Ja kaikille Teille jotka olette siis saaneet lapsenlapsia -nimityksiä varmasti monenmoisia =)
Itse kaipasin Äitinä lapsille isovanhempia ja samoin Isä.
Tokihan nämä siis ovat, mutta sellaisia joiden kanssa jakaa ilot ja surut, sellaisia jotka käyvät kylässä ja joiden luona kyläillään.
Isän puolelta vastaus oli tiukka "Meillä ei ole velvollisuuksia lapsianne kohtaan, koska olet vain adoptiolapsi"
Äidin puolelta oli niin Onnellinen tilanne, että esikoisen synnyttyä, mummikin jaksoi pitkiä aikoja selvinpäin, ja kyläilimme liki viikottain. Mummi oli yökylässä meillä ja lapsi yökylässä mummilla (mummilla pieni yksiö miehensä kanssa, joten emme kaikki sinne mahtuneet)
Isän vanhemmilla kun kävimme heidän (mökillä) pyynnöstään, isälle jopa vaatimuksena, oli kohtelu tosi omituista. Lapsi oli 1v, "Kyllähän TUONikäinen jo potalla käy, miksi pidätte vaippaa" Annoimme lapsen juosta pyllypesulta ilman vaippaa sisälle "EI, tuo pissaa kaikki meidän tavarat, laittakaa NYT se vaippa"
Toinen tilanne oli, kun lapsi lähti avonaisesta ulko-ovesta mummon ja vaarin luo pihalle, kun olivat siellä, kysyimme 2 min päästä "Tuotteko lapsen sisäklle, laitamme kunnon vaatteet" Niin eivät he tienneet missä lapsi oli... Ja TAAS sama "Ei meidän kuulu katsoa missä teidän lapsi menee, olemme vain isän ado-vanhempia, ei meidän tarvitse huolehtia"
Tämän jälkeen puimme päällemme, Isä, Äiti, ja Lapsi ja lähdimme ajamaan takaisin Kotiimme (Mikkeli-Helsinki).
Äidin äitiä Isän vanhemmat haukkuivat jatkuvasti alkoholistiksi (sitä hän kyllä onkin) ja jatkuvasti hokivat "Meidän kyllä pitäisi huolehtia lapsestanne, mutta ei Äidinäidin" (Omituista tässä oli se, että Äidinäiti oli kyllä ollut lapsen kanssa, mutta Isänvanhemmat eivät IKINÄ).
Aikakului, Isänvanhemmat lupautuivat Tukiperheeksi lapsillemme sossun näin kysyessä, kertaakaan lapset EIVÄT Mummolassa olleet, isän kanssa kävivät kerran, jälleen Mikkelissä, josta Isä pahoitettuaan jälleen mielensä joutui ajamaan yöllä kotiin.
Aikakului..
Nuorin lapsi meni sovitusti Isänvanhemmille, seuraavana aamuna Isä oli kuollut, Vanhin lapsi siis oli kotona ja löysi Isän.
Lapset pikaisesti Huostaanotettiin, Vanhin lapsista sijoitettiin Vastaanottokotiin, Nuorin jäi Mummolaan (vaikka hänelläkin siis paikka).
Kohta tuli Äidille päätös, jossa Lapsilisä piti maksaa Mummolaan Kulukorvauksina, koska Nuorin lapsi oli ollut Mummolassa Kuukauden.
Äiti nosti asian esille ja osoitti, että Lapsilisiä EI makseta kun lapset ovat Mummolassa, Lapsilisät maksetaan Huostaanottavalle Kaupungille, jossa Lapsilla on paikka Vastaanottokodissa.
Se mitä haluan TÄLLÄ kertoa on se että JOPA isovanhemmat voivat olla rahanahneita!
Aluksi he muistivat joka käänteessä sanoa "Eivät ole Meidän kontolla lapset, koska olemme adiptiovanhempia"
Lopulta monien papereiden jälkeen selvisi, että Isä oli kuollut siinä uskossa että he olisivat hänet Adoptoineet, VAIKKA olivatkin vain sijaiskoti Isälle. (muistivat myös aina Isää muistuttaa, kuinka kiitollinen Isän tulee olla, että he ovat hänet Adoptoineet, kun oma Äiti ei halunnut)
Nykyisin Lapsemme vierailevat edelleen tuolla Mummolassa (He ottivat sen asiakseen tuoda KAIKILLE julki, kuinka hyviä ovat "Me voimme olla lasten kanssa, vaikka eivät olekaan sukua")
-Pelaavat vain turhaa Taivaspaikkaa- Sano.
Lapset tykkäävät heistä, Äidin Äiti ei humalaltaan edes muista heitä, onneksi on edes joku Mummola.
Äiti ei puhu pahaa sanaa heistä, mutta he Äidistä. Onneksi mukana on ymmärtävä sossu, joka sitten antaa noottia heille.
Lapsenlapset eivät voi Ymmärtää Miksi Äidistä puhutaan pahaa.
Rakastakaa niin kauan kuin Aikaa riittää, jokainen yhdessäolohetki on Varmasti Tärkeä.
Itse kaipasin Äitinä lapsille isovanhempia ja samoin Isä.
Tokihan nämä siis ovat, mutta sellaisia joiden kanssa jakaa ilot ja surut, sellaisia jotka käyvät kylässä ja joiden luona kyläillään.
Isän puolelta vastaus oli tiukka "Meillä ei ole velvollisuuksia lapsianne kohtaan, koska olet vain adoptiolapsi"
Äidin puolelta oli niin Onnellinen tilanne, että esikoisen synnyttyä, mummikin jaksoi pitkiä aikoja selvinpäin, ja kyläilimme liki viikottain. Mummi oli yökylässä meillä ja lapsi yökylässä mummilla (mummilla pieni yksiö miehensä kanssa, joten emme kaikki sinne mahtuneet)
Isän vanhemmilla kun kävimme heidän (mökillä) pyynnöstään, isälle jopa vaatimuksena, oli kohtelu tosi omituista. Lapsi oli 1v, "Kyllähän TUONikäinen jo potalla käy, miksi pidätte vaippaa" Annoimme lapsen juosta pyllypesulta ilman vaippaa sisälle "EI, tuo pissaa kaikki meidän tavarat, laittakaa NYT se vaippa"
Toinen tilanne oli, kun lapsi lähti avonaisesta ulko-ovesta mummon ja vaarin luo pihalle, kun olivat siellä, kysyimme 2 min päästä "Tuotteko lapsen sisäklle, laitamme kunnon vaatteet" Niin eivät he tienneet missä lapsi oli... Ja TAAS sama "Ei meidän kuulu katsoa missä teidän lapsi menee, olemme vain isän ado-vanhempia, ei meidän tarvitse huolehtia"
Tämän jälkeen puimme päällemme, Isä, Äiti, ja Lapsi ja lähdimme ajamaan takaisin Kotiimme (Mikkeli-Helsinki).
Äidin äitiä Isän vanhemmat haukkuivat jatkuvasti alkoholistiksi (sitä hän kyllä onkin) ja jatkuvasti hokivat "Meidän kyllä pitäisi huolehtia lapsestanne, mutta ei Äidinäidin" (Omituista tässä oli se, että Äidinäiti oli kyllä ollut lapsen kanssa, mutta Isänvanhemmat eivät IKINÄ).
Aikakului, Isänvanhemmat lupautuivat Tukiperheeksi lapsillemme sossun näin kysyessä, kertaakaan lapset EIVÄT Mummolassa olleet, isän kanssa kävivät kerran, jälleen Mikkelissä, josta Isä pahoitettuaan jälleen mielensä joutui ajamaan yöllä kotiin.
Aikakului..
Nuorin lapsi meni sovitusti Isänvanhemmille, seuraavana aamuna Isä oli kuollut, Vanhin lapsi siis oli kotona ja löysi Isän.
Lapset pikaisesti Huostaanotettiin, Vanhin lapsista sijoitettiin Vastaanottokotiin, Nuorin jäi Mummolaan (vaikka hänelläkin siis paikka).
Kohta tuli Äidille päätös, jossa Lapsilisä piti maksaa Mummolaan Kulukorvauksina, koska Nuorin lapsi oli ollut Mummolassa Kuukauden.
Äiti nosti asian esille ja osoitti, että Lapsilisiä EI makseta kun lapset ovat Mummolassa, Lapsilisät maksetaan Huostaanottavalle Kaupungille, jossa Lapsilla on paikka Vastaanottokodissa.
Se mitä haluan TÄLLÄ kertoa on se että JOPA isovanhemmat voivat olla rahanahneita!
Aluksi he muistivat joka käänteessä sanoa "Eivät ole Meidän kontolla lapset, koska olemme adiptiovanhempia"
Lopulta monien papereiden jälkeen selvisi, että Isä oli kuollut siinä uskossa että he olisivat hänet Adoptoineet, VAIKKA olivatkin vain sijaiskoti Isälle. (muistivat myös aina Isää muistuttaa, kuinka kiitollinen Isän tulee olla, että he ovat hänet Adoptoineet, kun oma Äiti ei halunnut)
Nykyisin Lapsemme vierailevat edelleen tuolla Mummolassa (He ottivat sen asiakseen tuoda KAIKILLE julki, kuinka hyviä ovat "Me voimme olla lasten kanssa, vaikka eivät olekaan sukua")
-Pelaavat vain turhaa Taivaspaikkaa- Sano.
Lapset tykkäävät heistä, Äidin Äiti ei humalaltaan edes muista heitä, onneksi on edes joku Mummola.
Äiti ei puhu pahaa sanaa heistä, mutta he Äidistä. Onneksi mukana on ymmärtävä sossu, joka sitten antaa noottia heille.
Lapsenlapset eivät voi Ymmärtää Miksi Äidistä puhutaan pahaa.
Rakastakaa niin kauan kuin Aikaa riittää, jokainen yhdessäolohetki on Varmasti Tärkeä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
mitä sanot.
Näitä juttuja voisin minäkin kirjoittaa, ei järjen häivää!!!
Kertomus kuuluu ehkä selkokielellä näin: Nuori moniongelmainen perhe, jolla oli kaksi lasta kaipasi kovasti isovanhempien tukea, mutta ei saanut sitä, koska vaimon äiti oli alkoholisti ja miehellä oli vain kasvatusvanhemmat, joita hän tosin luuli adoptiovanhemmiksi.
Lasten isän kuoleman jälkeen paljastuikin, että adoptiovanhemmat olivatkin vain sijaisvanhemmat. Isän kuoleman jälkeen lapset huostaanotettiin, mutta äiti ei kero miksi. Oliko äiti kenties mielenterveysongelmainen? Toinen lapsista oli jonkin aikaa isänsä sijaisvanhempien hoivissa.
koittakaa kestää tämä teksti on aivan asiaa ja jonkun elämää...sellaista se vaan on toisista on toisista ei...toiset riistää toiset ei...toiset ymmärtävät elämän rajallisuuden toiset ei...toiset ovat älykkäämpiä toiset ei ym...tällaista tämä on isovanhempienkin kohdalla kaikki ei mene niinkuin saduissa tai hölöhölö jutuissa joissa usein toitotetaan kuinka vaikeaa oli silloin ja silloin kun ei ollut sitä sun tätä. Huh huh ei voi verrata asioita ja tapahtumia OPPIKAA JO ja OPPIKAA JO VIHDOIN ELÄMÄÄN
Valitettavasti elämä on toisille joskus liiankin kovaa ja varsinkin epäoikeudenmukaista. Sitä aikuisena vaan haluaa omalle perheelleen parasta ja toivon sydämestäni, että elämässä ei katkeruus ja paha olo ole päällimmäisenä. Toivottavasti ympärillä kuitenkin on myös hyviä ja tasapainoisia ihmisiä, jotka ajattelevat lasten parasta. Monella suvulla on omat ikävät ja surulliset asiat elämänsä vaiheissa, mutta silti jokainen yrittää elää tavallista ja tasapainoista elämää parhaalla tavallaan. On erilaisia tukiryhmiä, vertaispalveluja ja tukiverkostoa, mutta saako niistä apua tarvittaessa? Toivon, että joka suvulla on sentään joitakin hyviä ihmisiä ympärillään, ettei tarvitse yksin jäädä ongelmineen.