Cornwell aina vihainen?

Luen ensimmäistä kertaa Patricia Corwellin kirjaa, ja Raatokärpänen on käsiini sattunut teos. Se on kannesta kahteen niin vihainen, kireä ja töykeä, että sen lukeminen ei ole ollut lainkaan miellyttävää. Henkilöhahmoissa ei ole mitään syvyyttä, vain joko passiivista tai aktiivista aggressiivisuutta. Ihana iltasatukirja! Onko tämä vain vaihe Scarpettan elämässä vai onko tuo Patrician tyyli?
7504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sanoissasi on kyllä perää. Cornwell kuvaa jotkut henkilöt varsin vihaisesti, peittämättä halveksuntaansa saman tyyppisiä ihmisiä kohtaan todellisuudessakaan.

Scarpetta-sarjan muutama ensimmäinen romaani on kyllä oikein hyvää dekkari-viihdettä, mutta sittemmin hänen teoksensa saippuiotuivat melkolailla. Eikä niitä ensimmäisiä ollut ihan samalla tavalla kirjoitettu vihalla ja ylenkatseella kuin viimeisimmät.

Äänestä
  • Pitänee siis vilkaista vanhempaa tuotantoa, jos meinasi tuon emännän kirjoja lukea jatkossa :)

    Äänestä

Cornwell on tosiaan huonontunut kirja kirjalta. Pari viimeistä luin aivan väkisin. Teksti on tosi tympeää ja henkilöhahmotkin jotenkin muuttuneet pinnallisiksi.

Jos tuon tyylisistä kirjoista pidät, niin kokeile ihmeessa Kathy Reichsiä. Peittoaa Cornwellin 10-0.

Äänestä
  • Juuri tänään lainasin ensimmäisen Kathy Reichsin kirjan ja kohta käyn sen kimppuun! Kiitos suosituksesta :)

    Äänestä

Itse olen lukenut jo parikin Cornwellin kirjaa, ja olen pitänyt niistä kaikista. Raatokärpänen taisi olla minullekkin ensimmäinen hänen teoksistaan, ja pidin siitä todella paljon. En huomannut siinä niinkään mitään agressiivista tai uhkaavaa tai mitään kovinkaan negatiivistä, mielestäni se oli hyvin mukaansa tempaava ja mielenkiintoinen. Jännitys oli katossa ja juonenkäänteet olivat hienosti kirjoitettu. Kirjat kannattaa todellakin lukea englanniksi, yhden Cornwellin kirjan olen lukenut suomeksi, ja suomennos oli todella tönkkö ja huono.

Äänestä
  • Olen huomannut suomennoksissa yhden hassun jutun. Ainakin pariss akirjassa suomentaja on kääntänyt suomen kielelle kaikki amerikkalaiset liittovaltion poliisiorganisaatioiden nimilyhenteetkin... ATF oli ATT, DEA oli HVV... Paitsi FBI:stä ei sentään ollut tehty LTV:tä; se oli ihan FBI.

    Äänestä

Itse olen lukenut Cornwelliltä nyt yksitoista kirjaa ja täytyy sanoa, että se on kirjasarja, joka pitää ehdottomasti lukea sen ilmestymisjärjstyksessä, jotta ymmärtää kaikki juonenkäänteet ja pohjavireet. Se on tosiaan tarkoitettu kehittymään, joten voin hyvin kuvitella, että jos ei kaikkia kirjoja ole lukenut alusta alkaen, saattaa aika monikin asia mennä ohi suun...

Suosittelen siis tarttumaan Post Mortemiin ja aloittamaan siitä. On loistava kirjailija, alansa parhaita!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onko hän... kirjoitti:

Luen ensimmäistä kertaa Patricia Corwellin kirjaa, ja Raatokärpänen on käsiini sattunut teos. Se on kannesta kahteen niin vihainen, kireä ja töykeä, että sen lukeminen ei ole ollut lainkaan miellyttävää. Henkilöhahmoissa ei ole mitään syvyyttä, vain joko passiivista tai aktiivista aggressiivisuutta. Ihana iltasatukirja! Onko tämä vain vaihe Scarpettan elämässä vai onko tuo Patrician tyyli?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu