Hän on ihminen joka tekee asiat täydellisesti ja tunteettomasti. Aivan kuin hänellä ei olisi kosketusta itseensä - asiat vain tehdään oikein? Joskus olen ajatellut, että hän lukee jostain kirjasta mitenkä asiat pitäisi tehdä? Täydellistä elämää. Jos joku särö tulee, niin hän on valmis valehtemaan suojatakseen täydellisen itsensä.
Harvoin tällainen PH -henkilö hakeutuu lääkäriin, vaivojensa takia. Koska ei hän tunne itse olevansa mitenkään sairas. Omituinen käytöshän johtuu aina muista. Ei hänestä. Muut ova aina "syyllisiä" pieleen menneeseen elämään.
Toinen vahva piirre on myös se, että he eivät tunne empatiakyvyttömyyden lisäksi syyllisyyttä tekemisistään/sanomisstaan. Letkaukset, jotka voivat olla tosi loukkaaiakin. Kuitataan huumoriksi ja kohde huumorinajuttomaksi pölvästiksi. Kun ei sitä ymmärrä.
Ainoa neuvo on. ota välimatkaa ja opettele sanoman EI. Alussa se kirpaisee, mutta narsistille on vedettävä tarkat rajat. Jotta hänen kanssaan voi toimia, edes jotenkin siedettävästi.
Lopettakaa riitely. Minun siskollani todettiin mielisairaalassa diagnoosi "rajatilapersoona" eli terveydenhoitohenkilöstö on tämän todennut. En itse ole lääkäri, joten jätän diagnoosit muille eli en nimittele vitsinä muita persoonallisuushäiriöisiksi. Kokemuksesta voin sanoa, että en elänyt normaalia lapsuutta. Voiko tätä vähätellä esim. sanomalla, että " nykypäivänä käytetään persoonallisuushäiriöta tai narsismia yleisesti". Käsittääkseni tällainen henkilö ei tiedä mistä puhuu ja se, että pitäisi käyttäyty hellämsti tällaista ihmistä kohtaan? Entä jos ei jaksa jos tällainen henkilö on läpeensä ilkeä? Olkookin vaikka oma sisko? Pitääkö oma elämä uhrata toisen sairauden vuoksi?
Ei sinun tarvitse uhrata omaa elämääsi sisaresi sairauden tähden. Yrit oppia olemaan syyllistämättä itseäsi, sellaisen asiaan tähden, mille et mitään voi.
Ainoa mitä voit yrittää. Ota välimatkaa läheiseesi. Älä anna hänen hallita elämääsi uhkailuilla.
Oma äitini myös uhkailee itsemurhalla ajoittain. Hän myös syyttää minua omista vanhuuden tuomista sairauksista. Mutta niin taivava en kuitenkaan ole. Että olisin hänelle nuo rappeumasairaudet saanut aikaiseksi.
Yrittäkäämme olla vahvoja tänään. Jos se vaikka toisi aurinkoisemman huommisen tullessaan :)
ketään vitsillä nimittelee persoonallisuushäiriöiseksi. Ongelmia on muillakin.