Minun mielestä

ihminen itse

olemuksessaan osoittaa Jumalan täydellisen olemassaolon, vaikka onkin syntiinlangennut. Varsinkin kun katsoo jotain todella hyvännäköistä naista niin tulee sellaiseen tulokseen ettei tuollainen ole voinut kehittyä sattumalta.

Kun ajattelee asioita laajemmin joutuu tulemaan välillä yllättäviinkin lopputuloksiin: maailmankaikkeus ei todellakaan ole niin simppeli paketti kun yliopistoissamme annetaan olettaa.

18

713

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Salccari

      Montako opintopistettä olet opiskellut tähtitiedettä yliopistossa? Meinaan, kyllä sekin aika monimutkaiseksi menöö.

    • on liika monimuotoinen

      ja odottamattomalal tavalal muuttuva, sopeutuva, että se ei maalaisjärellä ajateltuna voi missääntapauksesa olla älyllisesti suuniteltu. Sillä jos suunitelmallisuutta ilmenisi, se olisi tehnyt maailmasta paljon paremman, turvallisemman, tasapainoisemman, ja yksinkertaisemman.

    • päin

      "Varsinkin kun katsoo jotain todella hyvännäköistä naista niin tulee sellaiseen tulokseen ettei tuollainen ole voinut kehittyä sattumalta."

      Asia lienee kuitenkin niin, että mitään absoluuttista hyvännäköisyyden määritelmää ei ole olemassakaan. Jos jokin maan ulkopuolinen olento tarkastelisi maan päällistä elämää, se ei ehkä aluksi tekisi isompaa eroa ihmisten ja apinoiden välillä puhumattakaan siitä, että osaisi erotella ihmisiä paremman ja huonomman näköisiin.

      Kun sanot naista hyvän näköiseksi, kerrot itse asiassa itsellesi evoluution mukana kehittyneestä ominaisuudesta, joka sanoo sinulle minkälaisten naisten kanssa olisi suositeltavinta pariutua. Ne, jotka ovat valinneet terveen näköisiä naisia, joilla on asianmukaisesti kehittyneet maitorauhaset, ovat menestyneet jälkeläisten suhteen. Samalla tuo valintakriteeri on periytynyt jälkeläisille, joihin itsekin naismakuinesi kuulut.

      • yleisesti

        ollaan sitä mieltä että symmetrisyys lisää vetovoimaa ja viehättyvyyttä. Joten oleppas hiljaa. Olin oikeassa.

      • muut eivät
        yleisesti kirjoitti:

        ollaan sitä mieltä että symmetrisyys lisää vetovoimaa ja viehättyvyyttä. Joten oleppas hiljaa. Olin oikeassa.

        Ihmiset pitävät symmetriasta koska ovat symmetrisiä olentoja. Kampela ei ole symmetrinen olento. Jos se viehättyisi symmetriasta kampelalle tyypillistä epäsymmetriaa enemmän, se olisi lajille turmiollista. Viittojarapu on toinen heti mieleen tuleva esimerkki epäsymmetrian viehättävyydestä.

        Eli väärässä olit, ei ole symmetria universaali paremmuuden mittari.

      • Turkana
        yleisesti kirjoitti:

        ollaan sitä mieltä että symmetrisyys lisää vetovoimaa ja viehättyvyyttä. Joten oleppas hiljaa. Olin oikeassa.

        kun kerroit, ettei kaunis nainen ole voinut kehittyä sattumalta, siihen tarvitaan luonnonvalintaa, josta edellinen kirjoittaja mainitsikin.

      • maa_tiainen
        yleisesti kirjoitti:

        ollaan sitä mieltä että symmetrisyys lisää vetovoimaa ja viehättyvyyttä. Joten oleppas hiljaa. Olin oikeassa.

        Symmetria on universaali ominaisuus, joten voimme ennustaa, että myös maapallon ulkopuolelta mahdollisesti löytyvät kehittyneet elämänmuodot ovat symmetrisiä. Symmetria on kaunista silloin kun se liittyy harmoniaan.

      • niinkös?
        maa_tiainen kirjoitti:

        Vai symmetrisiä kuin kampelat? Symmetrisiä kuin puut ja pensaat? Symmetrisiä kuin viittojaravun sakset, hammasvalaan hampaat, kotilon kuoret tai pöllön korvat?

        Huomaatko, enemmistö ei olekaan sama kuin kaikki.

      • on havaittu
        muut eivät kirjoitti:

        Ihmiset pitävät symmetriasta koska ovat symmetrisiä olentoja. Kampela ei ole symmetrinen olento. Jos se viehättyisi symmetriasta kampelalle tyypillistä epäsymmetriaa enemmän, se olisi lajille turmiollista. Viittojarapu on toinen heti mieleen tuleva esimerkki epäsymmetrian viehättävyydestä.

        Eli väärässä olit, ei ole symmetria universaali paremmuuden mittari.

        että ihminen arvostaa vastakkaisessa sukupuolessa paljonkin symmetrisyyttä, se kertoo tydellisyydestä. Vai mitä sinä oikein selität?

      • maa_tiainen
        niinkös? kirjoitti:

        Vai symmetrisiä kuin kampelat? Symmetrisiä kuin puut ja pensaat? Symmetrisiä kuin viittojaravun sakset, hammasvalaan hampaat, kotilon kuoret tai pöllön korvat?

        Huomaatko, enemmistö ei olekaan sama kuin kaikki.

        Mikä tahansa symmetria kelpaa. Symmetria vähentää informaatiota, joten epäsymmetriset ovat epästabiilimpia ja symmetria voittaa pikkuhiljaa. Tämä pätee sekä fyysiseen, että henkiseen, koska aivojen on helpompi käsitellä vähempää määrää informaatiota ja jos informaatio on harmoonista, niin sen käsittely on helppoa ja miellyttävää.

      • mutta entäs
        Turkana kirjoitti:

        kun kerroit, ettei kaunis nainen ole voinut kehittyä sattumalta, siihen tarvitaan luonnonvalintaa, josta edellinen kirjoittaja mainitsikin.

        luonnonvalinta itse. eikö sekin ole lopulta sattumaa? joten jäit nalkkiin olkilukkoinesi.

      • voiherrajjesta
        on havaittu kirjoitti:

        että ihminen arvostaa vastakkaisessa sukupuolessa paljonkin symmetrisyyttä, se kertoo tydellisyydestä. Vai mitä sinä oikein selität?

        Ihminen on symmetrinen, kampela ei. Mitä se sinulle kertoo kampelan täydellisyydestä?

      • epäonnistuit.
        mutta entäs kirjoitti:

        luonnonvalinta itse. eikö sekin ole lopulta sattumaa? joten jäit nalkkiin olkilukkoinesi.

        Olkiukkosi luonnonvalinnasta oli... olkiukko.

      • mitä tästä seuraa
        maa_tiainen kirjoitti:

        Mikä tahansa symmetria kelpaa. Symmetria vähentää informaatiota, joten epäsymmetriset ovat epästabiilimpia ja symmetria voittaa pikkuhiljaa. Tämä pätee sekä fyysiseen, että henkiseen, koska aivojen on helpompi käsitellä vähempää määrää informaatiota ja jos informaatio on harmoonista, niin sen käsittely on helppoa ja miellyttävää.

        olet siis sitä mieltä, että kampeloiden tulisi pyrkiä kohti suurempaa symmetriaa?

      • maa_tiainen
        mitä tästä seuraa kirjoitti:

        olet siis sitä mieltä, että kampeloiden tulisi pyrkiä kohti suurempaa symmetriaa?

        Liiallinen symmetriakaan ei ole enää kaunista. Ennemminkin kampelan tulisi pyrkiä harmooniseen tasapainoon symmetrian ja epäsymmetrian välillä.

    • Miten langetaann syntin, milloin tietää että on langennut syntiin, miten asiaa voidaan mitata, millaiset tuntomerkit on havaittavissa syntiinlankeamisen jälkeen? Mistä tiedät että olet pelastunut synneistäsi?

      • jokainen itse

        tietää miten syvällä on pahuudessa ja voi parantua ja pelastua uskomalla Jeesukseen. Niin pääsee ihminen pahuudestaan eroon sillä hän on luonnollisesti ilman Jumalaa, jollei usko Jumalaan ja Jeesukseen jonka Jumala lähetti pelastamaan teidät.

      • jokainen itse kirjoitti:

        tietää miten syvällä on pahuudessa ja voi parantua ja pelastua uskomalla Jeesukseen. Niin pääsee ihminen pahuudestaan eroon sillä hän on luonnollisesti ilman Jumalaa, jollei usko Jumalaan ja Jeesukseen jonka Jumala lähetti pelastamaan teidät.

        jos kerran on jo joku mikä pelstaa, niin miksi pelätä? Tuommoset kauppamiehet saisi myytyä eskimoillekkin jääkaapin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

      Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
      Joensuu
      192
      4445
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      31
      3170
    3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      31
      2884
    4. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      60
      2766
    5. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      68
      2759
    6. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      90
      2615
    7. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      14
      2351
    8. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      100
      2119
    9. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      108
      1282
    10. Missä me nähtiin viimeksi nainen

      Paikka ja siitä vähän kuvailua. Mitä kohtaamisessa tapahtui?
      Ikävä
      63
      1128
    Aihe