oma-aika

Kuinka vietätte omaa aikaa ja kuinka usein sitä saatte? vietättekö säännöllisesti puolisonne kanssa yhteistä aikaa?
meillä yhteistä aikaa on todella vähän, siis sellaista että lapsi olisi esim jossain hoidossa ja tekisimme yhdessä jotain. myös oma aikani on olematon. joskus mies saattaa hetken aikaa olla lapsen kanssa, jolloin saan levähtää tai sitten siivoan, tms. (mutta onko se omaa aikaa?). mies on aamusta iltaan töissä, enkä oikein jaxa enään hänen kotiin tultua mihinkään lähteä. olen kaikenlisäksi kuudennella kuulla raskaana. pojalla on uhma ikä ja sanoo kaikesta vastaan, eikä mitään tottele. toki välillä osaa olla reippaanakin ja toimia kun sanotaan. viime päivät olo on ollut kurja, tekisi mieli antaa pojan tehdä mitä lystää. yhtäkkiä päivätkin tuntuvat kiireisiltä. koko päivä on täyttä työtä, aamusta iltaan asti. mieli tuntuu masentavalta, hermostun pienestä ja jos jokin menee pieleen tuntuu, että koko päivä on pilalla.
2253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

miesten mielestä homma vaan on niin että meille pitäisi riittää se että saamme siivota rauhassa. tai käydä kaupassa rauhassa. tuntuu että emme muka tarvitse omaa aikaa. tai jos saamme lapset hoitoon, niin se aika pitäisi aina viettää miehen kanssa. tiedän että kaikki miehet eivät ole tällaisia. tein ex-avomiehelleni selväksi että kun minä haluan omaa aikaa, vietän sitä myös ystävieni kanssa. oma aika..edes se 2tuntia yksin kahvilla jossain olisi suuri asia minulle. hetki ilman lapsia tekisi niin paljon ja antaisi taas voimia. mutta me äidithän vain olemme kotona. helppoahan se kuulemma on. minulla taas todettiin masennus, oli ollut jo pitkään mutta viimeinkin uskalsin mennä lääkärille juttelemaan. se alkoi ilmenemään juuri noin ku sulla. päivä alkaa hyvin aj sitten ihan pienikin juttu mikä meni mönkään sai itseni tuntemaan itseni niin huonoksi ja arvottomaksi. koita jaksaa ja sano ukollesi että nyt minä lähden kahville, katso sä lapsia

Äänestä
  • Vaikka meillä tilanne on sellainen, että "pakotin" mieheni isäksi ja lupasin hoitaa vauvan ja kodin, kunhan pääsen lenkille kumminkin, niin kaikesta tästä huolimatta olen päässyt lenkille lähes aina kun siltä on tuntunut. Koko kesän kävin myös iltarasteilla, jopa kisoissa ja aina asia jotenkin järjestyi, yleensä mieheni katsoi vauvaa, joskus joku muu. Samoin saunavuorot on koko ajan jaettu tasapuolisesti, sen mukaan, miten vauva vaatii ruokaa yms. Eihän kukaan jaksa, jos ei missään vaiheessa saa olla hetkeä yksin. Lenkillä käynti on muuten tosi piristävää, sen jälkeen jaksaa vaikka mitä, suosittelen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarpeellinen kirjoitti:

Kuinka vietätte omaa aikaa ja kuinka usein sitä saatte? vietättekö säännöllisesti puolisonne kanssa yhteistä aikaa?
meillä yhteistä aikaa on todella vähän, siis sellaista että lapsi olisi esim jossain hoidossa ja tekisimme yhdessä jotain. myös oma aikani on olematon. joskus mies saattaa hetken aikaa olla lapsen kanssa, jolloin saan levähtää tai sitten siivoan, tms. (mutta onko se omaa aikaa?). mies on aamusta iltaan töissä, enkä oikein jaxa enään hänen kotiin tultua mihinkään lähteä. olen kaikenlisäksi kuudennella kuulla raskaana. pojalla on uhma ikä ja sanoo kaikesta vastaan, eikä mitään tottele. toki välillä osaa olla reippaanakin ja toimia kun sanotaan. viime päivät olo on ollut kurja, tekisi mieli antaa pojan tehdä mitä lystää. yhtäkkiä päivätkin tuntuvat kiireisiltä. koko päivä on täyttä työtä, aamusta iltaan asti. mieli tuntuu masentavalta, hermostun pienestä ja jos jokin menee pieleen tuntuu, että koko päivä on pilalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu