Ulvilan kierrätyskeskus on ollut hyvin hoidettu ja siisti paikka, viedä tavaraa ja ottaa tavaraa. Vähävaraisille suorastaan tavaratalo, josta on pikkusummalla saanut omistukseensa hyödykkeitä, jotka ovat joillekin tulleet tarpeettomiksi.
Kierrätyksen perimmäinen tarkoitus on ollut laittaa tarpeettomat tavarat liikkumaan maksutta. Periaatteena tuo jotain, jos viet jotain. Sitten keksittiin, että sehän onkin bisnestä, jos otetaan tavaroista rahaa, kuka sitä nyt ilman mitään antaa. Menettely olisikin aivan oikein, mikäli kierrätyksen toimesta suoritettaisiin laitteiden kunnostuksia ja korjauksia sekä vaatteiden pesua ja silitystä, eli niiden eteen olisi silloin tehty työtä. Nythän niin ei ole, vaan henkilökunta vain järjestää tavarat paikoilleen ja pitää paikat siistinä. Nykyaika on tehoyhteiskunta ja vielä siitäkin kovempi ns. kilpailuyhteiskunta. Mutta valitettavasti kaikki eivät pysy siinä mukana, vaan tippuvat kelkasta. Ilmeisesti Ulvilan päättäjilläkin on tarkoitus saada kaikesta toiminnasta mahdollisimman suuri hyöty rahallisesti. Onhan selväkin, ettei euron tai parin hintaisella tavaralla päästä tuottavaan liiketoimintaan. Muutettakoon siis kierrätyskeskus vaikkapa kirpputoriksi, mutta tuskimpa se sittenkään on kultakaivos. Hyväosaisten on helppo pistää moinen keskus kiinni, koska sen tuottavuus jää miinuspuolelle.
Kaikki asiat eivät kuitenkaan ole suoraan tuottoisia ja omistajalleen rahaa kasaavia. Katselkaahan päättäjät hieman toisianne siellä valtuustosalissa ja miettikää mielessänne, minkä verran kukin teistä tuo rahaa kunnan pussiin. Luulenpa että useampi teistä on vain siellä kulutuspuolella, joten eiköhän sittenkin säästetä tuo köyhien Stokcmann, ei se Ulvilan kunnantaloutta kaada. Pitäkää muutamat "kahvituskekkerit" ja "tutusmisretki" vähemmän, niin kierrätykseenkin löytynevät rahat.

Vastaukset 4
Vanhimmat
kierrätyspistettä pitää kun tilalle todella voi laittaa tuottavampaa kuten vaikka vuokrata paikka yrittäjälle. Toisekseen se on ollut pitkäaikastyöttömien suojatyöpaikka, hakekoon nekin surkeet oikeita töitä, ettei tartte toisten lahjottamista tavaroista kuoria kermoja päältä itselle ja tuttaville.
Mitäpä luulet noiden uusien työttömien, joita taas tulee tuhansia, ajattelevan, tehtaita suljetaan. Kun he parin kolmen vuoden kulutta ovat edelleen työttöminä ja takuulla ilman omaa syytä. Vain siksi, että sijoittajan pohjaton pussi ei täyty riittävän nopeasti.
Sitäpaitsi, eivät kaikki ole yrittäjähenkisiä, eikä kaikilla ole siihen edes mahdollisuuksia. Minun mielestäni ajatuksen juoksusi edustaa sitä erityisen kylmää ja itsekästä maailmankatsomusta, mitä nyky-yhteiskunta jostain kumman syystä arvostaa. Toisin sanoen vitut muista, kunhan mulla menee hyvin.
Miten sitten suu pannaan, kun itse olet tilanteessa, että työt loppuvat, tai firmasi tekee konkurssin. Keneltä toivot tuolla asenteellasi apua? Saatat huomata, että olet yksin ongelmiesi kanssa, vanhat kaverit kiertävät sinut kaukaa, ettei köyhyys tarttuisi, kuten Jari Sarasvuo opettaa.
Ulvilan kunnan menoissa ei tuollaisen kierrätyskeskuksen kulut merkitse yhtään mitään. Paljon enemmän nuo valitut valioihmiset kuluttavat järjestämissään kekkereissä ja "opintomatkoissaan milloin minnekin".
Kaikki eivät valitettavasti ole yhtä hyvin toimeentulevia kuin sinä, joten ei kannattaisi kadehtia. Ei ole kuule helppoa olla työttömänä, sillä ei niitä työpaikkoja ole noin vain otettavissa, nykyään ei edes koulutetuilla. Maistereita on tänäkin päivänä ilman duunia pilvin pimein.
Inhimillisyyttä minä tässä perään, vaikka olen itsekin pienellä eläkkeellä, en kadehdi noita pienellä palkalla työllistettyjä, tekeväthän edes jotakin palkkansa eteen. Jos he sieltä jotain itselleen valkkaavat päältä,se on varsin inhimillistä. Niinhän ne tekevät isoisemmatkin joka alalla, niin sinäkin omallasi, jos tilaisuus antaa mahdollisuuden, eikö niin?
Juu-u.
Oikeassa olet mutta kaipa ne järjestävät asiat kuten Porissa kierrätys tavara menee jätelavoille sulattoon yms...
Tavaraa ei juur kummemmin siirretä myyntiin.
Porissa vain Spr kontti kierrätystä parhaillaan ihmisiltä ihmisille tavarat kiertää.
Saa edullisia vaatteita ja huonekaluja, välillä tekee oikeita löytöjäkin.
Ei tarvitse valmistaa uusia tavaroita vanhat/uudet tavara kiertää.
Jos joku joskus jonkun tavaran välittää niin onko se todella iso rikos ??
Vai onko se edes rikos,vai palvelus ympäristölle ?
Silloinkin tavara jatkaa kulkuaan..
JA saa uuden sitä arvostavan omistajan.
Ketä ne tavara kaatopaikalla hyödyttää ??
Se on puhtaasti kirpputoritoimintaa sen viheliäisimmässä muodossa. Spr ottaa tavaraa lahjoituksina vastaan ja myy sitä kiskurihinnoilla.
Hinnoittelijat vetävät hinnat aivan "lonkalta", mitään järkevää perustelua sille ei ole.
Työntekijät ovat osin vapaaehtoisia osin työllistettyjä. Porukka valitsee aina parhaat palat omaan tai tuttaviensa käyttöön.
Myyntituotosta ei tietääkseni makseta minkäänlaisia veroja, onhan kyse yleishyödyllisestä toiminnasta tai hyväntekeväisyydestä .
Henkilökunta on käytökseltään ainakin täällä Porissa varsin ylimielistä ja epäystävällistä, en pidä lainkaan koko touhusta, vaikkakin asia sinänsä on hyvä.
Sanottakoon nyt vielä kerran, että oikea kierräystoiminta nojaa ajatukseen, "tuo itsellesi tarpeetonta tavaraa kierrätykseen ja valitse sieltä tavaraa itsellesi, mikäli tarvitsemasi löytyy". Se on lyhykäisyydessään kierrätyksen alkuperäinen idea.
Kun hommaan liittyy rahastaminen, kyse on enemmän tai vähemmän kirpputoriaatteesta.