Eivät nämä tämän kasteosion

Eivät nämä tämän kasteosion epärehellisyyteen mielistyneet
kastetotuuden vääristelijät tule valheistaan koskaan luopumaan.

Kerta toisensa jälkeen eli jopa monta tusinaa kertaa on tänne
totuus seurakunnan kastehistoriasta luettavaksi tuotu, ja aina
silloin nämä vääristelijät hiljenevät perusteellisesti ja jopa pit-
käksi aikaa.

Mutta kun aikaa tarpeeksi kuluu, ja nuo esitetyt faktoja sisäl-
tävät tekstit siirtyvät näkyvistä pois, ja jopa lopulta vaikeasti
tavoittamattomiin, niin kerta toisensa jälkeen toistuu se, että
nämä vääristelijät kaivavat taas jälleen nuo selviä valheita si-
sältävät kasteoppimantransa esiin, ja alkavat taas uudelleen
syytää niitä tänne luettaviksi.

Ja kun yksi aloittaa, niin toinen säestää, ja kolmas lainaa taas
jopa kirkkoisien tarkkaan valittuja tekstejä muka väärän kaste-
oppinsa todistukseksi.

Oivana lainaamisen esimerkkinä toimikoon Justinus Marttyy-
rin tekstin lainaus:

Lainaaja lainaa vain lyhyesti seuraavaa kohtaa:

"Meidän joukossamme on monia 60 -70 vuotiaita miehiä ja
naisia, jotka jo lapsina ovat tehdyt opetuslapsiksi."

Ja lainauksen lukija jätetään mieluusti sellaiseen luuloon, että
kyse olisi Justinus Marttyyrin aikana ollut aivan samanlaisesta
opetuslapsien tehtailusta sylivauvoja kastamalla, mitä he itse
nykyäänkin kirkoissaan harrastavat.

Visusti pyritään lainauksen lukijoilta salaamaan ja peittämään
se tosiasia, millaisia opetuslapsia Justinus oli valmis seurakun-
nassaan opetuslapsiksi tekemään.

Se näet käy ilmi Justinuksen kirjoituksen laajemmasta laina-
uksesta, jota nämä vääristelijät eivät vahingossakaan lainaa,
sillä sen lainaaminen paljastaisi sen, että ne miehet ja naiset
”jotka jo lapsina ovat tehdyt opetuslapsiksi”, olivatkin lapsia,
jotka olivat tulleet vakuuttuneiksi kristillisen opetuksen sisäl-
löstä, ja olivat alkaneet uskoa opetuksen sisältöön.

Nuo lapset eivät siis olleet sylivauvoja, joiksi nuo vääristelijät
yrittävät heidät uskotella.

Lainaus sisältää seuraavaa:

"Minä tahtoisin nyt selittää, kuinka me jotka Kristus on uudis-
tanut, olemme jättäytyneet Jumalalle, jotta ei, jos minä tämän
sivuuttaisin, voitaisi minua katsoa epärehelliseksi jossakin koh-
taa tätä selontekoani.

Kaikkia, jotka ovat tulleet vakuuttuneiksi ja uskovat, että se mitä
me opetamme ja puhumme, on totta, ja jotka tunnustavat voivan-
sa elää sen mukaan, opetetaan ensin rukoilemaan ja paastoten
pyytämään Jumalalta entisiä syntejään anteeksi.

Ja myös me paastoamme ja rukoilemme yhdessä heidän kans-
saan.

Sitten me johdatamme heidät johonkin paikkaan jossa on vettä, ja
he uudestisyntyvät samalla tavalla kuin mekin uudestisynnyimme.
Sillä he vastaanottavat silloin vesipeson kaikkien Isän ja Herran
Jumalan nimessä, ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ni-
messä ja Pyhän Hengen nimessä."

Justinus siis kirjoitti "Kristuksen uudistamista Jumalalle jättäy-
tyneistä, jotka vesikasteensa edellä ovat tulleet vakuuttuneiksi
ja uskoviksi. He ovat myös kasteensa edellä tunnustaneet halu-
avansa ja kykenevänsä elämään kristittyinä.

Kasteensa edellä heidän tuli rukoilla ja pyytää Jumalalta entisiä
syntejään anteeksi.

Myös luterilais-protestanttisen rehellisen kirkkohistorian sisällön
nämä vääristelijät tahtovat mieluusti unohtaa, vaikka senkin sisältö
on useaan kertaan täällä ollut esillä.

Luterilais-protestanttinen Christensen-Göransson:in kirkkohistorian
ensimmäinen osa kertoo seuraavaa: apostolista aikaa käsittelevässä
luvussa (vuodet 30-64):

"Ne, jotka olivat kääntyneet, ja saaneet uskon ristiinnaulittuun
Jeesukseen, ottivat vastaan kasteen. ...

Kristillinen kaste tajuttiin tapahtumaksi, jossa annettiin synnit an-
teeksi, ja otettiin kastettu Messiaan pelastettujen joukkoon. ...

Koska pelastus kuitenkin perustui Jeesukseen, suoritettiin kaste
Jeesuksen nimeen, mikä merkitsi sitä, että kastettu oli hänen omai-
suuttaan, ja oli hänen suojeluksessaan."

Apostolien jälkeistä aikaa (vuodet 64-140) käsittelevä luku selostaa:

"Katekumenaattia (=kastetta edeltävää kouluopetusta) pidettiin vält-
tämättömänä valmentautumisena kasteen vastaanottamiseen.

Se, joka saatuaan opetusta kristinuskon uskonnollisesta ja eetti-
sestä sisällöstä, oli luvannut uskoa ja elää kristittynä, pääsi kas-
teelle. ...

Sen jälkeen kun kastettava oli vastannut myöntävästi kasteen toi-
mittajan kysymykseen, uskoiko hän Isään Jumalaan, Poikaan ja
Pyhään Henkeen, hänet kastettiin, mikä tapahtui yleensä upotta-
malla. ...

Kaste tapahtui Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen – tämä syrjäytti
apostolien jälkeisellä ajalla lähes kokonaan kasteen Jeesuksen ni-
meen.

Aikuiskaste oli vallitseva. Varmasti ei voida sanoa, kastettiinko lapsia
lainkaan."

Ajasta, jolloin kristinuskosta tuli valtakunnan uskonto (vuodet 311-
395), luemme:

"Katekumenaatti oli vielä 300-luvulla tärkeä, koska kaste toimitettiin
pääasiassa aikuiskasteena. ...

Sitä mukaa kun Rooman väestöstä tuli kristittyjä, lapsikaste yleistyi.

Siten katekumenaatti lakkasi, joskin sen menot liitettiin lapsikasteeseen. ...

Silloin ei varsinaista upotuskastetta (immersio) enää noudatettu. Nyt
kastettavan pää ainoastaan valeltiin vedellä, tai kaadettiin hänen pää-
hänsä vettä (aspersio)."

Edellä esittämäni lyhyt kirkkohistorian lainaus siis kertoo, että alku-
aan apostolisella ajalla kastettiin vain kääntyneitä uskoon tulleita.

Apostolien jälkeisellä ajalla oli perustettu katekumenaattejakin eli
kastekouluja kasteelle pyrkiville, joten apostoliselta ajalta periytynyt
kääntymisen ja uskomisen kaste-ehto säilyi.

Kun kirkkohistorian mukaan tänä aikana aikuiskaste oli vallitsevana,
ei voida varmuudella sanoa, kastettiinko lapsia lainkaan.

Vasta myöhemmin, Rooman valtion omaksuttua kristinuskon, lapsi-
kaste yleistyi ja kastekoulu eli katekumenaattikin lakkasi.


Edellä esitettyjen historian tosiasioiden valossa, väitteitä sylilapsi-
kasteen apostoliselta ajalta periytymisestä ei suinkaan ole syytä
hyväksyä sen perusteella, että jotkut kirkkohistorian vääristelijät
sellaista täälläkin väittävät.

Melko tuore Kristinuskon historia 2000 (Weilin & Göös) ensim-
mäinen osa kertoo sivullaan 84 kirkon alkuaikojen jälkeen muut-
tuneesta kasteen edellytyksestä seuraavaa:

"Kirkon alkuajoista saakka pienet seurakunnat olivat
joutuneet kohtaamaan suuria vaikeuksia ja vahvista-
maan itse omaa uskoaan, kun taas germaanikansojen
käännyttäjä oli organisoitu ja teologisesti vahva kirkko.

Käännynnäisille kaste ei enää merkinnyt - kuten aikai-
semmin - tietoista kristinuskon tunnustamista.

Se oli vain ulkoinen merkki kirkkoon kuulumisesta.

Vanhan kirkon aikaan kääntyminen oli ollut kasteen
edellytys, mutta nyt järjestys oli päinvastainen;

kasteeseen liittyvä uskonnon opetus (katekumenaatti)
seurasi kasteen jälkeen, jos silloinkaan. …”

Lopuksi sananen kaikille rehellisille kastetotuuden etsijöille:

Älkää ihmeessä uskoko noita sakramenttimaagikkoja, jotka täällä
kynsin hampain vastustavat alkuperäistä kristillistä kastetotuutta.

Ottakaa sen sijaan totena nuo kahden eri historian tekstit. Nuo
tekstit eivät valehtele vaan esittävät totuuden.