Kertokaa noista roduista? Onko kellään? Ovatko parempia ulko- ja sisä- vai pelkästään sisäkissoina? Paljonko maksavat?
bengali ja venäjän sininen
5
1303
Vastaukset
- Tabby
Meillä ei ole bengalia eikä venäjänsinistä, mutta rotukissoista sen verran, että niitä ei saisi edes pitää kuin sisäkissoina. Venäjänsinisten hintaa en tiedä, mutta jostain muistan lukeneeni, että koska bengali on vielä varsin vähälukuinen rotu Suomessa, eikä kasvattajia ole kuin muutama, hinnat pyörivät siinä tuhannen euron paikkeilla, ja jopa siitä ylöspäin. Varmasti en pysty tuota hintaa tosiaan sanomaan, mutta käy vaikkapa kissanäyttelyissä ja kysele kasvattajilta, sillä luulisi selviävän =).
Molemmat todella kauniita kissarotuja, vaikka itse olemmekin puhtaasti tavallisten kotikissojen puolestapuhujia. Jos joskus rotukissan hankimme, se voisi hyvinkin olla bengali, norski, maine coon tai britti, sillä pidämme kookkaista kissoista. - Speedy
Venäjänsiniset ovat todella ihania ja kauniita. Ne muodostavat omistajaansa todella kiinteän suhteen, välillä niinkin, että saa olla työntämässä niiden takapuolta naamaltaan kun yrittää nukkua. Kirjoissa väitetään, että venkkujen ääni on vieno ja ne käyttävät sitä säästeliäästi... Uskoo, ken tahtoo, meillä ja muissa venkkukodeissa kuuluu maukunaa, sirkutusta, kurnutusta ja ties minkälaista jutustelua päivät pääksytysten.
Venkut ovat todella aktiiviisia ja seurallisia, joten seuralainen olisi ihanteellinen, mutta jos sille yhdelle järjestää tarpeeksi puuhaa kun on itse poissa kotoa, niin ei se siitä kärsi. Pitää vaan sitten seurustella sen kanssa enemmän kun tulee kotiin.
Venkut tykkäävät kiivetä, todella paljon, ei ole yksi eikä kaksi venkkua, jotka ovat valinneet mielipaikakseen jonkun oven yläreunan, jonne ne pääsevät ihan kevyesti lattialta hypäten, joten kiipeilypuu on suositeltava. Myös pitkiä vieraita kannattaa varottaa, että kun tulevat käymään, hyvin todennäköisesti löytävät kissan olkapäältään kiikkumasta.
Venkut osallistuvat kaikkiin kotitöihin, useimmat eivät pelkää imuriakaan.
Tässä muutamia piirteitä, joita olen huomannut seuraamalla omiani ja kavereiden venkkuja, tietysti rodun yleisten ominaisuuksien lisäksi kissat ovat yksilöitä, joten venkuistakin löytyy rauhallisia, hiljaisia ja arkojakin tyyppejä.
Kaikki kissat ovat parempia sisäkissoja, sillä ulkona valvomattomana ulkoillessaan ne eivät ole turvassa. Nykyisinhän lakikin kieltää kissan vapaan ulkoilun. Paras tapa ulkoiluttaa on totuttaa kissa pienestä pitäen kulkemaan valjaissa, jos ei ole mahdollisuutta rakentaa ulkotarhaa.
Jos on aikaa ja kiinnostusta, täältä löytyy lukemista:
http://www.ivillage.com/pets/cats
http://www.ivillage.com/topics/pets/0,,167006,00.html
http://www.ivillage.com/pets/expert/behavior/articles/0,,167006_77758,00.html
http://www.ivillage.com/pets/cats/behavior/articles/0,,167006_21967,00.html
http://www.ivillage.com/pets/expert/behavior/articles/0,,167006_69458,00.html
http://www.ivillage.com/pets/expert/behavior/pages/0,,167006_527491,00.html
http://www.ivillage.com/pets/expert/behavior/articles/0,,167006_69702,00.html
Laitoin tuohon ensimmäiseksi pääsivun linkin ja sitten muutaman artikkelin, joiden ajattelin kiinnostavan, toivottavasti auttoi. Sivusto on englanninkielinen, mutta mielestäni todella kattava ja sisältää paljon tietoa.
Pari hyvää kissakirjaa:
Helena Telkänranta: Matka kissan mieleen
Pam Johnson-Bennett: Think Like a Cat
Mirjam Numminen: Mirjamin kissanhoidon opas
Ja hinnoista vielä: venkut taitavat olla rotukissoja sieltä halvimmasta päästä, Suomessa siis. - cooni
Molemmat ovat vain sisäkissoiksi soveltuvia.
Bengalin hinta pyörii 1000 euron molemmin puolin. Rotu on jonkin verran yleistynyt suomessa ja kasvattajia on jo useita.
Käyppä tutustumassa lähemmin rotuun yhdistyksen sivuilta jotka löydät www.kissaliitto.fi sieltä yhdistykset josta linkki sivuille. - Tipsu
Venäjän sininen ja bengali ovat harvinaisia suomessa. Kuten äsken Tabby kirjoitti, bengali on harvinainen suomessa eikä sitä ole kuin parilla kasvattajalla, ja se on ihan uusi rotu.
Venäjän sininen on kyllä hyvin kaunis, mutta se on aika kallis (ainakin viimeksi kun sain tietää sen hinnan se oli n.900-1000e).
Kummatkin ovat hyviä näyttelykissoja.
Venäjän sininen on lempeä ja niiden pentuja saa yleensä vain kasvattajilta.
Bengali on kaunis ja hyvin utelias rotu.
Minulla itselläni on norjalainen metsäkissa joka on hyvin vilkas ja sen pitää saada paljon liikuntaa, kuten kaikkien kissojen oli kyse tavallisesta maatiaiskissasta tai jostain rodusta.
Mutta jos asut kerrostalossa tai rivitalossa keskellä kaupunkia, suosittelen kuitenkin vielä harkitsemaan asiaa.
Kannattaa tutkia rotuja tarkemmin jostain kirjasta tai suoraan kysyä kasvattajalta. - Jake
Moikka, itselläni ja emännälläni on entuudestaan jo venäjänsininen ja ensi lauantaina pitäisi perheeseen tulla vielä bengalikin.
Bengalin luonteesta en tiedä muuta kuin mitä olen lukenut ja kasvattajalla nähnyt. Yleisesti bengalin luonnetta kehutaan vuolaasti, mutta myös muistutetaan, että se vaatii seuraa ja puuhaamista. Sukupuun juurista johtuen se myös tykkää vedestä. Jollain ulkomaisella sivulla oli kirjoitus, jossa omistaja ihmetteli miksi Bengali aina ennen vesikupista juomistaan käpälällä sipaisi vedestä osan lattialle, johtunee siis esi-isiensä tavasta puhdistaa mutainen lampi ennen juomista :)
Venäjänsinisistä tiedän sitten enemmän. Meidän venakko on kohta 2-vuotias leikattu narttukisu. Kertakaikkisen söpö ja pehmoisempi kuin stockan leluosaston pehmoisin feikkikisu. Venakolla ns. tuplakarva, josta tämä yletön pehmeys johtuu.
Venakkomme ei karvaa lähes ollenkaan.
Luonteesta vähän: kissallamme on ihmeellisiä tapoja;
Se juoksee aina suihkun alle kun näkee jos vaatteita ruvetaan riisumaan. Sitten se odottaa siellä kunnes suihkun laittaa päälle. Se on siis utelias, mutta veden alkaessa tippua sen päälle, se ampuu itsensä pesukoneen päälle odottelemaan.
Se juo vain ja ainoastaan hanasta. Vesi sen omassa kupissa ei kiinnosta, vaikka sillä olisi jano. Välillä olen yllättänyt sen kuitenkin juomasta yöpöydällä olevasta vesilasista :)
Se ei tykkää juurikaan olla sylissä/paijattavana/rapsutettavana, paitsi aikaisin aamulla ja myöhään illalla. :)
Se tykkää "majoista", eli vaikka huovasta tehdystä piilosta. Siellä se voi olla vaikka kuinka monta tuntia putkeen. :)
Se ilmoittaa kyllä määkimällä, jos haluaa leikkiseuraa tai jos sillä muuten vaan on protestoitavaa. Tosi kivoja ääniä siitä lähtee, ja niillä kaikenlaisilla variaatioilla on aina eri merkitys :)
Aamuisin se tulee herättämään kävelemällä rinnan päälle, koskettamalla tasullaan (ilman kynsiä) ihmisen poskea ja sanomalla hennosti "miu". Äärimmäisen tehokas keino, jos toistaa 10 kertaa peräkkäin. :)
... what else, kysy jos kiinnostaa tietää lisää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san3153714Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322048Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.451664- 981656
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1041374- 1451215
- 821113
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1021113Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja100918Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.68836